Kun rukoilette, sanokaa näin

Minulta on välillä kysytty, miksi käytämme rukouselämässämme valmiita rukouksia? Eikö riittäisi, että rukoilisimme omin sanoin? Miksi kirkossamme on tällainen perinne? 

Olen monesti vastannut, että kysymys on vähän sama kuin kysyisin miksi minun pitäisi lukea toisten kirjoittamia kirjoja, kun voin kirjoittaa omianikin. Miksi kuunnella toisten säveltämiä sävellyksiä, kun voin itsekin tehdä omianikin. Miksi pitäisin seurata vanhoja ikonimaalauksen esikuvia, kun voisin maalata ihan omia ikonejakin? 

Toki voimme näinkin tehdä mutta luulen, että meiltä jää aikamoinen aarteisto huomaamatta. Kirkon useiden vuosisatojen hengellinen aarteisto on mittaamaton ja niin elävä että olisi sääli, jos se jäisi meiltä löytämättä. Sen elinvoimasta kertoo, kuinka se on kestänyt ajan patinaa mutta miten se tänäkin päivänä satojen vuosien jälkeen voi olla hyvinkin ajankohtainen. 

Tähän hengelliseen aarteeseen liittyy myös toinen lähellä oleva asia. Kysymys ei ole vain minusta ja sinusta vaan yhdestä ortodoksisen kirkon keskeisestä periaatteesta, perinteestä. Perinne on, paradosis, lahja, jonka me saamme edelliseltä sukupolvelta ja meidän tehtävämme on vaalia sitä arvonannolla ja siirtää tämä perinne seuraavalle sukupolvelle. Tämä on siis samaan aikaan meille sekä lahja että myös velvollisuus. 

Silti uuttakin luodaan. Luovuus on yksi Jumalan antamista lahjoista meille. Kaksi juuri kanonisoitua pyhäämme Johannes Valamolainen ja Sonkajarantalainen saivat omat ikoninsa ja jumalanpalvelustekstit. Uusia kirkkomusiikkisävellyksiä tehdään tälläkin hetkellä. Näitä tekstejä tai sävellyksiä ei kuitenkaan kirjoita kuka tahansa asiaan perehtymätön. Kirkollisen ilmaisun tulee sopia kirkon perinteeseen ja noudattaa ilmaisussaan ja sanamuodoissaan jo olemassa olevaa aineistoa. Jumalanpalvelus käyttöön tulevan aineiston tulee myös olla piispainkokouksen hyväksymää materiaalia. 

Me voimme olla turvallisin mielin, jos me seuraamme Kirkon yleisesti hyväksyttyä opetusta. Kuuntelemme kirkon opettajien kokemusta, joka perustuu taas aiempien pyhien kokemukselle. He ovat saavuttaneet korkean hengellisen aseman ja heidän viitoittamalla tiellään on turvallista kulkea. Me jatkamme tätä pyhän viisauden pyhien ketjua, kun me luemme valmiita rukouksia. Sama koskee niin jumalanpalveluksia, hengellistä kirjallisuutta kuin vaikkapa ikonimaalausta.

Evankeliumeiden valossa tilanne on mielenkiintoinen. Sen ajan ihmisten rukousperinteestä en uskalla paljoa sanoa mutta varmaa on se, että se pohjautuu juutalaisten tapoihin. Kokoontuminen synagogiin, jossa luettiin pyhiä kirjoituksia ja opetettiin niiden perusteella. Rukouksen olivat varmastikin perinteisiä juutalaisuuteen liittyvää perinnettä. Jeesuksen osalta tiedämme sen mielenkiintoisen hetken, kun opetuslapset pyysivät häntä kertomaan millä tavoilla heidän pitäisi rukoilla. Kerran, kun Jeesus oli ollut rukoilemassa, eräs hänen opetuslapsistaan pyysi: »Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan.» Jeesus sanoi heille: »Kun rukoilette, sanokaa näin. (Luuk. 11:1-2). Jeesus ei vastannut, että keksikää nyt jotakin vaan hän kehotti heitä rukoilemaan Isä meidän -rukouksen. 

Hengellisessä elämässä voi olla monta vaaraa ja ne voivat piileksiä niin pienissä yksityiskohdissa. Olemme monesti sokeita omille puutteillemme ja virheillemme. Saatamme monesti katumuksella luetella pikku syntejä ilman, että huomaamme hautovamme jotain paljon vakavampaa asiaa mielessämme. Kirkon omat rukoukset monesti paljastavat meissä olevia piileviä syntejä tai synnin alkuja. 

Monesti myös ajattelen, että meidän on syytä mukautua rukoukseen eikä rukouksia muokkautua meihin. Samalla tavalla kuin me mukaudumme kirkon opetukseen emmekä muokkaa kirkon opetusta mieleiseksemme. Rukous on opetusta, ja ehkä vieläkin enemmän se on viisautta. Rukouksen tarkoitus on ohjata elämäämme ja saada meidät näkemään itsemme sellaisina kuin me todella olemme. 

Nyt Suuren paaston alettua on hyvä hautoa mielessään pahan sijaan jotakin hyvää ja pyhää. Siihen sopi loistavasti niin Jeesuksen rukous kuin Efraim Syyrialaisen paastorukous. Jälkimmäinen on helppo opetella ulkoa kun riittävän usein toistaa sitä mielessään. Siunattua paaston aikaa kaikille! 

Rokotteet tulevat, mitä tehdä?

KRISTUS SYNTYY, KIITTÄKÄÄ! 

Siunattua Vapahtajamme syntymän juhlaa!

Tänä vuonna joulun odotus on näyttäytynyt kirkoissamme kovin yksinäiseltä. Jumalanpalvelukset on toimitettu ilman kirkkokansaa ja monella on varmasti ollut ikävä yhteisiin jumalanpalveluksiin. Joulun alla olemme kuitenkin saaneet ilouutisen, vuoden loppuun mennessä aloitetaan rokotukset koronaa vastaan. Toivotaan, että pääsiäiseen mennessä voisimme taas kokoontua yhdessä murtamaan leipää!

Koronarokotteet ovat siis tulossa ja osa meistä miettii kannattaako rokotetta ottaa. Miten me ortodokseina suhtaudumme esiin tulleeseen rokotekielteisyyteen? Koko kirkon olemassaolon aikana on ollut monenlaisia kulkutauteja ja olemme vuosisatojen kuluessa pyytäneet Jumalaa suojelemaan meitä niin tulelta miekalta muukalaisten, hyökkäyksiltä kuin kulkutaudeistakin. Me turvaamme kulkutautien keskellä Jumalaan mutta miten hän vastaa meille?

Vastauksena lyhyt kertomus. Eräs mies haaksirikkoutui myrskyssä ja jäi veneen päälle huutamaan apua. Paikalle tuli mies veneen kanssa ja tarjosi apuaan. Mutta haaksirikkoutunut ei halunnut nousta kyytiin, että kyllä Jumala hänestä huolen pitää kuten opetuslapsista myrskyävänä yönä järvellä. Kyllä tästä selvitään! Seuraavaksi paikalle tuli ohi kulkenut kalastuslaiva, joka kehotti miestä tulemaan kiireesti turvaan. Haaksirikkoutunut pysyi uskossaan lujana ja päätti ettei lähde toisuskoisten matkaan. Lopulta paikalla lähettiin pelastushelikopteri, joka pudotti pelastusköyden, koska vene oli jo osittain pinnan alla. Mies torjui avun ja huusi metelin keskellä, että jos hän kuolee, niin se on sitten Jumalan tahto.

Mies hukkui ja enkelit veivät hänet Jumalan luo. Siellä mies kysyi vihaisena Jumalalta, miksei tämä auttanut häntä? Jumala huokaisi syvään. -Minähän autoin sinua. Lähetin kolme miestä pelastamaan sinua mutta yhdeltäkään et ottanut apua vastaan.

Jumala on kanssamme, kuten Kristuksen lisänimi Immanuel merkitsee. Kun hätämme on suuri myrskyssä hän ojentaa kätensä ja haluaa vetää meidät turvaan. Mikä sitten on meidän velvollisuutemme? Toimia vastuullisesti toisiamme kohtaan. Rokote ei ole vain minun asiani vaan meidän yhteinen turvamme. Olen velvollinen suojelemaan perhettäni, ystäviäni, sukulaisia ja kaikkia ihmisiä lähelläni. Jumala harvoin toimii suoraan maailmassaan ja siksi hän tarvitsee meitä työtovereikseen. Siksi suosittelen vahvasti asettamaan toisen edun omani edelle ja ottamaan rokotuksen.

Ps. Muistithan että ehtoolliselle voi osallistua liturgioiden jälkeen kirkon ulkopuolella. Ehtoollisen jako aloitetaan liturgian päätyttyä yleensä noin klo 11:15, jos palvelus alkaa klo 10. Tervetuloa!

Muista antaa!

Joulupaasto jatkuu hyvää vauhtia ja on mielenkiintoista, miten paljon joulupaaston ajan evankeliumeissa puhutaan rahasta ja maallisesta omaisuudesta. Ensimmäisenä sunnuntaina kuulimme evankeliumin, jossa kyseltiin, kuka on minun lähimmäiseni ja kuulimme tarinan laupiaasta samarialaisesta, joka pelasti tien ojassa maanneen ryöstetyn miehen osoittamalla hänelle laupeutta. Toisena sunnuntaina kuulimme rikkaasta miehestä, jonka runsas sato ei koitunut vähävaraisten iloksi vaan hänen omaksi nautinnokseen. Valitettavasti tuli yö, jona hänen sielunsa otettiin häneltä pois. Tänä sunnuntaina kuulemme tarinan rikkaasta miehestä, joka halusi tavoittaa iankaikkisen elämän. Ei siitä mitään tullut, kun hän asetti rikkautensa Jumalan edelle.

Ortodoksisen kirkon eetos lähimmäisen rakkaudesta ja kasvamisesta kohti jumalan kaltaisuutta on nyt läsnä polttavana. Kristus, kaikkeuden Jumala ja valtias syntyy ihmiseksi. Hän luopuu kaikesta ja saa syntymänsä köyhään perheeseen pieneen Betlehemin kylään, luolaan, eläinten syöttökaukaloon. Pian syntymänsä jälkeen hänestä tulee pakolainen lapsivainoja takia ja perhe pakenee vieraaseen maahan.

Todellinen rikkaus ei siis olekaan ulkoista kunniaa, rahaa, kultaa ja menestystä vaan jotakin syvempää. Todellinen rikkaus on arvovalinta. Sitä, että on valmis asettamaan toisen ihmisen itsensä edelle. Siinä, että pitää huolta toisesta ihmisestä aivan konkreettisesti. Todellinen rikkaus on rakkautta toista ihmistä kohtaan.

Kristus luopuu jumalallisesta kirkkaudestaan, jotta me pääsisimme osalliseksi taivaallisesta kunniasta. Jos Jumala on valmis tekemään näin ja meidät on kutsutta kasvamaan Jumalan kaltaisiksi niin mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Sama asia: luopua, antaa, lahjoittaa.

Jokainen, joka on salaa antanut rahaa hyväntekeväisyyteen, tietää miksi se tuo niin tavattoman hyvän olon. Se ei takaa hyvää oloa vain sinulle vaan myös sille, joka saa. Sitä upeaa oloa et tule koskaan saamaan millään muulla tavalla kuin antamalla. Kannattaa kokeilla!