Huoleton

"Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. 23 Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!

24 "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.

25 "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 27 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
28 "Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. 29 Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. 30 Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

31 "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' 32 Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. 33 Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. 34 Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.


Elämme kirkkovuodessa mielenkiintoista aikaa. Pääsiäisen pelastustyö on saatettu loppuun ja nyt on meidän aikamme vastata Herramme kutsuun. Tämän vuoksi me luimme viime sunnuntaina evankeliumin, jossa Jeesus kutsuu opetuslapsia seuraajikseen. Kun me olemme lähteneet hänen seuraajikseen, meille annetaan tietenkin opetusta. Sen vuoksi me siirrymme tänä sunnuntaina Vuorisaarnaan.

Vuorisaarna alkaa Autuuden lauseilla ja sen jälkeen Jeesus syventää Kymmenen käskyn sanomaa, kehottaa meitä rakastamaan myös vihamiehiä ja lopuksi meille opetetaan Isä meidän rukous. Näiden osien jälkeen alkaa tämän päivän evankeliumin teksti.

Tämän päivän evankeliumin kohdalla kannattaa pitää mielessä Herran rukous, koska sen kautta on helppo ymmärtää, mitä Jeesus tämän päivän evankeliumissa tarkoittaa. Näissä molemmissa opetuksissa Jeesus kääntää katseemme ulkoisesta maailmasta hengelliseen ymmärrykseen.

Evankeliumin lähtökohta on se, että meillä kaikilla on rakastava isä ja me olemme hänen lapsiaan. Hän pitää meistä huolta samoin kuin vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Ja kuinka paljon suurempaa onkaan Jumalan rakkaus verrattuna meidän kykyymme rakastaa! Ajatelkaa esimerkiksi ristinkuolemaa, jossa Jumala on valmis uhraamaan jopa oman poikansa, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä.

Tämä evankeliumi puhuu siitä, kuinka ajalliset asiat vievät helposti elämässämme kaiken huomion. Turha huolehtiminen ilmaisee usein uskomme heikkoutta. Me emme luota riittävästi Jumalan kaitselmukseen tai siihen jaloon asemaan, jonka olemme saaneet. Sen vuoksi Jeesus kehottaakin meitä: Älkää huolehtiko tämän maailman asioista vaan olkaa huolissanne sielujenne pelastuksesta. Jumalan valtakuntaa etsiessämme me saamme kyllä kaiken tarpeellisen.

Tämän evankeliumin ydin ei ole siinä, että eläisimme huoletonta elämää vaan kehottaa meidät laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Perheellisen on hyvä huolehtia lasten hyvinvoinnista ja aikuisten on pidettävä huolta ikääntyneistä vanhemmistaan. Nämä ovat arkisia velvollisuuksiamme mutta ne eivät voi olla elämämme päämäärä tai sisältö.

Miksi me täytämme elämämme turhanpäiväisellä huolehtimisella? Luulen, että sen kautta me välttelemme jotakin. Oman itsemme kohtaaminen voi olla pelottava kokemus. Jumalan eteen astuminen ei ole helppoa, koska silloin me joudumme kohtaamaan itsemme hengellisesti vajavaisina, köyhinä ja sairaina. Sen vuoksi me välttelemme Jumalaa monin eri tavoin ja keksimme monia askareita, joilla täytämme elämämme. Me yritämme monesti unohtaa Jumalan, koska pelkäämme hän tuomiotaan.

Mutta jos astut Jumalan eteen, yllätyt varmasti. Jumala kyllä tuomitsee pahan mutta hän ei tuomitse meitä ihmisinä. Kun me katuen lähestymme Jumalaa, me voimme saada anteeksiannon. Sen vuoksi meidän on oltava rohkeita ja käytettävä tämä uuden elämän mahdollisuus hyväksemme.

Usko on kaiken lähtökohta ja se syntyy Jumalan sanan kuulemisesta ja vastaanottamisesta. Aito ja todellinen usko saa aikaan muutoksen meidän elämässämme.

Todellinen usko on sanoja ja tekoja. Olemmeko käyneet tapaamassa yksinäisiä, antaneet rahaa hyväntekeväisyyteen, auttaneet hädässä olevaa? Meidän on pidettävä huolta toisistamme. Riippumatta siitä onko hän mies tai nainen, lapsi, aikuinen tai vanhus. Riippumatta siitä, mistä hän on tullut ja mitä tehnyt. Eihän Kristuskaan sulkenut hyvyyttään keneltäkään vaan otti jokaisen nälkäisen ja janoavan iloiten vastaan. Ei Hän tullut kutsumaan pyhiä ja vanhurskaita, vaan syntisiä ja eksyneitä. Tätä samaa myös meiltä odotetaan.

Jeesus kehottaa meitä etsimään Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan. Nämä kaksi tärkeää asiaa löytyvät myös Herran rukouksesta, kun sanomme "tulkoon sinun valtakuntasi" ja "tapahtukoon sinun tahtosi". Jumalan valtakunnan tuleminen tarkoittaa sitä, että me otamme vastaan Jumalan sanan. Se on kuin hapate taikinassa, joka hiljalleen pyhittää koko elämämme.

Mitä sitten on Jumalan vanhurskaan tahdon etsiminen? Jumalan tahto on ilmoitettu meille erityisesti evankeliumeissa. Siellä me opimme terveen suhtautumisen lähimmäiseemme ja opimme tuntemaan, millaista on Jumalan tahdon mukainen elämä.

Ja sydämestä nouseva aito rukous. Rukous herättää sielumme unesta ja muuttaa elämämme, kunhan vain muistamme katumuksen ja nöyryyden kautta lähestyä Isäämme. Tästä alkaa hiljalleen tie, jossa me luonnostaan korvaamme oman tahtomme Jumalan tahdon noudattamisella. Tämä lopulta johdattaa meidät näkemään tämän maailman ja elämän Jumalan näkökulmasta. Silloin me ymmärrämme, ettei kyse olekaan vain minusta vaan meistä. Kyse ei ole minusta vaan Jumalan valtakunnan tulemisesta.

Meidän on opittava luottamaan Jumalan lupauksiin ja Hänen hyvään tahtoonsa meitä kohtaan. Hän kuulee rukouksemme, kunhan vain käännymme hänen puoleensa. Aina tuo apu ei ole sellaista, jota me itse toivomme vaan sellaista, joka koituu meidän pelastukseksemme. Kirkkomme pyhät ihmiset ovat loistavia esimerkkejä siitä, kuinka he elivät todeksi Jumalan kutsun elämässään. Mutta samoin myös lapset olivat lähellä Jeesuksen sydäntä: heiltä me voimme oppia pyhää huolettomuutta ja aitoa luottamusta Jumalaan.

Mikä tämän pyhän huolettomuuden perimmäinen tarkoitus on? Se että, me luottaisimme Jumalan johdatukseen kovankin hädän edessä. Jumala todella tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä. Tämä ihmiseksi tuleminen on antanut meille käsinkosketeltavan Jumalan, joka rakastaa meitä tässä maailmassa ja tässä hetkessä tällaisina kuin me olemme. Taivaallinen Isämme antaa meille jokapäiväisen leipämme ja estää meitä joutumasta kiusauksiin, jos vain sitä sydämestämme pyydämme. Hän antaa meille rikkautta, jotta oppisimme kiittämään häntä ja antaisimme myös köyhille, sairaille ja puutteessa oleville.

Seuraavaksi aloitamme valmistautuminen yhteisen eukaristiaan ja siihen siirrymme hiljalleen kerubiveisun myötä. Se toistaa koskettavalla tavalla tämän evankeliumin keskeisen opetuksen: Heittäkäämme pois siis kaikki maalliset huolet, ottaaksemme vastaan kaikkeuden kuninkaan!

(Haminan seurakunnan kirkkoherran vaalien koepalveluksen saarna 5.6.2016)

Paluu Jeesuksen rukoukseen

Tänään haluan jakaa kanssanne aarteen, jota kutsutaan ortodoksisessa kirkossa Jeesuksen rukoukseksi. Tutustuin itse tähän rukoukseen Uuden-Valamon luostarissa 80-luvulla, jossa olin talkootyöntekijänä. Uuteen Valamoon se oli aikanaan tullut Vanhan Valamon luostarista. Tämä perinne on elänyt kautta vuosisatojen vahvana kirkossamme ja sukupolvi toisensa jälkeen on löytänyt siitä lohtua ja vahvistusta vaikeina aikoina. Tiedän kokemuksesta, että tämä rukous on muuttanut monen ihmisen elämän.

Rukous kuuluu näin: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä!"

Raamatullinen peruste tälle rukoussäännölle löytyy Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Tessalonikalaisille, jossa hän kehottaa meitä rukoilemaan lakkaamatta. Jeesuksen nimeen turvautuminen taas on tuttua meille evankeliumeista, joissa moni avuntarvitsija lähestyi Jeesusta armahdusta hakien. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan kahdesta rukoilijasta, publikaanista ja fariseuksesta, jotka menivät temppeliin rukoilemaan. Fariseuksen rukous oli pöyhkeilevää itsekehua, kun hän kiitteli Jumalaa siitä, ettei ollut samanlainen syntinen kuin toiset. Publikaanin rukous taas oli nöyrä: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!" Tämä rukous oli yksinkertaisuudessaan otollinen Herralle ja niin hän poistui temppelistä vanhurskaana.


Tätä lyhyttä rukoushuokausta voi alkuun lukea ääneen sellaisessa yksinäisyydessä, jossa on helppo sulkea maailman ärsykkeet ympäriltään. Rukouksessa on oleellista keskittyminen, hengellinen hiljentyminen ja katseen kääntäminen sisimpäänsä. Sitä harjoitetaan yksinäisyydessä Jeesuksen ohjeen mukaisesti: "Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut." (Matt. 6:6)

Jatkossa rukousta voi toistaa ajatuksissaan päivän mittaan mitä tahansa askarta onkaan tekemässä. Tätä varten moni rukoilija pitää ranteessaan rukousnauhaa, jossa on solmuja. Solmuja siirretään etusormen ja peukalon välissä jokaisen huokauksen jälkeen ja kun nauha on käyty läpi, se aloitetaan uudelleen. Rukousnauhan etu on siinä, että se auttaa rytmittämään rukousta ja keskittymään siihen. Samalla se muistuttaa meitä rukouksesta, kun olemme tekemässä jotakin muuta.

Varhainen luostariliike otti rukousmeditaation pian omakseen. Erityiseen kukoistukseen se nousi 1000-luvulla Athosvuorella, jossa syntyi hesykastinen liike. Hesykhija tarkoittaa hiljaisuutta ja kaiken huomion kiinnittämistä Jeesuksen nimeen. Jeesuksen rukous levisi nopeasti Venäjälle, jossa rukouskilvoitus tuli erityisen tunnetuksi Vaeltajan kertomusten kautta. Se kertoo perheensä menettäneestä miehestä, joka lähti etsimään vastausta siihen, mitä Paavali tarkoitti todetessaan Rukoilkaa lakkaamatta. Tämä tuntematon vaeltaja löysikin Jeesuksen rukouksen ja se mullisti hänen elämänsä. Tämä kirja löytyy monesta kirjastosta nimellä "Vaeltajan kertomukset".

Tänä päivänä tämä vanha perinne jatkuu seurakunnissamme. Eri puolilla Suomea järjestetään Jeesuksen rukous -jumalanpalveluksia, joissa toistetaan satoja kertoja tätä lyhyttä rukousta. Tämä rukouspalvelus toimitetaan ilman pappia ja usein näissä jumalanpalveluksissa istutaan. Tunnelma palveluksessa on hyvin harras ja keskittynyt.

Säännöllisesti harjoitettuna tämä rukous siirtyy huulilta mieleen ja mielestä lopulta sydämeen. Tämä on rukouksen täydellisin muoto, koska silloin hengityksemme ja sydämenlyöntimme sykkivät tätä rukousta ja se muuttuu hiljalleen lakkaamattomaksi rukoukseksi. Sen vuoksi sitä kutsutaan myös sydämen rukoukseksi.

Joku voisi kritisoida tätä rukousta turhaksi ja tyhjäksi hokemiseksi. Mikäli rukoukseen ei keskity, tämä todellakin on ongelma eikä silloin rukouksesta ole hyötyä. Jokainen sana sisältää monen monia merkityksiä ja siksi on tärkeää, että syvennymme sen sanoihin ja tutkimme niitä mielessämme. Kantava voima tässä rukouksessa on toistuva katumisen teema, joka tietenkin on olennainen osa uskoamme.

***

Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä!

Onko Jeesuksen rukouksen lukeminen pelkkää synkistelyä kirkkaassa päivän valossa? Olen itse kokenut monia koskettavia hetkiä, kun olen katsellut luonnon kauneutta ja toistanut Jeesuksen rukousta. Silloin voi hyvin konkreettisesti nähdä armon kaikkialla luomakunnassa ja nähdä miten Jumala on armahtanut ihmiskuntaa monin eri tavoin.

Rukouksen alkuosassa me tunnustamme Kristuksen Herraksemme ja tunnustamme, että hän on lihaksitullut Jumalan Sana. Me tunnustamme Jeesuksen Kristuksen Jumalaksemme ja hänen nimessään me pyydämme armahdusta. Hän on tullut etsimään syntisiä ja hän auttaa jokaista joka kääntyy hänen puoleensa.

Toisessa osassa me ilmaisemme oman syntisyytemme ja avuntarpeemme. Tuo avuksihuuto kumpuaa synnin tahraamasta elämästämme ja siitä meidät voi pelastaa vain Jumalan armo.

Sana armahda yhdistää rukouksen kaksi osaa toisiinsa, aivan samalla tavalla kuin rukous yhdistää säälivän ja ihmisiärakastavan Jumalan synninkierteessä elävään ihmiseen.

Armahda minua syntistä! Pyytämällä hänen armahdustaan, me saamme avun taisteluumme syntiä ja pahuutta vastaan. Kun tunnustamme avuntarpeemme Luojamme edessä, meidät saatetaan muutoksen tielle. Me emme kykene kätkemään omaa alastomuuttamme hänen edessään, koska pyhyys karkottaa pimeyden ja paljastaa vajavaisuutemme. Vain tuntiessamme itsemme nälkäiseksi, janoiseksi, murheelliseksi, me voimme olla otollisia Jumalan armolle. Ja Jumalan armo tulee aina olemaan suurempi kuin syntiemme paljous. Pelastuksen kaipaaminen saa täyttymyksen mutta itsetyytyväisyys karkottaa armon luotamme.

Sen vuoksi Jeesuksen rukous avaa silmämme näkemään Jumalan loputtoman laupeuden meitä syntisiä kohtaan. Me voimme nähdä tämän armon välkehtivässä vedessä, pölyhiukkasten tanssissa ja kuulla sen lasten naurussa. Voimme tuntea sen tuulen huminassa, auringon lämmössä ja aaltojen loiskeessa. Pyhien ihmisten elämässä erityistä on se, kuinka he kykenevät luomakunnan kautta aistimaan Jumalan rakkauden koko luomakuntaa kohtaan.

Valtavan hädän keskellä tämä rukous on kohonnut palavana mieleeni, kun tuska on ahdistanut mieltäni. Jeesuksen rukouksen voima näkyy siinä, kuinka me kohtaamme maailman pahuuden, joka päivittäin tunkeutuu elämäämme. Samalla kun katselemme kaikkia hirveyksiä tässä maailmassa, tuo rukous antaa myös näkökulman koko ihmiskunnan yhteiseen kärsimykseen.

Tätä kärsimystä katselleessamme tuo rukous kertoo meille, kuinka Jumala on Kristuksen ristinkuoleman kautta voittanut maailman. Vain hänen avullaan me voimme saada merkityksen omalle kärsimyksellemme ja löytää toivon epätoivon keskellä. Lukiessamme mielessämme tuota rukousta me voimme kuulla hiljaisen kuiskauksen: minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti.


Teksti on alunperin tehty radiohartautta varten. 

Millaisia kokemuksia sinulla on Jeesuksen rukouksesta? Kauan olet harjoittaut sitä ja miten se on vaikuttanut elämääsi? Jätä viesti kommenttiosioon!

Sokeana syntyneen sunnuntaina

Kristus nousi kuolleista!

Pääsiäisaika on pian jatkunut kirkossamme seitsemän viikkoa ja se päättyy ensi torstaina vietettävän helatorstain myötä. Sunnuntaisin kuulemme evankeliumeissa Jumalan pelastustyöstä, jonka Hän on tehnyt hyväksemme.

Tämä juuri kuulemamme kertomus välittää meille syvällisellä tavalla jotain oleellista kohtaamisesta ja inhimillisyydestä. Meille näkeville on vaikeaa kuvitella, millaista näkövammaisen elämä on. Sen vuoksi meidän on lähes mahdotonta kuvitella tunnetta, jota sokeana syntynyt mies koki saadessaan näkönsä takaisin.

Opetuslapset kysyvätkin heti evankeliumin alussa Jeesukselta, ovatko sokean miehen vanhemmat tehneet syntiä, kun heidän lapsensa on syntynyt sokeana. Opetuslapsissa eli vahvasti käsitys Jumalasta, joka rankaisee ihmisiä pahoista teoista ja koettaa vaikka väkisin taivuttaa meidät hänen puoleensa. Jeesus kuitenkin ohjaa heidät näkemään sen, kuinka Jumala haluaa hyvillä teoillaan avata pelastuksen tien meille kaikille.

Mutta fariseukset nousivat Jeesusta vastaan, koska hän oli rikkonut sapattikäskyä. Tuo fariseusten syytös on maailman ääni ja helposti kuulemme siinä myös oman itsemme. Synnillinen luontomme nousee näiden epäilyksien kautta Jumalaa vastaan. Fariseukset edustavat meidän langennutta ihmisyyttämme, joka nousee vastustamaan Jumalan armoa.

Sen vuoksi me voimme ajatella, että tämä evankeliumi kertoo kahdenlaisesta sokeudesta, toisesta joka on ruumiillista ja toisesta joka on hengellistä. Sokeana syntynyt sai näkönsä mutta fariseukset jatkoivat harhailuaan hengellisessä pimeydessä.

Me voimme elää rikasta ja armollista elämää fyysisesti sokeina mutta hengellinen sokeus johtaa meidät kadotukseen. Hengellistä sokeutta on se, ettemme näe Jumalan hyvyyttä emmekä ota ylpeydessämme vastaan sitä pelastusta, joka meille on valmistettu.

***

Kevät on uuden heräämisen aikaa, se on tuoreuden, uuden elämän syntymisen ja valon aikaa. Tämä evankeliumi kertookin hyvin positiivisella tavalla meille muutoksen mahdollisuudesta omassa hengellisessä elämässämme. Me voimme parantua hengellisestä sokeudesta.

Ortodoksisen kirkon ihmiskuva on äärimmäisen positiivinen ja se näkyy myös tässä evankeliumissa. Ihmisen pelastuminen ei loppujen lopuksi ole Jumalasta kiinni, sillä hän on tehnyt meille kaiken valmiiksi pelastusta varten. Hän on valmis antamaan anteeksi jokaiselle katuvalle, joka tulee Hänen luokseen. Pelastuksemme näyttääkin ratkaisevan se, miten me itse suhtaudumme Jumalan tarjoamaan parannukseen. Onko meidän sydämemme kova ja kylmä vai olemmeko me avoimia lähimmäisen hädälle ja nöyriä Jumalan kutsulle? Jumala kulkee meidän kanssamme näissä elämänkohtaloissa ja odottaa avunpyyntöämme.

Me olemme vajavaisia ja keskeneräisiä. Miksi näin? Ei Jumala luonut maailmaa valmiiksi ja täydelliseksi vaan hänen luomistyönsä jatkuu edelleen. Pyhän Hengen työ ei rajoitu vain Raamatun aikaan vaan se jatkuu edelleenkin.  Pyhä Henki on uutta luova voima ja hän tekee työtään jatkuvasti meidän parissamme tänäkin päivänä.

Evankeliumin mies oli syntynyt sokeana, ja hänen kauttaan Jumalan teot tulivat julki. Tämä syntymästään sokea mies ei evankeliumin mukaan tehnyt mitään erityistä syntiä, joka olisi aiheuttanut hänelle sokeutumisen eikä myöskään hänen vanhempiensa synnit aiheuttaneet heidän lapsen syntymistä vajavaisena. Nyt Jumala jatkoi luomistyötään ja antoi miehelle näön, jotta ihmiset pelastuisivat uskomalla häneen.

Tuo sokea mies sai Kristukselta mahdollisuuden, samoin myös meidän on kohdattava toinen ihminen suurena mahdollisuutena. Toisen ihmisen kohtaaminen sisältää aina mahdollisuuden. Hänetkin on luotu ainutlaatuiseksi Jumalan kuvaksi ja myös hänessä me voimme kohdata Kristuksen, kärsivän Vapahtajamme. Ihmistä me emme koskaan voi kohdata välineenä vaan hän on aina päämäärä.

Mutta samaan aikaan meidän pitäisi nähdä myös itsemme valtavien mahdollisuuksien kehtona. Meille on annettu paljon lahjoja, joiden avulla me voimme saavuttaa pelastuksen. Ja meitä ei ole jätetty yksin tähän maailmaan lahjojemme kanssa. Meille on annettu lupaus, minä olen teidän kanssamme maailman loppuun asti.

Tästä miehestä tuli Jumalan tunnusteko, joka avaa meille näkymän Jumalan rajattomasta säälistä ja rakkaudesta meitä kohtaan. Kun mies sai näkökyvyn, hänestä tuli ikäänkuin apostoli, joka levitti ilosanomaa saamastaan hyvyydestä toisille ihmisille. Tätä samaa meiltä kaikilta odotetaan.

Tässä oli siis tämän päivän ilosanoma meille kaikille. Me olemme hengellisesti sokeita mutta Jumala voi meidät siltä pelastaa, jos vain otamme vastaan hänen tarjoamansa parannuksen. Mitä meidän tulee nyt tehdä?

Ensiksi, meidän on vaiennettava kapinamme Jumalaa vastaan. Jumalan on helppoa parantaa fyysinen sokeutemme mutta täysin mahdotonta parantaa hengellistä sokeuttamme, jos kapinoimme häntä vastaan. Sen vuoksi meidän on taivutettava oma vapaa tahtomme palvelemaan Jumalaa. Hengellinen sokeus ja sydämen kylmyys kasvavat itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä toisiamme kohtaan.

Toisekseen meidän tulee ymmärtää, millä tavoin me olemme hengellisesti sokeita. Me saatamme olla syntymästämme asti sokeita sille, ettemme näe lähimmäistemme hätää. Me saatamme olla hengellisesti sokeita niille lukuisille mahdollisuuksille, joissa voisimme auttaa toisiamme. Parissamme on paljon yksinäisiä, sairaita, apua tarvitsevia, mutta me monesti olemme kuin heitä ei olisi olemassakaan.

Me saatamme olla myös sokeita sille hyvyydelle, joka ympäröi meitä. Me olemme Suomessa saaneet luonnon kauneuden, puhtauden ja se tietenkin sisältää suuren vastuun jälkipolvillemme. Moni meistä on saanut sellaisen toimeentulon, että voisimme myös auttaa puutteessa olevia.

Meiltä ei odoteta suuria uhrilahjoja tai moitteetonta elämää. Meiltä odotetaan nöyryyttä ja syntiemme jokapäiväistä katumista. Me olemme monella tapaa synnin tahraamia eikä kastepukumme ole kovin puhdas. Ja tämän Jumala tietää aivan hyvin. Siksi meille kaikille riittää se, että me olemme valmiita katumukseen ja muutokseen. Kaikki on meille mahdollista, kun me vain olemme yhteydessä Kristukseen. Mutta mikään muutos ei voi syntyä ilman että käännymme Jumalan puoleen.

Evankeliumin lopussa Jeesus kysyy sokeana syntyneeltä mieheltä: Uskotko ihmisen poikaan? Sokeana syntynyt vastasi: kuka hän on, sano jotta voisin uskoa! Jeesus vastasi hänelle: Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.


Nämä sanat on tarkoitettu meille. Me olemme tämä sokea mies. Hän uskoi ja siksi vastasi ”minä uskon, Herra”. Rukoilkaamme siis lakkaamatta Jumalaa, että mekin löytäisimme tämän saman uskon sielujemme ja ruumiidemme parantajaan!