Memento mori!

Tuleva Uuden vuoden juhla tuo mieleeni ajan kulumisen, kaiken tilapäisyyden ja elämän vääjäämättömän kulun kohti kuolemaa. Joskus aikamme kiitää eteenpäin ja monet tärkeät asiat elämässä jäävät huomaamatta. Lapset kasvat aikuiseksi, puolisomme tuntuu vieraalta, vanhempamme heikkenevät ja sairastuvat. Toisaalta me voimme elää hyvin tässä hetkessä mutta emme löydä tarkoitusta elämällemme. Tekemistä ja tarkoitusta voimme hetkeksi löytää mutta onko sillä ikuisuuden kannalta mitään merkitystä? 

Memento mori, muista kuolemaasi on vanha elämän ohje. Muista että tämä kaikki on väliaikaista ja sinä olet kuolevainen. Kaikella on aikansa, kuten Saarnaaja kirjassaan toteaa: Aika on syntyä ja aika kuolla. Ehkä kuoleman ja ajan kulumisen muistaminen voisi tulevana vuonna vakavoittaa ja inspiroida meitä. Ehkä se voisi auttaa meitä jalostamaan elämästämme esille ne oleelliset asiat, jotka tekevät elämästä Elämän.

Miksi kuolemaa pitäisi erityisesti muistella, näemmehän kuolemaa joka päivä sitä televisioista ja lehdistä jopa ahdistukseen asti? Siksi, että niin moni on vieraantunut kuoleman todellisuudesta. Ihmiset kuolevat hoitolaitoksissa ilman läheisiään, kuoleman jälkeen vainajia säilytetään sairaalan ruumishuoneissa siunaustilaisuuteen asti, hautaustoimistot hoitavat omaisten puolesta kaikki käytännön järjestelyt. Sanomalehdissä ei kutsuta siunaustilaisuuteen vaan todetaan että siunaus on toimitettu läheisten läsnäollessa. Lapset saatetaan jättää kotiin, jotta he eivät pelästyisi kuollutta. Ruumisarkku halutaan pitää suljettuna, koska joku omaisista saattaa kauhistua vainajan näkemistä. Äärimmilleen vietynä vainaja toimitetaan suoraan ruumishuoneelta tuhkattavaksi.

Me haluamme sulkea silmämme kuoleman todellisuudelta ja kaiken katoavaisuudelta ja sillä on vakavia vaikutuksia elämän arvostamiseen ja luonnon kiertokulun ymmärtämiseen. Me vieraannumme yhä kauemmas sen todellisuudesta ja sen vuoksi meistä on tullut ikään kuin kuolemattomia, vaikka kuolema ei olekaan kadonnut mihinkään. Sinä sinun ja minun aika tulee, varmasti.

Ehkä on hyvä nyt pysähtyä ja olla aivan hiljaa ja hengittää. Kuunnella hiljaisuutta ja kuunnella hetki, kuinka elämä menee eteenpäin ja silti kaikki on pysähtynyt. Avaruus ja koko maailmankaikkeus ympärillämme jatkaa tietään hiljaisuudessa ja harmoniassa. Me olemme elossa ja hengitämme, sydämemme lyö tasaisesti. Kaikella on tarkoituksensa ja sinun vuorosi on myös kuolla. 

Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen. (Ps. 90:12)

Kristinuskossa on erityistä sen jatkuva ja elävä suhde ikuisuuteen. Me elämme ajattomassa ja katoavassa maailmassa, jossa monesti elämämme kulkee nautintoja etsien. Vaikka me usein petymme niiden antamaan palkintoon, me jatkamme niiden etsimistä yhä uudelleen. Vaikka tiedämme tämän kaiken katoavaksi ja väliaikaiseksi, silti me turvaamme elämämme sen varaan. Hiljalleen mekin sairastumme, heikkenemme ja kuolemme. Haemme tarkoitusta elämäämme tästä maailmasta ja kun emme sitä löydä jatkamme etsimistä uudelleen, vaikka tiedämme, että kaikki on hyvin väliaikaista.

Me voimme kokea kuoleman joka päiväisessä elämässämme, kun mietimme päivän kiertoa. Tämä näkyy myös päivittäisissä rukouksissamme: Me rukoilemme, ettemme nukkuessamme joutuisi kuoleman osaksi vaan saisimme hänen laupeudestaan jälleen herätä uuteen päivään. Monissa rukouksissa me pyydämme, ettei Jumala antaisi meidän nukkua synnin uneen, hengelliseen kuolemaan. Se merkitsee suruttomuutta ja katumuksen puutetta. Jokainen päivä on Jumalan lahja ja se merkitsee uutta mahdollisuutta katumukselle, anteeksipyytämiselle ja -antamiselle. Elämä on valmistautumista iankaikkiseen elämään.

Kiitetty olet Herra, opeta minulle käskysi. Me olemme saaneet Jumalan pelastavat käskyt, jotta elämämme varjeltuisi tuholta ja kuolemalta. Me saimme uuden päivän, jotta katumuksen kautta voisimme kääntyä kuolemaan johtavalta tieltä kohti elämän lähdettä. Siksi moni maailmassa koettu ikävä asia on iloinen asia hengellisen elämän kannalta: katumus, anteeksipyytäminen, nöyrtyminen ja suru voivat elvyttää särkyneen mielemme, kun niiden kautta teemme paluun Jumalan luokse.

Memento mori! Kuoleman muistamiseen liittyy myös luottamus ja toivo Jumalan hyvyyteen. Vaikka kuoleman voima on musertava elämässämme, me tiedämme, että Kristus on ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan valloittanut itselleen kuoleman valtakunnan avaimet. Meille on annettu lukuisia lupauksia siitä, että jos me uskomme Jumalaan, me emme kuole vaan me saamme kuoltuamme iankaikkinen elämän.

Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. (Joh. 5:24)

Valot sammuvat, liikenne hiljenee ja tietoliikenneyhteydet katkeavat. Saapuu hiljaisuus mutta luonto jatkaa kulkuaan. Minä olen muukalainen maan päällä, älä salaa minulta käskyjäsi. Enää ei ole kiire vaan on vain tämä hetki ja tässä hetkessä on elämämme.

Enemmän kuin Jumala

Ja eräs hallitusmies kysyi häneltä sanoen: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" 
19. Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin. 
20. Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'." 
21. Mutta hän sanoi: "Tätä kaikkea minä olen noudattanut nuoruudestani asti". 
22. Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: "Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua". 
23. Mutta tämän kuullessaan hän tuli kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas. 
24. Kun Jeesus näki hänen olevan murheissaan, sanoi hän: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan! 
25. Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." 
26. Niin ne, jotka sen kuulivat, sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?" 
27. Mutta hän sanoi: "Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista". 


Tänään evankeliumissa Kristus puhuu meille ristin ottamisesta ja kaiken maallisen hylkäämisestä. Evankeliumi ei kerro rikkauden kiroista vaan jostakin katoavasta asiasta, jota me pidämme rikkautena, vähäistä asiaa jota me pidämme omanamme, johon olemme liiaksi mieltyneet ja jota ehkä me salaisesti hellimme ja rakastamme. Enemmän kuin Jumalaa.

Aihe on kipeä. Rikkaan miehen tuska pitäisi tuntua meidän jokaisen sielussamme, kun me kuulemme tämän tarinan. Me olemme tuo rikas mies ja nyt kannattaa miettiä mikä meidän elämässämme on se asia, josta me emme ole valmiita luopumaan. Se saattaa olla se asia, joka on minun ja Luojan välillä, epäjumalaksi muuttunut kiintymyksemme kohde, johon me turvaamme. Se on se asia, jonka me panemme Jumalan edelle. Se todennäköisesti on se este, joka estää meitä etenemästä eteenpäin hengellisessä elämässämme, vaikka kuinka muuten yrittäisimme.

Kuinka lähelle me Jumalan päästämme? Luotammeko hänen lupaukseensa iankaikkisesta elämästä, jos luovumme itsellemme rakkaasta asiasta? Me usein pidämme Jumalan turvallisen välimatkan päässä, jotta hän ei todellisuudessa pääse muuttamaan elämäämme. Mutta meidän uskomme ydin on synergiassa, yhteistyössä. Se kertoo siitä, kuinka Jumala haluaa vaikuttaa meidän elämäämme, tehdä sen uudeksi ja tuoreeksi. Jotta tämä voisi tapahtua, meidän pitää vastata hänelle samalla tavalla kuin Maria: minä olen Herran palvelija, tapahtukoon minulle sinun tahtosi. 

Käskyt annettiin meille, jotta noudattaisimme niitä kokonaan, ei vain soveltuvilta osin. Joidenkin käskyjen noudattaminen on helpompaa kuin toisten. Meidän pitää löytää se kipuraja, jossa me joudumme oikeasti tinkimään omasta hyvinvoinnistamme. Rikas mies teki enemmän kuin moni meistä. Hän oli valmis antamaan itsestään enemmän ja hän meni kysymään, mitä hän vielä voisi tehdä.

Moni meistä saattaa tyytyä siihen, että me noudatamme suurinta osaa käskyistä: älä tapa, älä varasta, älä tee aviorikosta. Kun vain välttelemme näiden paheiden harrastamista, kuvittelemme että kaikki on hyvin ja voimme olla tyytyväisiä. Me jätämme ottamatta sen askeleen, joka todella osoittaa uskomme ja muuttaa elämämme uudeksi.

Rikas mies pettyi, kun hän sai vastauksen, joka olisi tarkoittanut koko elämänsä antamista Jumalan haltuun. Mekin varmasti pettyisimme, kyllähän se merkitsisi sitä, että joutuisimme luopumaan jostakin meille rakkaasta. Mutta sitä vaaditaan, mikään ei saa tulla Jumalan ja ihmisen välille, mikään ei saa olla tärkeämpää meille kuin pelastuksen tavoittelu. Hän lähti pois.

Jeesuksen opetuslapset olivat tehneet saman valinnan kuin rikas mies, he olivat luopuneet kaikesta ja lähteneet seuraamaan Kristusta. Tämä on esikuvamme, me voimme kääntyä Jumalan puoleen ja hakea hänen tukeaan tilanteeseemme.

Minusta on kiinnostavaa, että sekä Juudas Iskariot että Pietari kielsivät Kristuksen, he molemmat katuivat tekoaan. Juudas palasi neuvoston luo ja petyttyään heidän apuunsa hän meni ja hirttäytyi. Pietari sen sijaan palasi Kristuksen luo ja sai anteeksiannon ja sovituksen. Ehkä mekin voimme kääntyä Kristuksen puoleen ollessamme valmiita muutokseen ja kysymään Häneltä, tuetko minua, jos ryhdyn suureen muutokseen.

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni (Ps. 130:1-2).

Jumala kuulee rukouksemme ja hän nostaa meidät ylös elämään ja valkeuteen. Nyt meidän on oltava valmiita vapauttamaan kätemme katoavasta tarttuaksemme tuohon pelastavaan käteen? Meidän on mahdotonta saavuttaa pelastusta omin voimin, pelkästään sillä, että annamme meille rakkaat asiat pois. Meidän on tarttuva myös Jumalan pelastavaan käteen. Siksi tämä pelastuksen saavuttaminen on ihmiselle itselleen ja yksinään mahdoton asia mutta Jumalalle se on mahdollista. Me voimme luopua kaikesta, kuten apostoli Paavali sanoo, mutta jos meiltä puuttuu rakkaus, meillä ei olisi mitään. Ja juuri tämän rakkauden me voimme saada Jumalalta, kun luovutamme koko elämämme Hänen haltuunsa.

Olemmeko valmiita antamaan elämämme hänelle uhriksi?

Tänään kirkoissamme jaetaan Herran pyhä ja eläväksitekevä ehtoollinen. Siinä Kristus uhraa oman elämänsä, jotta millä olisi yltäkylläinen elämä Hänessä. Kuinka me voimme tulla pyhitetyiksi tuosta lahjasta? Ainoastaan ja vain ainoastaan sillä, että mekin uhraamme oman elämämme hänen puolestaan ja hänelle. Ilman tätä oman elämämme uhraamista me emme voi tulla osalliseksi tuosta uhrista.

Pariisin terrori-isku: ensi tunnelmia paaston kynnyksellä

Tänään olemme kuulleet järkyttäviä uutisia Ranskasta, jossa on tapahtunut useita terrori-iskuja ja kuolleita on yli 120. Me olemme tänä aamuna menettäneet sen rauhan ja turvallisuuden, joka on meille usein itsestäänselvä ja huomaamaton asia.

Olemme astumassa joulunpaaston viettoon ja asetumme paaston myötä odottamaan Rauhan ruhtinasta. Sen vuoksi rauhalla on suuri merkitys valmistautumisellemme. Joulupaaston kynnyksellä voimme yhä selvemmin ymmärtää enkelien sanoman ihmiskunnalle: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. (Luuk. 2:14) Kirkkomme jumalanpalveluksissa on erityisen monia rukouksia, joissa rukoilemme rauhan puolesta. Suuri ektenia alkaa rauhan rukouksilla:

Rukoilkaamme rauhassa Herraa! 
Rukoilkaamme Herralta rauhaa korkeudesta ja sielujemme pelastusta!
Rukoilkaamme Herralta koko maailmalle rauhaa, pyhille Jumalan kirkoille kestävyyttä ja kaikkien yhdistymistä.

Tänä vuonna Eurooppaan ja Suomeen on tullut ennätysmäärä turvapaikanhakijoita ja sen myötä maailma on muuttunut yhä pienemmäksi. Monet ennestään vieraat kulttuurit ovat tulleet hyvin tutuiksi meille. Me kuulemme uutisten kautta välittömästi sen, mitä maailmalla on tapahtunut ja saamme suoraa kuvaa tapahtumapaikoilta. Meillä on käytössämme samat tiedot ja taustat kuin paikanpäällä olevilla ihmisillä. Kaukana maailmalla tapahtuneista kriiseistä on tullut osa meidän elämäämme. Tänä päivänä on vain yksi maailma ja me jaamme sen keskenämme.

Teimmekö virheen kun avasimme kotimme turvapaikanhakijoille? Monien mielessä on viimeistään tänä aamuna herännyt epäilys, voisiko sama tapahtua myös Suomessa. Sen vuoksi on suuri vaara, että me luomme yhä voimakkaampaa vastakkaisasettelua itsemme ja muiden välille. Tämä terrori-isku voidaan helposti kääntää vihamielisyydeksi kaikkea vierasta kohtaan. Moni meistä kaipaa takaisin siihen vanhaan maailmaan, jossa elimme vuosikymmeniä sitten. Se maailma oli yksinkertainen, muistoissamme elämämme oli kuin idylli tv-sarjasta Pieni talo preerialla. Mutta paluuta siihen ei enää ole.

Tämän terrori-iskun pitäisi yhä selvemmin avata meille se todellisuus, josta nämä turvapaikkaahakevat ihmiset pakenevat.

Tämä terrori-isku on arkipäivää siinä sodan maailmassa, josta syyrialaiset ja irakilaiset pakenevat. Jos nämä iskut jatkuisivat maanosassamme yhä uudelleen viikko toisensa jälkeen, mikä olisi suhtautumisemme sotaa ja terroria pakenevia. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että turvapaikanhakijat saadaan mukaan yhteiseen suomalaiseen yhteiskuntamme. Tämä on ainoa tapa, jolla me voimme taistella terroria ja ääritoimintaa vastaan.

Me tarvitsemme yhä selvemmän päätöksen siitä, että pakolaisuutta aiheuttavat sodat Syyriassa ja Lähi-idässä saadaan ratkaistua. Vaikka tilanne on hyvin monimutkainen, sellainen tilanne ei voi jatkua, että me hoidamme vain oireita kun varsinainen syy pakolaisuudelle jatkuu vuodesta toiseen. Tässäkin avain sana on rauha: Rauha on ainoa keino, jolla pakolaisuuta saadaan hillittyä ja noita tuhoutuneita yhteiskuntia saadaan uudelleen rakennettua turvalliselle perustalle.

Paaston tarkoitus on syventää meidän ymmärrystämme omasta itsestämme, tästä maailmasta ja Jumalan suhteesta siihen. Siksi monen mielessä on jo ehkä aiemminkin herännyt kysymys Jumalasta tänä päivän tapahtumissa. Kuinka Jumala voi sallia tällaisen tapahtuvan? Missä Jumala oli silloin kun terroristit hyökkäsivät, miksei hän suojellut meitä?

Jumala sallii tämän kaiken tapahtua, koska meille kaikille on annettu vapaa tahto. Jokainen meistä voi kirota ja siunata, luoda uutta ja tappaa. Me olemme saaneet vapaan tahdon, jotta me voisimme ilmaista rakkautemme Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan. Vain vapaudessa ilmaistu rakkaus on todellista rakkautta, kun rakkautemme on aitoa halua ja ilmaisee syvän tahtomme, me tiedämme, että se on todellista rakkautta.

Me elämme maailmassa, jossa saatana tekee työtään yhä kiihtyvällä tahdilla. Olemme kulkeneet pitkän matkan pois kotoa ja monet kirkosta eroamisemme kuvaavat hyvin sitä, miten me olemme hylänneet Jumalan meidän elämästämme. Jo kauan sitten lähdimme maallistumisen tielle mutta tänä päivänä me olemme pysyvästi siirtyneet maailmaan, jossa Jumalan tahdolla ei ole merkitystä elämällemme. Jumala suojelee luomaansa elämää käskyjensä kautta ja Kristuksen evankeliumi tuo meille kestävän ja aidon ilon ja siunauksen elämäämme. Miksi me olemme sen hylänneet?

Vaikka monet meistä ovat hylänneet Jumalan, Jumala ei ole jättänyt meitä. Hän on meidän kanssamme ja tämä on joulun tärkein sanoma. Herra on meidän kanssamme elämämme pimeinä hetkinä, hän odottaa sielumme ovella meidän kääntymystämme takaisin Isämme kotiin.

Meidät on Kristuksen seuraajina kutsuttu olemaan poikkeus maailmassa. Tekemään asiat toisin kuin maailmalliset ihmiset luonnostaan tekisivät. Tämä kriisi ei mene ohitse sillä, että me kostamme. Meidän on yhä vahvemmin näytettävä elämässämme, että otamme vastaan sen Jumalan rauhan, jota hän meille tarjoaa. Meidän omien tekojemme pitää olla rauhan tekoja, rauhan sanoja ja rauhan ajatuksia. Tänä päivänä me tarvitsemme yhä voimakkaampia rukouksia maailman rauhan puolesta ja aktiivista työtä sen puolesta, että meistä tulisi rauhan välittäjiä, Jumalan lapsia.


Ps. Filantropian paastokeräys alkaa myös huomenna. Käykääpä tutustumassa!