Uusi katekumeenikurssi alkaa

Aloitan uuden juttusarjan blogissani, joka käsittelee kirkossakäymiseen ja jumalanpalveluksiin liittyviä kysymyksiä. Nämä selvästi askarruttavat monia kirkossa kävijöitä ja sitä harkitsevia. Olemme Haminan seurakunnassa pitäneet katekumeenikursseja kolme reilun vuoden sisään ja keskustelu niiden sisällä ovat olleet hyviä ja valaisevia.

Monesti minulta kysytään, miten joku asia tehdään: miten valmistaudutaan ehtoolliselle, miten paastotaan, jne. Olen ollut itse aika suurpiirteinen ulkoisia tapoja suhteen. Joillekin typikonit (jumalanpalvelusohjeet) ovat tärkeä osa jumalanpalvelusta, kun taas itselleni se varsinainen juttu on siinä mitä rukouksissa sanotaan. Sisältö on muotoa ensisijaisempi.

Ortodoksisuus ei ole ulkoisia menoja ja tapoja, se on magiaa. Ennen kaikkea meidän on opittava rukoilemaan hengessä ja totuudessa (Joh. 4:24). Henki on muotoa suurempi.  Sen vuoksi meillä on joskus puhuttu myös siitä, ettei ortodoksisuus ole uskonto. Uskonnolla tarkoittaa laitostunutta, ulkoisia tapoja noudattavaa hengetöntä instituutiota. Tämän sijaan pyritään siihen, että ortodoksisuus on jotakin syvällisempää, hengellisempää ja sydämessä olevaa katumuksen ja ylistyksen henkeä. Tämä saa meidät kääntymään Jumalan puoleen Hengessä ja Totuudessa eli pyhässä Hengessä ja Kristuksessa.

Monet Jeesuksen riidat fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa liittyivät juuri ulkoisiin tapoihin. Tavoista oli tullut sisältöä ja elämää tärkeämpiä. Ne synnyttivät sydämen kovuutta ja illuusion, että tapoja noudattamalla voimme pelastaa sielumme.

Monet tapamme eivät perustu Raamattuun, perimätietoon, ei edes kanoneihin tai kirkkolakiin. Osa tavoistamme voi olla vanhoja mutta useimmat kovin tuoreita, vaikka pidämmekin niitä uusina. Monet tavat ovat muuttuneet historian kuluessa vaikka monesti pidämme niitä lähes ikuisina. Vaikkapa nykyinen tapamme viettää Suurta paastoa ei ole kovinkaan vanha tapa ja sen sisältö on muuttunut vuosien kuluessa.

Tavat ovat pelkkiä tapoja ja niitä voidaan tarvittaessa muuttaa. Jopa paaston osalta meidän olisi syytä miettiä, millä tavalla me paastoamme. Paasto on työväline, jonka tarkoitus on lähentää meitä Jumalaan ja ellei tämä ole lopputulos, niin sitten asiasta kannattaa puhua oman rippi-isän kanssa. Me voimme yhtä lailla luoda myös uusia tapoja, jos ne koituvat sielumme pelastukseksi.

Mutta olen hiljalleen huomannut, että tapojen tuntemisella on merkityksiä, joita en ole aiemmin ajatellut. Itse asiassa on hyödyllistä osata jotain keskeisiä tapojamme.

Yhteiset tavat yhdistävät meidät toisiimme. Kun joku haluaa liittyä joukkoomme, hän opettelee meidän tapamme ja toimii niiden mukaan. Jos joku vierailija toimii eri tavalla kuin me, tunnistamme hänet uudeksi hänen tavoistaan. Tavat luovat yhteenkuuluvuutta. Ammattikunnat tunnistavat toisensa keskeisistä tavoista ja kielestä, jota he käyttävät.

Toisekseen, epävarmuus ei tunnu mukavalta. Kun tulemme uuteen paikkaan me saatamme äskeisestä syystä kokea itsemme ulkopuolisiksi. Meillä kaikilla on luonnollinen tarve kuulua ryhmään. Kun me tunnemme tavallisimmat ulkoiset tavat, niin meidän on helpompi osallistua palveluksiin. 

Paremmin sanoen, kun me tunnemme ulkoiset tavat, me voimme keskittyä palveluksen hengellisiin merkityksiin. Sama koskee pappia, kun hän oppii palvelukset vuosien kuluessa hän voi keskittyä varsinaiseen sisältöön eikä vain seuraavaan vuorosanaan tai liturgiseen ohjeeseen.

Eukaristinen yhteisö on parhaimmillaan lämmin, vastaanottavainen ja hellä uutta tulijaa kohtaan.  Meidän tulee itse myös osoittaa paljon ymmärrystä toisiamme kohtaan ja erityisesti uusia kohtaan. Ei riitä, että toivotamme hänet tervetulleeksi vaan on myös tarjota apua ja kysyä kuulumiset. Meidät tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta.

Ensimmäisessä osassa käsitellään yhtä keskeistä asiaamme eli ehtoolliselle valmistautumista.

Voit osallistua tämän blogin tekemiseen kommentoimalla ja ehdottamalla aiheita joita olisi hyvä käsitellä.