maanantai 23. elokuuta 2021

Luomakunta meidän käsissämme


Herra sanoi luokseen tulleille juutalaisille: 33 "Kuulkaa toinen vertaus. Oli isäntä, joka istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta. 

34 "Kun korjuuaika oli käsillä, hän lähetti palvelijoitaan perimään viinitarhan viljelijöiltä hänelle kuuluvan sadon. 35 Mutta nämä ottivat palvelijat kiinni. Jonkun he pieksivät, jonkun iskivät kuoliaaksi, jonkun kivittivät. 36 Isäntä lähetti uusia palvelijoita, enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, mutta heidän kävi samalla tavoin. 37 Lopulta hän lähetti vuokraajien luo poikansa ajatellen: 'Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.' 38 Mutta kun nämä näkivät pojan, he sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' 39 He ottivat hänet kiinni, raahasivat ulos viinitarhasta ja tappoivat hänet. 40 "Kun viinitarhan omistaja tulee, mitä hän tekee noille viljelijöille?" 

41 He vastasivat: "Hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan." 42 Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet:     

-- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. (Matt. 21:33–42)


 TÄMÄ VERTAUS alkaa kuin luomiskertomus. Jumala muovaa viinitarhan, siis tämän maailman, taitavasti ja harkiten, kaiken huomioon ottaen. Asettaa kaiken paikalleen, luo luonnonlait ja säätää kaiken toimimaan vuosituhansiksi ajoiksi eteenpäin. Saatuaan kaiken valmiiksi Hän luo ihmisen ja asettaa hänet hoitamaan tätä viinitarhaa eli maailmaa. Omaksi ja kuvakseen ja kaltaisekseen hän ihmisen loi.

Niin ihminen jatkaa tätä Jumalan aloittamaa luomistyötä ja on saanut vastuulleen puutarhan. Hänen tehtävänään on viljellä ja varjella tätä maata, käyttää ja samalla pitää siitä huolta. Ihmistä kehotetaan ottamaan se valtaansa ja hallitsemaan sitä. Siksi ihminen saa elantonsa tämän työnsä tuloksena mutta samalla tätä ruoka-aittaamme on myös suojeltava.

Sillä jonain päivänä isäntä palaa takaisin. 

VERTAUKSESSA KERROTTIIN, että isäntä vaatii viljelijöiltä hänelle kuuluvan sadon aina säännöllisin väliajoin. Mikä tämä sato voisi olla? Jeesuksen vertauksessa puhutaan viinistä mutta jos avaamme tätä kielikuvaa niin voisi merkitä ihmisen työn tuloksia. 

Mikä sitten ihmisen työ on tässä luomakunnassa. Se sato, jonka me Jumalalle annamme voi olla se, että me saamme maan tuottamaan ja tämän tuotoksen me annamme Jumalalle. Ja se tuotos, jonka me kaiken Luojalle annamme, on tietenkin kiitos ja ylistys hänen huolenpidostaan. 

Niinpä me olemme lähellä Herran pyhää ehtoollista, on se meidän kiitosuhrimme Jumalalle. Ehtoollisessa me otamme maan antimista viiniä ja leipää ja tuomme sen kirkkoon ylistyksenä Jumalalle. Pyhä Henki laskeutuu leivän ja viinin päälle ja muuttaa ne salaisella tavalla Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Kiitosuhrista tulee meidän yhteytemme Luojaamme. 

TÄTÄ KRISTUKSEN esittämää vertauskuvaa viininviljelijöistä ja matkoille lähtevästä isännästä voimme käyttää myös siihen millä lailla me ymmärrämme oman asemamme tässä luomakunnassa. Olemmeko me luomakunnan kruunuja, jotka käyttävät luontoa hyväkseen, omien halujemme tyydyttämiseen? 

Kuten vertauksessakin mainittiin, me olemme Jumalan työntekijöitä ja me olemme vastuussa tästä viinitarhasta, jossa me elämme. Olemme vuokraviljelijöitä, joiden tarkoitus on pitää huolta tästä viinitarhasta. Me ikään kuin olemme tässä maailmassa vieraina. Tämä pointti on tärkeä huomata, koska usein me käsittelemme luontoa kuin omistaisimme sen vailla vastuuta kenellekään. 

REILUN VIIKON kuluttua keskiviikkona alkaa syyskuun myötä syksy ja kirkkokuntamme siirtyy uuteen kirkkovuoteen. Tämä syyskuun ensimmäinen päivä on myös kirkossamme luomakunnan päivä. Tätä luomakunnan päivää olemme viettäneet jo yli kolmen vuosikymmenen ajan ja varmasti huomaamme, että luomakunnan päivä on todellakin päivän polttava asia. Maailma on kuin tulessa. 

Kesä oli Suomessa poikkeuksellisen helteinen, ja ensiavussa oli ruuhkia kuumuudesta kärsivien vuoksi. Maailmassa paahde koitui hengenvaaralliseksi. Kanadassa lämpötila ylitti 50 astetta, ja valtavia metsäalueita ja kokonaisia kyliä paloi. Laajoja metsäpaloja syttyi myös Kreikassa ja Turkissa. Heinäkuun tulvissa Keski-Euroopassa hukkui lähes 200 ihmistä. Intiassa monsuunitulvat ovat suurimmat neljään vuosikymmeneen, Kiinassa ongelmat olivat samanlaisia. Aineelliset menetykset ovat näissä kaikissa maissa mittaamattomia.  

Meillä on siis ollut vakavia ongelmia tämän viinatarhamme kanssa. 

TÄMÄ LUOMAKUNTA tai tämä viinitarha on Jumalan luomistyö, hänen luomansa ikoni. Yhtä lailla, kuten me kunnioitamme hartaasti ikoneja, samalla tavalla voisimme myös kunnioittaa ympäröivää luontoamme. Jos löytäisimme luonnon keskellä saman hartauden, joka valtaa meidät kirkossa, olisimme jo hyvin pitkällä ekologisen kriisin ratkaisussa. 

Ortodoksisen kirkon ihmiskuva on äärettömän positiivinen ja sen ansiosta meillä on suuret mahdollisuudet toimia vaikeassakin tilanteessa. Myös meidät on luotu Jumalan kuviksi, ikoneiksi, ja kutsuttu kasvamaan Hänen kaltaisekseen. Me olemme suuri mahdollisuus, ja vaikka olemme monesti epäonnistuneet, silti meille on annettu jälleen mahdollisuus. Siksi tässä ekokriisissä me emme voi jäädä toimettomiksi.  

Ekologinen kriisi on ennen kaikkea hengellinen kriisi, vielä paremmin sanottuna ihmisyyden kriisi. Siksi meidän on ikään kuin löydettävä uudelleen ihmisyytemme ja mahdollisuutemme parannukseen. Kysyttävä: kuka minä olen ja mikä on minun tarkoitukseni tässä maailmassa? 

VIINITARHAN HOITAMINEN jatkuu eikä isäntä ole vielä palannut tarkastamaan luomistyötään. Nyt on aika parannukseen, nyt on aika ottaa vastuumme tästä luomakunnasta. Jokaisen meistä kannatta lähteä mukaan, koska suurin osa meistä jo tiedostaa ongelman ja tietää miten me voimme tätä ympäristökriisiä hoitaa. 

(Radiosaarna 22.8.2021 Kouvolan pyhän Ristin kirkko)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti