Konstantinos ja Helena |
Evankeliumeista me löydämme monia erilaisia Kristuksen
seuraajia. Osa heistä on näkyviä ja intohimoisia opetuslapsia, joista myöhemmin
tulee kuuluisten seurakuntien perustajia ja osa taas hiljaisia kuuntelijoita,
joiden kautta opimme myös paljon kristittynä olemisesta. Tämä olisi hyvä
muistaa myös tänä päivänä kun käymme kirkossa: ei ole vain yhtä tapaa olla
ortodoksi vaan jokainen meistä on uskovainen omalla tavallaan. Osa meistä on
kuin räiskyvä ja innokas Pietari, toinen taas Herran jalkojen juuressa istuva
Maria tai käytännön työtä tekevä Martta.
Henkilökohtaisesti minua koskettaa evankeliumin
henkilöistä fariseus Nikodemos, joka oli Jeesuksen opetuslapsi salaa. Hän
ilmestyy evankeliumiin ensimmäistä kertaa, kun tapasi Jeesuksen keskellä yöllä. Tunnelma tämän keskustelun
aikana on intiimi ja rauhoittava, ja vaikka kaikki tapahtuu salassa, niin silti
siinä paljastetaan meille taivaan valtakunnan salaisuuksia.
Nikodemos antaa kaikille Kristuksen seuraajille
inhimilliset kasvot, koska hän avoimesti näyttää oman tietämättömyytensä ja
rohkeasti haastaa Kristuksen kysymyksillään. Vaikka Nikodemos on ymmällään
Jeesuksen opetuksesta, hän tekee lopulta oikean ratkaisun: hän vaikenee ja
kuuntelee. Ja miten ymmärtäväisesti Kristus suhtautuukaan tämän jälkeen tähän
salaiseen opetuslapseensa. Hän saakin nyt seikkaperäisesti kuunnella taivaan
valtakunnan salaisuuksia ristinkuolemasta ja pelastuksesta.
Erityisesti huomio kannattaa kiinnittää siihen, mitä
Jeesus opettaa rististä. Pyhä evankelista Johannes kirjoittaa: Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen
korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo
häneen, saisi iankaikkisen elämän. Ristin tarkoitus on pelastaa kaikki ne,
jotka uskoen ottavat vastaan Jeesuksen pelastustyön. Kun nyt siis Kristus
levittää kätensä ristille, me voimme ymmärtää tämän merkitsevän Jumalan antaumuksellista
ja kärsivää rakkautta luomakuntaa kohtaan. Kun Kristus nostetaan ristille, hän
vetää mukanaan koko langenneen ihmiskunnan taivaalliseen kunniaansa. Johanneksen
erityinen korostus on siinä, kuinka Kristus on kärsimyksen keskellä kunnian
kuningas ja säteilee kärsimyksessään aurinkoa kirkkaammin. Miksi? Vaikka risti
merkitsee maailmallisille ihmisille häpeää, uskovaiselle se merkitsee Jumalan
suurta rakkautta ihmistä kohtaan. Kuoleman kautta hän vie meidät elämään ja
ylösnousemuksen kautta hän tekee tyhjäksi synnin ja kuoleman. Ristille
nostettuna hän vetää mukaansa kaikki häneen uskovat. Se joka uskoo Häneen ja
saa kasteen, tulee pelastumaan.
Jeesuksen sanat jäivät kytemään Nikodemoksen mieleen ja
hänestä tulee Jeesuksen opetuslapsi. Nikodemos ei ollut vain fariseus vaan hän
kuului myös Suureen neuvostoon, joka oli juutalaisten ylin päättävä elin Rooman
valtakunnan ajalla. Tämä neuvoston jäsenenä Nikodemos astuu taas näyttämölle
puolustamaan Messiasta, jonka surmaamista parhaillaan suunnitellaan. Hän sanoi:
Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi
tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.
Mutta häntä ei kuunnella. Asia oli jo heidän mielissään päätetty. Silloin
Nikodemos muistaa keskustelun Jeesuksen kanssa yöllä:
Valo on tullut
maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta
pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät
hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon,
jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta.
Johanneksen evankeliumi on rakkauden evankeliumi mutta se
on myös vastakohtien evankeliumi. Nyt me näemme ristin valossa
vastakohtaisuudet eli valon ja pimeyden, totuuden ja valheen, pelastuksen ja
kuoleman. Me emme voi jättää valitsematta. Rakkauden käskyn korostamisen lisäksi
me voimme nähdä kuinka rakkauden näkyy myös palvelemisessa. Viimeisen kerran
tapaamme Nikodemoksen Jeesuksen kuoleman jälkeen kun hän yhdessä Joosef
Arimatialaisen kanssa lähtee hautaamaan Jeesuksen ruumista. He laskevat pyhän
ruumiin alas ristiltä, peittävät sen tuoksuvilla yrteillä, kietovat puhtaaseen
liinavaatteeseen ja hautaavat hänet läheiseen puutarhaan.
Koko kirkkovuoden kierto alkaa rististä ja saa
huipennuksensa siinä, kuinka eläväksitekevän ristin kautta Kristus voittaa kuoleman.
Jumalan voima on siinä, että se millä maailma uhkaa meitä muuttuu Kristuksen
kautta voitoksemme. Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelussa kerrotaan myös
peruste sille, kuinka me voimme tulla osalliseksi ylösnousemuksesta: Totisesti,
totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan
valtakuntaan (Joh. 3:5). Meidät on kasteessa nimetty Kristuksen seuraajiksi ja
sen vuoksi me kannamme ristiä kaulassamme. Risti on voiton merkki, mutta samalla
se on kuva myös ristillä kärsivästä Vapahtajastamme. Risti opettaa meille myös
oman sitoutumisemme: kristittyinä meidän on oltava valmiita seuraamaan
Kristusta vaikka kuolemaan asti.
Ristin teologia on täynnä vastakohtia niin paljon että
mikään maailman logiikka ei sen yhteydessä toimi. Synnin ja vihollisen takia
Kristus naulittiin ristiin mutta ristin kautta vihollinen kukistettiin.
Paratiisin puun kautta me lankesimme, mutta Golgatan puun kautta me
pelastuimme. Paratiisin makea hedelmää syömällä me tuomitsimme itsemme
kuolemaan mutta katkera Golgatan ristinpuu toikin langenneelle ihmiselle
elämän.
Ristiinnaulitun heikkoudessa on todellinen voima.
Kristuksen häpeällisessä kuolemassa me näemme Kunnian kuninkaan. Iankaikkinen
Jumala teloitettiin ja teloitusvälineestä tuli eläväksitekevä voitonmerkki.
Kiduttavasta ristinkuolemassa me voimme nähdä lohdutuksen omaan kärsimykseemme.
Me emme ole yksin surussamme, vaan Jumala on kanssamme tässä maailmassa. Kun me
kuulimme Jumalalle annetusta tuomiosta, kuolemasta ja hautaan laskemisesta, mutta
pian kuulemme profetioita ja psalmeja, joissa kajastaa ylösnousemuksen sanoma.
Yöhön tullessa kuulemme ensi kertaa ilosanoma tyhjästä haudasta, jossa kuolema
ei enää hallitse vaan elämä vallitsee. Elämä on voittanut kuoleman ja jäljelle
jäi vain iankaikkinen elämä Kristuksessa.
Toivon, että me uskoisimme entistä vakaammin
taivaalliseen todellisuuteen, jonne Jumala on meidät kutsunut. Toivon, että
uskoisimme vahvemmin niihin taivaallisiin pitoihin, joihin monet kutsuttiin
mutta harvat valittiin. Toivon, ettemme uskoisi siihen todellisuuteen, josta me
haemme tilapäistä iloa tai lohtua, vaan että luottaisimme Jumalan varaamaan
palkintoon kuoleman jälkeen.
Siunattua kunniallisen ja eläväksitekevän Ristin juhlaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti