Lumi

Lumi. Veden kiteytynyt muoto, joka kehittyy vesihöyryn liikkuessa ilmakehässä eri suuntiin. Yleensä kuusisakaraisia, kauniita, jääkiteen muotoisia tähtiä. Yksikään kuusisakarainen kide ei ole samanmuotoinen kuin toinen. Lumen salaisuus on aikojen alusta herättänyt ihmetystä ja kiehtonut ihmisiä. Pappi Olaus Magnus ensimmäisenä huomasi Uppsalan kaupungissa Ruotsissa vuonna 1555 että  jokaisella lumihiutaleella omanlaisensa kuusisakarainen rakenne, ja kuten sen muodoista näkee….

Tämä talvi on ollut harvinaisen kaunis viikosta toiseen. Ainakin Kaakkois-Suomessa lunta on jo yli puolimetriä ja puiden oksat notkuvat lumikuorman alla. Aamupäivät ovat olleet käsittämättömän kauniita, kun vaalean sinisen taivaan alla aurinko valaisee yhä kauniimmin kultaisella valollaan lumisia puita. Eräänä päivänä ihastelin, kun tuuli puhalsi lumisia puita pakkasilmassa ja lumikasat lensivät tuuleen hienoisena puuterilumena. Tälläkin hetkellä tuuli heittelee kevyesti lunta ilmaan ja kaikkialla on korkeita kinoksia.

Muistan, kun edesmennyt opiskelutoverini Niko Ikonen kertoi, mikä hänelle oli sillä hetkellä kauneinta ortodoksisessa elämässä. Se oli hänelle kirkossa käynti lauantai-iltana kun lunta oli kaikkialla, kirkossa oli lämmin ja valonlähteenä oli vain lampukat ja tuohukset. Raskas työviikko takana ja vihdoin sai rauhoittua rukoukseen, kuunnella kirkkomusiikkia ja nenään kantautuu suitsukkeen tuoksu. Epäilemättä me molemmat ajattelimme Joensuun Nikolaoksen kirkkoa, jossa hoidimme liturgiset harjoitukset.

Jos suomen kielessä ei ole montaakaan sanaa rakastamiselle, niin lumelle sen sijaan on valtava määrä erilaisia ilmauksia. Jokainen meistä ymmärtää helposti seuraavat sanat, vaikkei niitä kovin paljon käyttäisikään: hanki, räntä, nieto, hiutale, polanne, tykkylumi, kuurankukka, huurre, pakkaslumi, härmä, kuura, loska, sohjo, kinos, pyry ja tuisku. Sanat eivät ole synonyymejä keskenään vaan jokainen kuvaa jotakin tiettyä asiaa lumesta. Ymmärrämme helposti jos linja-auton yhteydessä puhumme vaikkapa polanteesta, loskasta, hangesta tai pyrystä. Erilaisia lumeenliittyviä sanoja suomen kielessä ainakin 50. 

Lumi merkitsee suomalaisille samaan aikaan monia asioita. Lasten ilo ensilumesta, valkoinen joulu, lumipesut, lumipallot, lumilinnat ja lumiukot, lumityöt työpäivän jälkeen, ensimmäiset hiihtoladut, lumeen hyppääminen saunan jälkeen, polkujen tekeminen syvään hankeen, jopa nuotion rakentaminen lumihankeen. Lumi ei merkitse meille talven kylmyyttä vaan pikemminkin suojaa talven kylmyyttä vastaan. Lumi eristää ja suojaa meitä pakkaselta.

Jokainen meistä kuulee lumen äänen: muistat narinan, joka kuuluu kun kävelee pakkaslumen päällä? Ja samaan tunnelmaan liittyy usein myös toinen lumeen liittyvä öinen ääni: hiljaisuus.

Lumella on aivan erityinen rooli kauniissa maassamme: se korostaa ennen kaikkea puhdasta luontoamme. Maassamme on lukuisia koskemattomia paikkoja, joissa ei näy ihmisen käden- tai jalanjälkeä. Silti meillä on runsaiden metsäteiden ansiosta helppo päästä kulkemaan koskemattomaan luontoon vaikka hiihtämällä.

Luterilaisella puolella on rakennettu lumikappeleita ja jäästä erilaisia alttareita ym. Mutta emme onneksi ole jääneet toimettomiksi. Muistan hyvin vanhan kuvan Uuden Valamon luostarista, kun veljestö on kokoontunut järven jäälle tehtyyn ristinmuotoiseen avantoon vedenpyhitystä toimittamaan. Tai sitten ristisaatot, jotka tehty hiihtämällä kauniiseen luontoon.

Haminan seurakunnassa oli aikanaan tapa kokoontua myös Teofanian aikaan järven jäälle toimittamaan vedenpyhitystä, eikä siinä sinänsä ihmeellistä, mutta erityisenä etuna oli paikalla ollut lämmitetty sauna ja kunnon kokoinen avanto, jonne seurakuntalaiset menivät uimaan vedenpyhityksen jälkeen.

Raamattu puhuu yllättävän paljon lumesta ja tässä muutama mielenkiintoinen kohta lumesta.

Psalmissa 51 viitataan myös lumen puhtauteen:

Puhdista minut iisopilla niin minä puhdistun, Pese minut niin minä lunta valkeammaksi tulen.

Jesaja puhuu armosta ja syntien anteeksiantamisesta viitaten lumeen:

– Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi.

Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. (Jes. 1:18)

Valitusvirsissä verrataan taas lunta puhtauteen:

 Siionin ruhtinaat olivat puhtaampia kuin lumi, valkoisempia kuin maito.

He hohtivat kuin korallihelmet, loistivat kuin safiiri. (Val. 4:7)

Pyhällä haudalla kerrotaan kuinka enkeli ilmestyi mirhantuojanaisille:

Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. 3 Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. (Matt. 28:3)

Lumeen verrattava puhtaus on Jumalaan liittyvä ominaisuus. Jumala on kaikessa synnitön ja koska Hän on luomaton valkeus, Hänessä ei ole varjoa eikä pimeyttä. Ihminen sen sijaan on kaukana lumen puhtaudesta vaikka sitä kovasti kaipaakin. Sen sijaan ihminen voi saada Jumalalta "lumipesun", jossa hänet pestään veren punaisista synneistään tai synnistään lunta valkeammaksi. Se siis tarkoittaa syntien anteeksiantamista.

Teema on mielenkiintoinen synnin käsitteeseen liittyen. Synti on likaa, josta Jumala voi meidät puhdistaa. Se ei siis missään nimessä kuulu meihin itsessämme vaan tuo lika tahraa meidät kun teemme Jumalan tahdon vastaisia tekoja, syntiä. Synti on meidän ulkopuolellamme ja sielumme tulee likaiseksi, kun me lankeamme kiusaukseen.

Suuren paaston aikaan kuulemme katumuskanonissa, ettei minulla ole hääpukua, jossa astua juhlamajaan. Tämä liittyy hyvällä tavalla teemaamme, koska hääpukua me emme voi itse hankkia. Hääpuku annetaan meille ja sama koskee myös sielun puhtautta ja katumuksen sakramenttia: Jumala armossaan voi pestä meidät lunta valkeammiksi verenpunaisista synneistämme.

Pelastuksen kannalta olennaista on se, että ihminen puhdistetaan synneistään, yhä uudelleen ja uudelleen. Me emme tee sitä oman katumuksemme kautta tai paastoamalla vaikka välillä tähänkin ajatukseen törmää, vaan tehdessämme itsemme valmiiksi ottamaan vastaan tuon syntien anteeksiannon, katumuksen kautta. Katumus tai paasto ei siis itsessään takaa meille pelastusta mutta pelastuksemme lähtökohta löytyy katumuksesta.

On aivan ilmeistä monen kohdan perusteella että lumen puhtaus on Taivaallisen Isämme, Jumalan kaikkivaltiaan epiteetti. Danielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa kuvataan Isää Jumalaa Ikiaikaiseksi seuraavasti:

Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö. Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. (Ilm 1:12-14).

Profeetta Daniel:

Kun minä sitä katselin, istuimet asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. (Dan. 7:9)

Raamatun lumiteemalla on myös muutama muu kohta, jossa aiheesta puhutaan. Keskitymme tässä lopussa niistä vain yhteen, sillä toisessa kohtaa puhutaan lumesta vertauskuvana spitaalille ja sananlaskujen kirjan lopussa viisaasta vaimosta, joka ei pelkää lunta, koska hänellä on talvivaatteet.

Jobin kirjan lopussa on ihastuttava kohtaus, jossa Jumala puhuu Jobille:

Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat!

Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta, oletko nähnyt rakeiden varastot? Olen täyttänyt ne ahdingon aikoja varten, sodan päiviä, taistelun päivää varten. Tunnetko valon kulkutiet? Mistä nousee polttava itätuuli? Kuka on uurtanut väylän rankkasateelle, kuka on avannut tien ukkosen jylinälle? (Job 38:22-25)

Tässä kohden Jumala tekee Jobille selväksi kaikkivaltiutensa ja sen että kaikella Jumalan työllä tässä luomakunnassa on tarkoituksensa. Jumala ei tee virheitä eikä mikään ole vahinkoa tai tarkoituksetonta. Ihmisen on turha neuvoa Jumalaa tai miettiä miten hän hoitaisi Kaikkivaltiaan hommat paremmin.

Ihminen on tilanteessa, jossa hänen tehtävä on nöyrtyä Jumalan valtasuuruuden edessä, ei sen takia että Jumala kaipaisi nöyristelyämme, vaan siksi, että me osaisimme turvautua kaikessa Isämme apuun ja oppisimme luottamaan häneen.

Aloitin tämän tekstin tietosanakirjamärityksellä siitä, mitä lumi on. Huomionarvoista Luojan luomistyössä on minusta tuo yksi pieni löytö Uppsalassa v. 1555. Yksikään kuusisakarainen kide ei ole samanmuotoinen kuin toinen.

Miksi Luoja näin päätti tehdä, en tiedä. Mutta kaikessa kyllä on opetuksensa. Järjetöntä edes miettiä kuinka monta erilaista lumihiutaletta tuolla pihalla on.

Kannattaa kuitenkin muistaa tärkeä asia meidän ihmisten kohdalla. Yhtä lailla, jokainen meistä on yhtä ainutlaatuinen kuin tuhannet miljardit toisistaan poikkeavat lumihiutaleet!