Kohti syvempää liturgista kokemusta

Liturgia synnyttää hyvin ainutlaatuisen ja syvällisen kokemuksen, kun siihen valmistautuu säännöllisellä rukouksella. Jokainen eukaristia pitäisi aina ymmärtää taivaallisena juhlana, Raamatun suurina pitoina ja kuninkaan pojan juhlina, joita varten meidän on puhdistettava sielumme. Valmistautumisemme on aina vajavaista ja riittävän kelvollisuuden voimme saada vain armosta.

Meillä on harvoin hengelliset vastaanottimet avoinna kun jumalanpalvelus alkaa. Jos olemme pitkään olleet poissa kirkon jumalanpalveluksista, menee aikaa entistä enemmän oikean vireen löytämiseen. Monet asiat alkavat vaivata mieltämme ja rukoukset ikäänkuin menevät ohitsemme emmekä saa kiinni tunnelmasta. Pahimmillaan koko palvelus voi mennä ohitsemme.

Kun viikolla noudattaa päivittäistä rukoussääntöä, osallistuminen  pyhään liturgiaan avaa helposti uusia syvyyksiä hengen elämään. Aika kirkossa ei mene keskittymisen hakemiseen tai kuten pyhä Porfyrios asian ilmaisee, sielun esilämmitykseen. Myös palveluksen jälkeen pudotus tavalliseen maailmaan on huomattavasti pienempi ja "liturgia liturgian jälkeen" tuntuu luontevammalta.

Kun viime syksyllä viimeksi osallistuin Lammin Athosyhteisössä agripniaan eli kokoöiseen vigiliaan, huomasin, että mitä kauemmin palvelus kesti, sitä syvemmin sen koki. Kun kiire jäi pois, mieli alkoi viihtyä pyhien tekstien parissa ja sai ravintoa niiden kuuntelemisesta. Öisestä jumalanpalveluksesta muodostui ihmeellinen kokonaisuus, joka tavallaan siirtyi sellaisenaan sieluun. Kaikki oli tuon yön jälkeen elämässä hyvässä järjestyksessä. Auringon noustessa alkanut liturgia oli kuin Pyhän Hengen sinetti yöllisen rukouksen päälle.

On siis hyvä valmistautua jumalanpalveluksiin lukemalla säännöllisesti aamu- ja iltarukoukset. Säännöllinen perehtyminen evankeliumiin ja psalmeihin auttaa myös löytämään maailman, jossa kirkko elää ja ymmärtämään kirkon puhumaa kieltä. Kun tämän valmistautumisen jälkeen tulemme kirkkoon ja suljemme silmämme rukoukseen, meille avautuu kaunis hengen maailma. Sielumme kohoaa katselemaan pyhien ihmisten ylistystä ja ymmärtää kuinka kaukana me olemme omasta pyhyydessämme. Kun mielemme on avautunut rukoukselle, se voi parantua synnin sairaudesta ja saavuttaa vähitellen Jumalan kaltaisuuden.

Ei ole hyvä, jos hengellinen elämä on irrallisia päiviä tai hetkiä, jossa saamme vahvoja pyhyyden kokemuksia ja sen jälkeen elämme ilman jumalayhteyttä monta päivää tai viikkoa. Pyhyyden pitäisi kuulua elämäämme luontevasti päivästä päivään ja siunauksella olla tärkeä rooli päivän askareissa. Kyse ei ole vain erillisestä elämän osa-alueesta vaan hengen yhteys on kaikkialla ja joka hetki, kokonaisvaltaisesti.

Rukous, puhdas omatunto ja kirkossa käyminen herkistävät sieluamme Jumalan kokemiselle. Hiljentyminen ja keskittyminen ristin edessä vakavoittaa elämäämme ja saa meidät  ymmärtämään sen, mikä lyhyessä elämässämme oleellista.

Mitä sitten voimme käytännössä tehdä? Varaa aamusta ja illasta sopiva aika, jolloin keskityt pelkästään siihen että astut elävän, rakastavan ja kaikkitietävän Jumalan eteen. Hiljenny tuohuksen tai lampukan sytyttämiseen, rauhoitu ja omistaudu täysin rukousten lukemiselle.

Usein pelkkä hiljentyminen on hyvin tapa rukoilla, joidenkin isien mielestä jopa korkein tapa rukoilla. Oman mielen hiljentäminen voi olla nykymaailmassa vaivalloista mutta ajan myötä se on mahdollista.

Rukoussääntö koostuu usein alkurukouksista, psalmeissa ja tiettyyn ajankohtaan liittyvistä rukouksista sekä esirukouksista. Näitä ajankohtia ovat aamu-, ilta-, päivä- ja ehtoollista edeltävät rukoukset. Kirkkokunnassamme on käytössä Orologion, rukouskirja, jossa rukoukset kaavoineen ovat valmiina.

Kotialttarin on hyvä olla sellaisessa paikassa, jossa voi rauhoittua ja olla yksin. Rukous luo taivaallisen valtakunnan eteemme, se asettaa meidät seisomaan Jumalan valtaistuimen eteen.

Rukoukset tulevat parhaiten osaksi elämäämme, kun elämme niitä parhaamme mukaan todeksi hetki hetkeltä ja palaamme niiden sanoihin päivän mittaan.

Rukouksen ja liturgian suurin aarre mielestäni on omantunnon herkistäminen. Herkkä omatunto on elämämme luotettava opas ja valvoja. Se asettaa luonnostaan hyvän kaiken edelle ja miettii pelastusta puolestamme. Kun jaksamme kehittää sitä tekemällä hyvää, se tekee meistä hyviä ihmisiä.

Me tiedämme millainen on syyttävä omatunto. Se ei jätä meitä rauhaan vaan vaatii meitä tekemään oikein ja korjaamaan tekemämme virheen. Me voimme myös turruttaa oman tuntomme, kun jätämme sen toistuvasti huomioimatta.

Omantuntomme puhtaus ja herkkyys riippuu siitä, millaista elämää me olemme eläneet ja millaisia valintoja olemme tehneet. Jokainen valinta elämässämme muokkaa meitä, me olemme valintojemme summa. Jokainen valintamme seuraa meitä ikuisuuteen asti. Sen vuoksi katumuksen sakramentilla on hyvä käydä säännöllisesti.

Omantunnon yksi parhaista piirteistä on se, että se palkitsee meidät nopeasti. Kun emme ole antaneet periksi kiusaukselle vaan olemme tehneet oikein, omatunto sanoo, että teimme oikein. Näistä hyvistä valinnoista seuraa sielun rauha, vahvistuminen hyvyydessä ja luottamus Jumalan kaitselmuksen.

Jokainen sunnuntai on meidän viikottaisen rukouselämämme kruunu. Se on viikon kohokohta ja summaa yhteen kaikki ne rukoukset, joita olemme viikon aikana lukeneet. Liturgiassa me näemme todellisen valkeuden ja otamme vastaan Taivaallisen hengen!