tiistai 14. tammikuuta 2014

Sota ja sadan vuoden jälleenrakennustyö


Räjähdykset, ambulanssit ja tuhotut sairaalat. Taistelevia siviilejä, konekiväärejä, sinkoja, kranaatteja. Ei ruokaa, kouluja, sairaaloita tai ruokakauppoja sellaisina kuin me ne tunnemme. Onko mikään pyhää tai tabua? Tankit ja tykit eivät välitä. Tässä tuhon kierteessä jokainen syyrialainen kärsii kuin loputtomassa yössä. Me olemme tämän julman sisällissodan todistajat.

Syyrian sodalle ei näy loppua ja kuolonuhreja tulee joka päivä lisää. Ja sota ei ole vain kuolleita vaan myös miljoonia pakolaisia ja niitä, jotka kärsivät sadoin eri tavoin tuhon seurauksista. Nälänhätä, vammautumiset, sukujen ja perheiden häviäminen, tuhoutuneet kodit ja työpaikat. Sodan lapset ja nuoret kasvavat tähän maailmaan ja siitä syntyy todellisuutta, jossa he ovat tottuneet elämään ja ratkaisemaan ongelmia. Moni syyrialainen on valinnut tämän vuoksi pakolaisuuden ja jättänyt kotinsa säilyttääkseen henkensä.

Syvimmillään kärsimystä aiheuttaa yhden keskeisen periaatteen jatkuva laiminlyönti. Joissakin paikoissa sen laiminlyönti ei aiheuta suurta haittaa mutta jos siihen yhdistetään viha, epäluulo ja aseet, niin jälki on hirveää. Mikä tuo periaate on? Se on kultaisen säännön periaate.


Kultainen sääntö

Me tunnemme tuon periaatteen evankeliumista ja muut kuin kristityt tuntevat sen omista pyhistä kirjoituksistaan tai perinnöstään. Tässä muutamia versioita tutusta periaatteesta:

* Älä tee toisille sellaista, mitä et haluaisi itsellesi. (Kungfutse 551-479 eKr)
* Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Matt. 7:12)
* Älä tee sellaista kanssaihmisillesi, joka on itsellesikin vastenmielistä. (Juutalaisuus)
* Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen. (Islamilaisuus)

Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi on muunnelma tästä periaatteesta ja sen mukaan meidän tulee toimia siten, että toiminnastamme voisi tulla yleinen toiminnan laki tai periaate.

Kultaista sääntöä on kritisoitu moittimalla sitä naiiviksi säännöksi. Jos pidämme kultaista sääntöä lapsellisena, me voimme silloin pitää suurinta osaa kaikista uskonnoista sellaisina. Ja ehkä ne sitä syvimmillään ovatkin, uskossa eläminen perustuu haaveisiin ja optimismiin paremmasta huomisesta. Ehkä kyse on myös omasta "lapsellisuudestamme" hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden maailmassa. Me emme synny myötätuntoisiksi vaan me kasvamme siihen.

Toisekseen kultaista sääntöä on kritisoitu siitä, että se on vain muodollinen periaate. Se ei kerro meille mitä hyvä on, vaan se kertoo ainoastaan miten meidän pitää toimia. Kristinuskon kohdalla tällä kritiikillä ei ole merkitystä, koska Kirkko opettaa mitä se hyvä on, jota meidän tulisi toteuttaa. Ateistille kultaisen säännön periaate on varmasti melko tyhjä periaate.

Kultaista sääntöä tai periaatetta on arvosteltu myös siitä, että se olettaa kaikkien ihmisten pitävän hyvinä samoja asioita. Esimerkkinä on käytetty sitä, että esim. muslimi käännyttää toisuskoiset islamiin, koska kokee sen ihmisen parhaaksi kohtaloksi. Luulen silti, että kriisitilanteessa enemmistö aikuisista ihmisistä ymmärtää sydämessään mikä on hyvää ja oikeaa lähimmäiselle.

Kultainen sääntö kertoo tiivistettynä kyvystämme tuntea myötätuntoa toista ihmistä kohtaan. Miksi emme noudata tätä periaatetta omassa elämässämme? Siksi ettemme arvosta tarpeeksi myötätuntoa toisiamme kohtaan. Me olemme loistavia keksimään syitä sille, miksi me emme voi noudattaa sitä. Me asetamme oman etumme toisen ihmisen edun edelle siinäkin tapauksessa, että lopputulos olisi jo etukäteen tiedettynä kauhistuttava.

Ellemme kykene täyttämään kultaista sääntöä kannattaa aloittaa säännön lievemmästä versiosta. Pidättäydy tekemästä toiselle sitä, mitä et toivo itsellesi tehtävän. Tällä pääsee jo pitkälle vaikka se merkitseekin vain passiivisuutta omien tekojemme suhteen. 


 Toive paremmasta

Humanisti asettaa kaiken mitaksi ihmisen. Itsekkyydessämme me laitamme kaiken mitaksi oman itsemme ja elämämme keskiössä Kristuksen sijaan olen minä itse. Me teemme tämänlaisia valintoja jatkuvasti ja meidän aikakautemme tukee itsekkäitä valintoja. Itsensä kieltäminen ei kuulu tämän päivän tavoitteisiin vaan mieluummin puhumme itsemme toteuttamisesta.

Moni elää silti niin pimeässä, että on helpompi uskoa pimeyteen kuin aamun sarastukseen. Taistelijat eivät luota viholliseen tarpeeksi paremman huomisen rakentamiseksi. Uusi sukupolvi todennäköisesti valitsee mieluummin vihamielisen asenteen anteeksiannon sijaan. Ja voiko heitä moittia tästä? Me tuomitsemme toisiamme ja nostamme paljon pienemmistä syistä. Syyriassa on yritetty käynnistää lukuisia kertoja rauhanneuvotteluita mutta mikään ei ole auttanut. Koston ja sodan vaihtoehto on koettu paremmaksi.

Kyllä kuitenkin moni pyrkii noudattamaan kultaista periaatetta, Syyriassakin. He vain jäävät maan hiljaiseksi enemmistöksi, joiden äänen sotiminen hiljentää. Jokainen liipaisimen veto on vastoinkäyminen rauhalle ja kerta toisensa jälkeen sen pitää ponnistella ylösnoustakseen. Noustakseen puolustamaan rauhaa ja elämää.

Uskon silti, että jokainen ihminen on syvimmillään hyvä mutta me saamme usein odottaa tuskallisen kauan tämän hyvyyden esille tulemista. Toiveemme kuitenkin on lapsissa ja uudessa sukupolvessa. Toiveemme on siinä, että ihminen väsyy veren vuodatukseen ja väkivaltaan. Enemmistö meistä kaikista kuitenkin valitsee väkivallan sijaan rauhan, vihamielisyyden sijaan luottamuksen, kuoleman sijaan elämän.


Koskeeko tämä asia meitä?

Miksi Jumala sallii tämän sodan? Tämä kysymys usein tarkoittaa sitä, että me ulkoistamme vastuun itsestämme ja siirrämme ongelman muiden hoidettavaksi. Ehkä olisi järkevämpi kysyä sitä, miksi me sallimme tuon sodan jatkua ja miten olemme helpottaneet siitä syntyvää hätää? Voisimmeko me toimia Jumalan käsinä ja jalkoina ja auttaa ihmisiä, jotka kärsivät tästä ihmisten aiheuttamasta pahuudesta? Ja suurin asia on vielä edes sanomatta, olemmeko muistaneet veljiämme esirukouksissamme? Jo sen tietäminen, että joku muistaa meitä esirukouksin, auttaa jaksamaan vaikeuksien keskellä ja auttaa ymmärtämään Jumalan tahtoa tässä maailmassa.

Me välitämme sanojemme ja tekojemme kautta monenlaisia viestejä, joista tärkeimmät koskevat välittämistä tai välinpitämättömyyttä, myötätuntoa tai itsekkyyttä. 

Oletko valmis toimimaan Kultaisen säännön mukaisesti? Tai edes pidättäytymään toisen ihmisen tietoisesta vahingoittamisesta? Tai edes lievittämään toisen ihmisen pahuudesta aiheutunutta kärsimystä? Omien valintojemme myötä me voimme vahvistaa tämän säännön voimaa maailmassa ja tuoda toivoa kaikille hätää kärsiville.

Sodan jälkeisen Syyrian jälleenrakentamiseen menee vuosikymmeniä ja Euroopan turvallisuus ja vakaus riippuvat siitä, miten hyvin tämä saadaan suoritettua. Osallistukaamme hyvyyden tukemiseen, kotien suojaamiseen, hädän lievittämiseen ja toivon tuomiseen, jotta yhä useampi Syyriassa oleva näkisi jotakin toivoa tulevaisuudessa!

Syyriassa on runsaasti avustusjärjestöjä ja tätä työtä voi tukea mm. seuraavien järjestöjen kautta: Filantropia, Unicef, Kirkon ulkomaanapu, Punainen risti ja Pelastakaa lapset

***

Kirjoittaja suoritti asevelvollisuutensa siviilipalvelusmiehenä Otavan opistossa 1993-1994. Syynä oli nuorena omaksuttu pasifistinen maailmankuva ja seuraavana vuonna alkaneet teologian opinnot.

2 kommenttia:

  1. Paha saa palkkansa.

    Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

    Siinä totuuksia elämästä.

    Suoritin itse asepalveluksen, sinä aikana pasifistinen ajatus maailma muovautui oikeaksi.

    VastaaPoista
  2. Siviilipalveluksen voi suorittaa näköjään myös Valamon luostarissa.On varmasti hieno kokemus keskellä rauhaa ja hiljaisuutta.

    VastaaPoista