Palvelijoille uskotut rahat: vastuu

Tänä sunnuntaina luemme liturgiassa evankeliumin palvelijoille uskotuista talenteista (Matt. 25:14-30). Mies antoi kolmelle palvelijalle omaisuutensa huolehdittavakseen: ensimmäinen mies sai viisi, toinen kaksi ja kolmas yhden talentin. Annettuaan heille koko omaisuutensa hoidettavaksi, mies lähti ulkomaille.

Palvelijoille annettiin tehtävä ja he olivat selkeässä vastuussa heille uskotuista varoista. Palattuaan mies tulisi vaatimaan tilityksen siitä, kuinka noita talentteja oli käytetty. Tietenkään hänen paluunsa ei ollut mikään itsestään selvä asia, vierailla mailla voi käydä mitä tahansa.

Evankeliumin vertauskuva on meille hyvin selkeä ja ymmärrettävä. Mies on Jumala ja me olemme nuo palvelijat, jotka ovat saaneet talentit huolehdittavaksi. Tämä maailma on se paikka, jossa tehtävämme alkaa ja päättyy ja me olemme vastuussa noista rahoista. Kaikki siis on annettu meille hoidettavaksi: ihmiset, luomakunta, kaikki läheisemme.

Kun Kristus toisen kerran palaa kirkkaudessaan tuomitsemaan tätä maailmaa, meiltä tullaan kysymään, kuinka hoidimme tehtävämme.

***

Jo Raamatun alkusivuilla puhutaan ihmisen vastuusta ja ymmärrämme helposti, miten lyhyt ihmisen elämä on ja miten selkeät rajat meille on Raamatussa annettu. Jo alussa meille annettiin käsky: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma (1. Moos. 2:16). Me söimme ja saimme elämällemme määräajan, joka ei ole pitkä.

Vastuu ja rajallisuus alkavat Raamatun alkulehdiltä ja jatkuu kantavana teemana aina lopunajan tapahtumiin asti. Me olemme Jumalan edessä vastuussa siitä, kuinka kohtelemme itseämme, lähimmäistämme ja luomakuntaa. Moni meistä on saanut lahjaksi perheen ja me olemme vastuussa siitä, kuinka me kohtelemme ystäviämme, sukulaisiamme ja läheisiämme.

Vastuun lähde on siinä, että me opimme tuntemaan Jumalan vanhurskaan tahdon ja noudatamme sitä elämässämme. Mooseksella oli vastuu Israelin kansasta, kun hän vei sen Punaisen meren yli Luvattuun maahan. Profeettojen vastuu oli siinä, että ilmaisivat kapinoivalla kansalle Jumalan tahdon. Apostolit saivat tehtävän levittää ilosanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta kaikille kansoille. Jumalan tahdon me opimme tuntemaan evankeliumin kautta.

Tänä päivänä vastuumme näkyy erityisesti kahdessa asiassa. Ensimmäinen haaste on ekologinen. Muistammeko edelleen alkuperäisen tarkoituksemme tässä luomakunnassa: Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä (1. Moos. 2:15). Kun meidät luotiin, meille annettiin luomakunta hallintaamme, jotta viljelisimme ja varjelisimme sitä. Tätä vastuuta me kannamme tänäkin päivänä.

Me emme ole riittävällä vakavuudella ottaneet vastaan tehtävää, joka meille on annettu. Luomakunta kärsii ihmisen välinpitämättömyydestä eikä kestä sitä, että me kulutamme sitä yli todellisen tarpeemme. Jumala loi tämän paikan kodiksemme, jotta voisimme luonnon kautta kokea Hänen loppumattoman ja laupiaan rakkauden meitä kohtaan.

Toinen haaste on sosiaalinen vastuu toisistamme, erityisesti niistä, jotka elävät hädässä ja tarvitsevat apuamme. 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle. (Matt. 25:44-45)

Tässä evankeliumissa on hyvä kuva omistamisemme laadusta. Se mitä kuvittelemme omistavamme ei ole omaamme vaan meille uskottua lainaa joka on käytettävä isäntämme toiveen mukaisesti. Kun aika on täysi, me joudumme palauttamaan kaiken takaisin. Sen vuoksi meisän on hyvä ymmärtää että tässä elämässä meille on toki varattu tarpeellinen, jota tarvitsemme elääksemme mutta ylimääräinen on tarkoitettu lähimmäisellemme. Ylimääräisen antaminenkaan ei ole itse asiassa edes laupeuden työtä vaan velan maksua takaisin köyhille, kuten pyhä Ambrosius Milanolainen toteaa. Sen vuoksi rakkaus on itsestämme luopumista toisen hyväksi, toisen asettamista itsemme etusijalle.

***

Rakastaa kaikesta sydämestämme kuten Jumala rakastaa meitä, se on olemassaolomme ydin.

Rakkautemme ei voi kohdistua vain niihin, jotka rakastavat meitä vaan rakkautemme esikuvana pitää olla Kristuksen rakkaus. Siinä, kuinka Hän otti vastaan syntisiä ja muiden halveksumia. Rakkautemme ei voi kohdistua pelkästään tuttuihimme, koska Kristuksen rakkaus ylitti maantieteelliset rajat ja kohtasi monia vierasheimoisia.  Samoin myös meidän rakastamisen pitää olla rajoja ylittävää rakkautta. Rakkaus, joka kohdistuu pelkästään itseemme ja lähimmäisiimme on lopulta pelkkää itserakkautta.

Kukin meistä saa vain rajallisen mahdollisuuden tehdä hyvää, ja tämän vuoksi puhumme viidestä, kahdesta ja yhdestä talentista. Meidän ei pidä ole kateellisia niille, jotka ovat saaneet viisi tai kaksi talenttia eikä myöskään murehtia niitä, jotka saivat vain yhden talentin. Kukaan ei jäänyt ilman talentteja. Kaksi ensimmäistä palvelijaa ymmärsivät tämän ja ryhtyivät heti toimeen.
Entä jos olemme kuin tuo palvelija, joka sai yhden talentin, ja Herraa peläten hän hautasi sen maahan?

Se kuvaa elämää, jota emme koskaan eläneet. Kaikkia niitä tekoja, joita olisi pitänyt tehdä mutta joita emme eri syiden takia koskaan tehneet. Ne mahdollisuudet joita saimme, jäivät vain aikomuksiksi. Toisekseen voimme myös miettiä arvostiko tuo mies tarpeeksi saamaansa talenttia jonka hän sai. Jokainen talentti on arvokas, etenkin jos siihen vielä liittyy tehtävä ja vastuu joka kohdistuu lähimmäiseemme.

Keskeinen opetus tässä evankeliumissa on se, ettemme voi sulkeutua keljaamme ja olla tekemättä yhtään mitään. Se on huonoin ratkaisu, jonka voimme tehdä. Jumala ei tuomitse epäonnistumistamme tai sitä että teemme isojakin virheitä, vaan tuomio tulee siitä, ettemme edes yritä.

Kaikki alkaa tänä sunnuntaina siitä, että todella kuulemme tämän evankeliumin sanoman. Se synnyttää meissä katumuksen tunteen ja halun muuttaa elämämme suuntaan. Mennyt elämä on takanamme ja ainoa millä on nyt väliä, on tässä hetkessä.

Meidän ei kannata masentua siitä, ettemme kerralle voi uuttaa elämämme suuntaa toiseksi ja tulemme tänä päivänkin epäonnistumaan näissä yrityksissämme toimia oikein. Me olemme niin pitkään eläneet itsekästä elämää, ettei muutos tule olemaan nopea. Vanha ihminen taistelee uutta ihmistämme vastaan ja paha henki yrittää kaikin keinoin estää hyvät aikomuksemme. Mutta hiljalleen muutos tapahtuu, kun vain jatkamme sinnikkäästi yritystämme. Jumala ja pyhät esirukouksineen ovat meidän tukenamme, kunhan vain ryhdymme heti työhön.

Suokoon Jumala meille kaikille uskoa ja kärsivällisyyttä talenttiemme hoitamiseen ja antakoon meille voimia, että jaksamme kuuliaisesti jatkaa työtämme Taivaan valtakunnan hyväksi!

Jaossa kutsuja Linnan juhliin (23.8.2013)

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi heille:

 2 "Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. 3 Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. 4 Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: 'Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!' 5 Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, 6 toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. 7 Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. 8 Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. 9 Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.' 10 Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.

11 "Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. 12 Hän kysyi tältä: 'Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?' Mies ei saanut sanaa suustaan. 13 Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. 14 Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.'"


Valmistautumisen tärkeys

Hääjuhla on oiva kuva meille kaikille, jotka ajattelemme Jumalan pelkästään tunteettomana tuomarina, jonka tehtävä on rankaista ihmisiä. Kuninkaan järjestämä hääjuhla on tarkoitettu hänen pojalleen Jeesukselle ja me olemme niitä Jeesuksen ystäviä, jotka on kutsuttu juhlimaan. Tämä juhla sai alkunsa luomisessa kun Jumala halusi jakaa rakkaudestaan ja loi maailman. Kuitenkin tämä idylli särkyi käärmeen viettelyyn ja ihmisen tottelemattomuuteen.  Mutta Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan ei päättynyt tähän, vaan Hän kutsuu ihmistä taas kerran taivaalliseen iloon.


Avioliitto on erittäin yleinen evankeliumin käyttämä kuva taivaan valtakunnasta. Kirkko Kristuksen morsiamena ja Kristus ylkänä ovat jo meille entuudestaan tuttuja niin evankeliumeista, apostolisista kirjoituksista ja kirkkoveisuista. Taivaallinen häämaja on meille kuva kirkosta, jonne jokainen on saanut kutsun. Uskomme mukaan alttari on juhlapöytä ja ehtoollinen on juhla-ateria. Tämän vuoksi Kirkko on aina korostanut ehtoolliselle valmistautumisen tärkeyttä.

Ehtoollisessa on kyse uskomme valoisimmasta mysteeristä, joka käytännössä käsittelee uskomme kaikki teologiset ja hengelliset aspektit. Eukaristiassa me muistamme Jumalan hyvyyttä ihmiskuntaa kohtaan aina historian aamuhämäristä tähän päivään saakka. Katumuksen ja kilvoituksen kautta me liitämme itsemme tähän voitolliseen kertomukseen.  Samalla muistamisemme muuttuu horisontaaliseksi eli muistamme kanssapalvelijoitamme kaikissa maailman kirkoissa ja pyhäköissä. Eukaristiassa historia ja maantiede menettävät merkityksensä, sillä kaikesta tulee hetkeksi yksi ainoa kirkastettu todellisuus.

Valmistautumisemme taivaallisiin hääpitoihin alkaa kasteesta ja päättyy kuolemaan. Me olemme etuoikeutettuja, kun meidät on kutsuttu pyhään kasteeseen, tämän jälkeen tulemaan juhlapöytään pyhälle ehtoolliselle ja kerrottu katumuksen mahdollisuudesta. Kirkon seitsemän sakramentin kautta meidän sydämessämme herätetään muisto paratiisista, jonka moni on jo unohtanut. Tämä muisto kutsuu meitä pukeutumaan Kristukseen ja palaamaan takaisin kotiin.


Mies vailla hääpukua

Mikä ovat tämän vertauksen tulkinta? Vertaus selittää itsensä hyvin helposti mutta näin olemme perinteisesti vertauksen tulkinneet. Hääjuhla on siis pyhä kirkkomme ja erityisesti sen eukaristia. Kutsuja järjestävä isäntä on laupias Jumala, isännän poika on lihaksitullut Jumalan Sana ja juhlaruoka on ehtoollinen. Kutsusta kieltäytyneet vieraat olivat juutalaisia, jotka tappoivat profeettoja. Tämän jälkeen Jumala ei kutsu enää vain juutalaisia vaan kutsu laajenee koskemaan meitä tavallisia ihmisiä kujilta ja katujen varsilta. Entä mies, joka oli mukana juhlissa mutta hänet heitettiin pimeyteen vailla sopivaa hääpukua? Mies kuvaa jokaista ihmistä, joka kuulee kutsun mutta hylkää sen.

Miehen puvuttomuus hääjuhlassa tarkoittaa myös sitä, ettei hän ole valmistautunut tähän pelastavaan juhlaan. Kyyneleet, kilvoitus, murtunut mieli tai kaipaus Jumalan luo katosivat tiellä kohti maallista menestystä. Hän ehkä rakasti Jumalaa yli kaiken ja noudatti lakia kuin rikas nuorukainen. Ehkä hän rakasti mielessään lähimmäisiään, mutta ei koskaan auttanut heitä. Tällä miehellä olisi ollut samanlainen mahdollisuus valmistautumiseen kuin kaikilla muillakin mutta hän ei pitänyt sitä tärkeänä.

Yksi kauneimmista Suuren paaston veisuista kertoo hääpuvustamme:

Minä näen, oi Vapahtaja, Sinun häämajasi kaunistettuna, mutta minulla ei ole vaatetta sinne sisälle mennäkseni. Valista, oi valon antaja, minun sieluni puku ja pelasta minut.


Häävaate on lahja meille

Katumuksen kautta me saamme tuon valoisan häävaatteen päällemme lahjana. Kertomus tuhlaajapojasta sisältää seuraavan dialogin: Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. (Luuk. 25:21-22)

Tähän aikaan oli tapana, että häävieraat saavat juhlapuvun isäntäväeltä juhlaa varten. Ei siis kannata kuvitella, että ansaitsen oman hääpuvun hyvää tekemällä, koska silloin hääpuku olisi kovin vaatimaton. Juhlien isäntä eli Jumala antaa meille kasteessa tuon hääpuvun armostaan ja laupeudestaan syntistä ihmistä kohtaan. Mutta tämä mies on kieltäytynyt ottamasta vastaan häävaatteita ja tullut juhliin omat vaatteet päällään.

Kastepuvun valkoinen väri merkitsee sitä, että meidät on kasteessa herätetty pimeydestä ja pesty puhtaaksi synnistä. Ja kun me taas kerran lankeamme syntiin, me voimme pyytää kastepukumme pesua katumuksen sakramentissa. Liturgiassa pappi on pukeutunut valkoiseen kastepukuunsa. Ennen kuin hän pukee tuon alusstikarin päälleen, hän lukee seuraavan kohdan profeetta Jesajan kirjasta:

Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niinkuin pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on koruillansa kaunistettu. (Jes. 61:10). Kannattaa lukea koko teksti tästä linkistä, se kertoo meille jotain oleellista liturgian luonteesta.


Jumalan vastustajat

Evankeliumissa kuitenkin kerrotaan kuinka ensimmäiset vieraat eivät voineet sietää kutsun tuojia. Ehkä nämä ihmiset olivat niin kaukana paratiisista, etteivät ehkä enää tunteneet tuota isäntää, joka kutsui heitä takaisin kotiin. Ehkä he joskus muistelivat, että sellainen paikka oli joskus ollut olemassa mutta he eivät enää synnin hämärtäminä tunnistaneet Luojaansa. Viestintuojat saivat nämä ihmiset raivoihinsa ja osa tappoi näitä hyvien uutisten tuojia. Eikä näiden ylimielisten ihmisten kohtalo ollut enää kadehdittava. Heidän tapettiin ja heidän kotinsa poltettiin. Jumalan oli aika etsiä uusia ystäviä, joiden kanssa voisi iloita ja toki sellaisia löytyi. Ja he ottivat kutsun ilomielin vastaan.

Jumala suojelee meitä ja siksi Hän kertoo meille myös sen kuinka kieltäytyjille käy. Profeettojen murhaajille kävi yhtä huonosti kuin sille, joka ei ollut valmistautunut juhliin. Mielestämme kuningas varmastikin toimi raivostuessaan oikein mutta kestäisimmekö itse heidän kohtaloaan? Jeesus puhui vertauksin ja pelkään, että tämä ajaton vertaus voi tarkoittaa ketä tahansa. Olemmeko sydämessämme tappaneet ne kaikki profeetat, jotka kutsuivat meidät katumukseen ja ehtoolliselle? Ehkä kerta toisensa jälkeen vaimensimme omantuntomme äänen, joka kutsui meitä pelastukseen? Keksimmekö hyvän syyn sille, miksemme taaskaan tällä kertaa pysty osallistumaan liturgiaan?

Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja. Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä rakkautensa piiriin mutta vain harva ottaa tämän kutsun tosissaan. Jo paratiisissa ihmisen tärkein tehtävä oli ottaa vastaan tämä jumalallinen tehtävä kasvaa kohti Hänen kaltaisuuttaan. Jokaiselle annettiin kuitenkin vapaa tahto kirkastamaan tuo kutsu silläkin riskillä, että ihminen valitsisi toisin.


Mikään ei ole muuttunut - kutsu on edelleen voimassa.

Nizza 2016: Herra, sinä olet minun kanssani

Tämä on valtavan surun päivä: Nizzan terrori-iskussa on kuollut ainakin 84 ihmistä, joiden joukossa monia lapsia ja lapsiperheitä. Itselleni, perheen isänä, tämä on ollut erityisen murheinen ja surun täyttämä päivä, erityisesti näiden viattomien lasten takia. Miten valtavan murheen tämä toi kuolleiden ja loukkaantuneiden omaisille, moniko vanhempi jäi palaamatta kotiin ja kuinka monen pienen lapsen sänky jäi viime yönä tyhjäksi.

Terrorismi on arkipäiväistynyt emmekä aiemmin ole ollut tilanteessa, jossa yksittäiset ihmiset ovat säännöllisesti tehneet brutaaleja terrori-iskuja syyttömiä vastaan.

Kuten eräs tutkija sanoi, kysymys ei ole radikaalista islamista vaan islamisoituneesta radikalismista. Radikalismin pohja on vakavissa yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa ongelmissa. Kun nuoret menettävät elämänsä suunnan eivätkä löydä tarkoitusta olemiselleen, helppoja vastauksia voi löytää radikaalista ajattelusta, jossa luodaan yhteinen vihollinen.

***

Mitä olen tänään ajatellut Jumalasta näiden tapahtumien jälkeen? Minusta vastaus on yksinkertainen. Jumala syntyi tähän maailmaan, jotta voisi olla kanssamme ja tuoda meidät takaisin taivaalliseen kotiimme.

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. (Ps. 23:4)

Mutta yhtä lailla minä voisin miettiä, mitä Jumala ajattelee minusta näiden tekojen jälkeen. Olenko tehnyt sen mitä olen rukouksissani luvannut ja olenko ollut todellinen Kristuksen seuraaja elämäni aikana?

Meitä on kehotettu vain ja ainoastaan rakastamaan. Tässäkin asiassa ja ilman ehtoja. Ei kostamaan vaan antamaan anteeksi, toistuvasti ja toistuvasti. Se on valtava risti kantaa mutta meidän on luotettava Jumalan antamaan käskyyn, sillä tätä on kristinusko.

Ja rukous. Meidän on samalla tavalla rukoiltava vihollistemme puolesta kuin Kristus rukoili ristillä surmaajiensa puolesta. Samoin kuin ensimmäinen marttyyri Stefanos:

Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: "Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni." Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: "Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!" Sen sanottuaan hän nukkui pois. (Apt. 7:59-60)

Ilman aktiivista ja säännöllistä rukousta lähimmäistemme ja vihamiestemme puolesta, me emme ole ortodoksikristittyjä. Ortodoksinen kirkko on ollut kautta historian vainojen ja marttyyrien kirkko ja niin kauan, kun me kestämme kärsivällisesti vainoja ja rukoilemme sortajiemme puolesta, me olemme suojassa.

Sanoin alussa, että radikalismin siemen kasvaa vakavissa yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa ongelmissa. Sen vuoksi meillä jokaisella on vastuu siinä, miten me kohtaamme lähimmäisemme. Me olemme vastuussa jokaisesta lähimmäisestä. Huolenpitomme ei saa kohdistua vain omiin ystäviimme ja sukulaisiimme vaan mukaan on otettava kaikki syrjäytymisvaarassa olevat mukaan. Yhteisöstä hylkääminen ja ulkopuolelle sulkeminen synnyttää katkeruutta, häpeää ja alemmuuden tuntoa. Se on myrkkyä mille tahansa elolliselle olennolle ja sellainen tarjoaa otollisen maaperän monelle pahalle asialle.

Meidän on oltava valmiita kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja asetuttava heidän kanssaan vuorovaikutukseen. Mitä korkeammat muurit me rakennamme omiemme ympärillemme sitä pelottavammaksi ja vaarallisemmaksi maailma sen ulkopuolella muuttuu.

Saata Herran lepoon nukkuneiden palvelijoidesi sielu ja anna heille iankaikkinen muisto!