Jumala on luonut kaiken kauniiksi ja täydelliseksi, hän loi maan tomusta Aadamin omaksi kuvakseen ja kutsui hänet kasvamaan kohti kaltaisuuttaan. Synti vei meidät kauas tästä kauniista järjestyksestä ja nykyinen elämämme on tuossa synnin aiheuttamassa kaaoksessa elämistä. Tietäen ja tietämättämme me loukkaamme, meitä loukataan ja me loukkaannumme. Suututamme, suutumme ja taas viha nakertaa ihmisyyttämme. Me annamme anteeksi ja meille annetaan anteeksi ja pian huomaamme olevamme tekemässä pahaa. Synti tahraa ja haavoittaa sieluamme ja osa meistä antaa periksi. Osa meistä hellii himojaan ja toinen kieltää koko niiden olemassaolon. Vain harva tänä päivänä ymmärtää miten syvälle synti on juurtunut elämäämme ja vain harva nousee sitä vastaan.
Me olemme vain ihmisiä, langenneita ja epäonnistuneita. Vaikka me pyrimme hyvään, me silti kerta toisensa jälkeen epäonnistumme. Siksi me tarvitsimme Jumalan laupeutta kilvoituksessamme. Vain hän voi tehdä eläväksi synnin kuolettaman sielumme ja hän voi lämmittää tämän maailman kylmettämää sieluamme. Vain hänen evankeliuminsa valo voi tuoda valkeutta pimentyneeseen sieluumme.
Silti meihin jää kaipaus. Toki lankeemus voi koitua myös siunaukseksi jos se kasvattaa meissä nöyryyttä ja katumusta. Me tarvitsemme jatkuvaa katumusta ja halua pysytellä Jumalan armon läheisyydessä. Parhaimmillaan koko elämämme on alkuperäisen kotimme muistamista ja sinne paluuta. Jumala on monella tapaa kutsunut ja vaatinut meitä tulemaan suuriin juhliin mutta me olemme olleet välinpitämättömiä häntä kohtaan.
Mitä oikeastaan Pyhän Hengen vuodattaminen opetuslasten päälle tarkoitti? Minusta tuntuu, että tänä päivänä Pyhän Hengen armon ymmärtäminen vaatii Helluntain tapahtumien ymmärtämistä, koska me olemme tehneet sellaisen oikoreitin pelastukseemme, jota ei ole olemassa.
Halvan perusteettoman armon julistaminen on yleistä herätysliikkeissä. Ortodokseille tämä ajatus on erikoinen, koska olemme tottuneet siihen, että myös ihmisen pitää vastata Jumalan pelastavaan kutsuun. Raamatun esikuvista meille ehkä tutuin on se täyskäännös, joka tapahtui Sakkeuksen elämässä. Hän oli tähän mennessä riistänyt lähimmäisiään mutta nyt hän korjaa virheensä muuttaa toimintaansa. Hän sanoo: Puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin." Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. (Luuk. 19:8)
Mutta samassa on myös varoitus ortodokseille, jotka saattavat langeta suorittamisen ansaan. Pelkillä inhimillisillä ponnisteluilla me emme koskaan tule pelastumaan. Jos opetuslapset helluntain edellä olisivat pelastuneet temppelissä rukoilemalla ja paastoamalla ei Pyhää Henkeä olisi ollut tarvetta vuodattaa heidän päälleen. He eivät voineet pyhittää itseään vaan pyhä Henki pyhitti heidät. Kyse on Jumalan armosta, joka vuodatettiin heidän päälleen. Se teki vajavaisista täysiä, yksinkertaisista viisaita, aroista rohkeita.
Toisenkin asian suhteen meidän on oltava valveilla. Me saatamme jopa olla epäjumalanpalvelijoita kun erehdymme pitämään muotoseikkoja sisältöä tärkeämpänä. Sinä hetkenä kun jumalanpalveluksen ulkoiset puitteet ovat meille tärkeämpää kuin itse rukous, me olemme harhassa. Sinä hetkenä keinoista on tullut päämääriämme ja me syyllistymme epäjumalanpalvelukseen. Paasto ja hyvät teot ovat hyvä apuväline mutta ne eivät pelasta meitä. Muutenhan jokainen paastoava ja hyvää harjoittava ateisti pelastuisi.
Siksi meidän on etsittävä aitoa rukousta, hartautta, heittäytymistä, omistautumista. Itseni hylkäämistä ja elämäni antamista Kristukselle. Me voimme olla hyviä paastoajia, tunnemme hyvin typikonin ja teemme monia hyviä asioita, mutta onko niillä lopussa mitään merkitystä? Me osaamme siteerata ulkoa rukouksia ja isien tekstejä sekä antaa almuja köyhille. Mutta eiväthän ne voi koskaan olla itsetarkoitus. Apostoli Paavali jatkaa korinttilaiskirjeessä: Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. (1. Kor. 13:3)
Ilman Pyhän Hengen armoa ja vahvistusta me emme ole mitään. Ilman ristinkuolemaa ja ylösnousemusta me jäämme yksin kilvoitukseemme eikä meillä ole iankaikkista elämää. Sen vuoksi Herran pääsiäinen valmisti meille poispääsyn tästä noidankehästä. Se vapautti meidät todelliseen, iankaikkiseen elämään. Helluntai tekee tämän pelastustyön täydeksi: me saamme ylhäältä Lohduttajan, vahvan Hengen, jotta voisimme pyhiittää jokaisen sanamme ja tekomme Jumalan kunniaksi.
Siksi on hyvä aina välillä myös miettiä sitä, mitä armo on. Armoa ei voi ansaita kuin yhdellä keinolla, muistamalla sen olemassaolo ja muistamalla, että se on lähtöisin Jumalasta. Minusta yksi paras kuvaus armosta on kertomus tuhlaajapojasta. Poika ei ansaitse armoa mutta hän saa sen katuessaan ja palatessaan armon lähteelle. Hänelle lahjoitetaan takaisin se alkuperäinen kauneus, jonka hän oli tuhlannut pois. Hän tulee armosta osalliseksi kun hän palaa kotiin, hän ei millään tavalla ansainnut sitä teoillaan tai sanoillaan. Rakastava isä keskeyttää hänen synnintunnustuksensa ja tunnustaa hänet pojakseen. Tämä on tärkeä kohta, hänestä ei tule palvelijaa vaan hän on poika. Tästä kodista sinä olet lähtöisin ja voit aina palata tähän kotiin, kunhan vain haluat itse tulla. Kenelle tahansa isälle tai äidille tämä on helppo ymmärtää kun miettii omia lapsiaan vastaavassa tilanteessa.
Rakastava isä pukee pojan hienoihin vaatteisiin, antaa kengät ja laittaa sormuksen hänen sormeensa. Rakastava isä on iloinen poikansa paluusta ja tietää millaista tekoa hän on ja kun poika palaa isä sulkee hänet syliinsä. Kaikki palaa ennalleen siihen hetkeen, jolloin kaikki oli vielä hyvin isän kodissa. Isä ei olisi voinut hakea poikaansa väkisin takaisin, koska poika oli itse halunnut valita tiensä eikä tuo paluukaan olisi ollut mahdollinen, ellei poika olisi itse halunnut paluutaan.
Helluntai on lupausten täyttymyksen juhla. Opetuslasten käskettiin jäädä Jerusalemiin kunnes he saisivat toisen Lohduttajan, totuuden hengen. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan (24:49): Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta. Viidentenä kymmenentenä päivänä heidän ollessaan temppelissä, Henki laskeutui heidän päälleen. Tulisten kielten muodossa laskeutunut eläväksitekevä ja virvoittava Voima teki näistä opetuslapsista koko apostoleja, jotka lähtivät kaikkialle maailmaan julistamaan evankeliumia ja kastamaan.
Joskus oudolla tavalla me rajaamme Pyhän Hengen toiminnan jonnekin kaukaiseen historiaan. Pyhä Henki toimii Helluntaina laskeutuen tulisina kielinä opetuslasten päälle ja tämän jälkeenkin hän antaa voimaa "opetuslapsilleen" kautta vuosisatojen. Jo luomiskertomuksen toiseessa jakeessa meille kerrotaan Pyhän Hengen työstä: Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. (1. Moos. 1:2). Tätä samaa liikettä me kuvaamme vigilian alussa kun pyhää savua suitsutetaan alttarissa kaikessa pyhän pöydän ympärillä.
Kautta vuosisatojen ihmiset ovat rukouksen kautta löytäneet Pyhän Hengen armon elämäänsä. Tunnetuimpia meille pohjoisen asukkaille on esimerkiksi pyhittäjä Serafim Sarovilaisen kirkastuminen, jossa hän loisti luomatonta valoa tässä luodussa maailmassa. Pyhä Porfyrios Kausokalivialinen kertoo kuinka hän eräänä aamuna näki yhden kilvoittelijaveljistään loistavan kirkasta valoa kirkossa ennen aamupalvelusta. Kaikki ne lukuisat pyhittymiset, pyhäksi kasvamiset, tunnusteot, ihmeet ovat Pyhän Hengen virtausta meidän vajavaiseen elämään. Jumala toimii aktiivisesti tässäkin maailmassa ja elämämme kohdassa ja etsii otollisia opetuslapsia, joihin voisi vuodattaa vahvan henkensä.
Meistä voi tulla Pyhän Hengen asuinsijoja ja tätä me itse asiassa pyydämme rukouksessamme Taivaalliselle kuninkaalle: Taivaallinen kuningas ... tule ja asu meissä, puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme. Tätä rukousta veisataan lähes jokaisen rukoushetken alussa, koska jokainen askareemme ja työmme vaativat Pyhän Hengen avuksihuutamista. Me ylistämme Jumalaa, koska Jumala avaa meidän huulemme tähän ylistykseen. Aina kun me avaamme suumme Jumalamme ylistämiseen, Pyhä Henki rukoilee meissä ja meidän kanssamme ja kauttamme.
Helluntai on kirkon syntymäpäivä ja Pyhän Kolminaisuuden juhlapäivä. Kaiken opetuksen, rukouksen, uhraamisen ja palveluksen lähtökohta on Pyhän Hengen avuksihuutaminen. Päämäärämme on elämä Kristuksessa. Päämäärämme on etsiä se mitä on olla ihminen ja kasvaa rakkaudessa todellisiksi ihmisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti