tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kiitetty olet sinä Herra, opeta minulle käskysi!



Sanan voima on valtava, vielä valtavasti on Jumalan Sanan voima. Sen avulla koko näkyvä ja näkymätön luomakunta on luotu ja tuossa Sanassa koko luomakunnan sydän sykkii. Ja tuo elävä Sana on Herramme Jeesus Kristus, joka lähtee Aluttomasta Isästä ja toimii Pyhässä Hengessä. Sanansa voimalla Kristus luo yhä uutta, elävöittää turmeltuneen ja parantaa kuoleman synnistämme. Alussa oli Sana.

Ostin viikko sitten varsinaisen best sellerin, jonka asetin kotialttarilleni. Luen sitä päivittäin, toivottavasti kuolemaani asti aamuisin ja iltaisin rukousteni yhteydessä. Kirja on kokoomateos, ja yksi sen kirjoittajista valitteli, ettei maailmaan mahtuisi kaikki ne kirjat, joista hänen pitäisi kirjoittaa. Paksu, hienosti kultakoristein päällystetty kirja sisälsi kaksi lukunauhaa, joista on hyötyä kun kirjaa katkelmittain tavataan lukea.

Pyhä evankeliumi.

Evankeliumi saa rukoukset elämään. Se antaa vahvuutta ja elävyyttä rukouksiin joita luemme sekä liittää meidät niiden vanhurskaiden ihmisten ketjuun, jota etsivät apua Jumalalta hätäänsä ja sanovat: tässä minä olen. Etenkin nyt kesäkaudella luemme monia kertomuksia siitä kuinka Jumala löytää apua kaipaavia ja antaa heille vapahduksen synneistään ja ahdingostaan.

Erityisen koskettava teksti luettiin viime sunnuntaina liturgiassa. Se kertoi miehistä, jotka kantoivat halvaantuneen lähimmäisensä Jeesuksen luo, jotta Kristus parantaisi hänet. Heidän uskonsa oli niin vahva että se antoi heidän halvaantuneelle ystävälleen elämän takaisin. Tämä on hyvä kuva kirkkomme esirukouksista. Tänäkin päivänä me kannamme lähimmäistämme Kristuksen luo ja pyydämme häneltä monia asioita. Kantaminen on turhaa ellei meillä ole uskoa hänen auttavaan voimaansa.

Esirukous kantaa myös yli kuoleman. Olen monesti miettinyt mitä tapahtuu kun kuoleman jälkeen ja kehtaanko ne ihmiset joiden puolesta olen säännöllisesti rukoillut.  Emme ole koskaan olleet erossa vaikka emme tässä maailmassa enää tapaakaan.

Mutta luulenpa, että esirukouksemme voi ymmärtää myös toisella tavalla. Omalla suullamme, ajatuksillamme ja sanoillamme me voimme rukoilla toistemme puolesta. Olen monesti ajatellut lapsiani, joiden puolesta luen iltarukoukset. Etenkään pieni poika ei osaa vielä rukoilla mutta hän tarvitsee elämässään Kaikkivaltiaan suojelusta ja siksi rukoilen hänen rukouksensa itse. Koska hän ei rukoile, minä rukoilen hänen puolestaan, minä vien hänet parantajan ja lohduttajan luo. Ehkä Kristus vapahtaa hänet ja opettaa rukoilemaan.

Evankeliumi tarkoittaa ilosanomaa mutta yhtä lailla sitä voisi kutsua vaihtoehtoiseksi tarinaksi. Se tarjoaa toisenlaisen vaihtoehdon nykyiselle elämämme ja voi muuttaa monet hengelliset kipumme Jumalan kunniaksi ja päästää meidät katkeraksi synnin orjuudesta.

Evankeliumi palauttaa mieleen kaikki ne tapahtumat joilla meidän sielumme ja elämämme pelastettiin. Kristus tuli ihmiseksi ja asui keskellämme, hän kärsi ja hänet surmattiin. Hän nousi kuolleista ja vuodatti päällemme Pyhän Hengen ja kirkasti taivaassa langenneen ihmisyytemme. Jumalan silmissä tuhat vuotta on kuin yksi päivä eikä ajalla ole merkitystä. Me odotamme, mutta meidän on hyvä muistaa myös hänen palvelijansa Aabraham, joka sai kokea Jumalalta saamansa lupauksen täyttymisen vasta 25 vuoden päästä. Ja toisaalta, kuinka kauan jaksaakaan Jumala odottaa meidän kääntymystämme.

Kiitetty olet sinä Herra, opeta minulle käskysi! Evankeliumi onsisältää kaikki ne käskyt joita Kristus meille on opettanut rakkaudesta ja armahduksesta. Siksi niitä on alettava elämään todeksi. 

Kristus tulee läsnäolevaksi meille evankeliumin kautta ja siksi se on Kristuksen ikoni. Se on Vapahtajamme puhetta meille, Herran rukouksessa mainittua jokapäiväistä leipäämme tai oikeammin sanottua yliluonnollista leipää joka ravitsee sieluamme. Evankeliumi palauttaa värit elämäämme ja ravitsee kilvoituksen kautta valmistamamme sielumme pellon. 

Siksi myös omilla sanoillamme on valtava merkitys. Niillä sanoilla, jotka vaeltavat mielessämme ja niillä jotka lähtevät kieleltämme. Olen kuullut, että me voimme olla aika huolettomia tässä elämässä koska mikään ulkopuolinen asia ei voi meitä saastuttaa. Vain se sana, joka lähtee meidän sisältämme voi meidät tuhota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti