Kristus nousi kuolleista!

Kristus nousi kuolleista!

Lauantaiyönä kokoonnuimme Kouvolan pyhän Ristin kirkkoon ja ristisaatto aloitti pääsiäisyön tapahtumat. Kun palasimme saaton jälkeen tyhjään kirkkoon, ikään kuin Kristuksen tyhjään hautaan, alkoi ilo, joka kiteytyi sanoissa "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi."

Voi olla kovin abstraktia puhua siitä, että Kristus on kuolemallaan voittanut kuoleman. Haudan takaiset asiat ovat meille kaukaisia asioita, ellei kuolemantapauksia ole ollut lähellä elämäämme. Ja kuinka monestikaan olisi, koska kuolema on todella eristetty pois meidän arkisesta kokemusmaailmasta. Siksi meidän kannattaa lähestyä asiaa hieman arkisemmasta näkökulmasta - toivon ja kaipauksen näkökulmasta. Siihen liittyy myös rakastavan Jumalan huolenpito ja Hänen kaikkivaltiutensa.

Voimattomuutemme joidenkin asioiden äärellä saattaa ylösnousemuksen sanoman myötä kasvaa suunnattomaksi voimaksi jota mikään tai kukaan ei voi kukistaa.

Kristuksen voitto kuolemasta asettaa mittasuhteet meidän elämämme haasteille ja suruille. Monesti tämän maailman ongelmat hämärtävät meidän tarkoituksemme tässä elämässä. Mittasuhteet eivät vastaa ongelmaa ja elämästä voi tulla sarja taisteluita ongelmia vastaan.

Tämä usein konkretisoituu siinä, kun jaamme murheemme toisen ihmisen kanssa. Ihminen, joka ei ole osallisena meidän haasteissamme, osaa usein asettaa mittasuhteet asioille. Samalla myös puhuminen ja kertominen ongelmista saadaan tuoda nopeasti helpotuksen taakkamme kantamiseen.

Vuorisaarnan sanoma ilmaisee edelleenkin syvän salaisuuden tästä elämästä ja sen tarkoituksesta.

Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?'  Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. (Matt. 5:31-34)

Tämä lyhyt opetus yrittää kääntää tavallisen ajattelumme ylösalaisin. Me monesti ajattelemme, että menemme kirkkoon sitten kun arkiset asiat on hoidettu ja ratkaistu. Kun asetamme etusijalle tämän maailman huolet, nuo huolet voittavat meidän elämämme ja Jumala jää unohduksiin.

Siksi kirkon sanoma pääsiäisenä on yksinkertainen. Meidän ei pidä liikaa huolehtia siitä, kuinka me pärjäämme, sillä me voimme luottaa Jumalan huolenpitoon. Jos hän rakastaa meitä niin paljon, että on valmis kuolemaan puolestamme, niin eikö hän auttaisi meidän paljon pienemmissäkin asioissa. Sen vuoksi me emme saa asettaa mitään niin tärkeäksi elämässämme, että se hämärtäisi ylösnousemuksen sanoman. Ei ole sellaista asiaa, mitä Herra ei olisi voittanut ristinkuolemallaan ja nyt kaikki on tehty uudeksi.

Ei pääsiäisen sanoma tee tyhjiksi ongelmiamme mutta se asettaa ne oikeaan mittasuhteeseen. Ja ehkä vielä enemmänkin, jokapäiväiset elämän haasteet sisältävät tarkoituksen. Luotammeko Jumalaan, että hän johtaa meidät pois "Egyptin orjuudesta" kohti luvattua maata, vaikka läpi Punaisen meren? Hän ei vain ohjaile meitä ylhäältä vaan kulkee kanssamme kärsivällisesti ja lempeästi ohjaten.

Luota häneen ja ole kärsivällinen. Älä luovu toivostasi ja uskostasi. Hän on kanssamme!


Siunattua ylösnousemuksen juhlaa!

Kohtuu kaikessa

Aika harvoin puhumme kohtuullisuudesta ja itsehillinnästä, vaikka se onkin keskeinen osa hengellistä elämää. Etenkin nyt paaston aikaa meidän on arvioitava kilvoitustamme kohtuuden valossa. Tervehenkisesssä teologiassa ja kilvoituksessa vältetään ääripäitä, koska sieltä harvoin löytyy hyvää.

Kohtuuttomuuden lähellä on ainakin kaksi pahetta, jotka huomaamatta hiiipivät elämäämnme, ellemme ole valppaita: ylpeys ja itserakkaus. Jos paastoamme yli kohtuuden, me saatamme tulla ylpeiksi saavutuksistamme. Hiljalleen väheksymme toisen ihmisen paastoa ja saatamme vaatia häntä noudattamaan omaa kohtuuttomuuttamme. Jos taas laiminlyömme paaston ja juoksemme halujemme perässä, sammuu rakkaus lähimmäiseemme. Me veltostumme, haluamme enemmän ja lopulta olemme tyytymättömiä, kun mikään ei tuota enää meille riittävää nautintoa.

Kohtuullisuus ja inhimilliset tarpeemme liittyvät oleellisesti toisiinsa: kohtuullisuus suojaa meidän elämäämme. On asioita, joita me haluamme ja toisaalta on asioita, joita tarvitsemme. Kohtuullisuus keskittyy nyt nimenomaan siihen, mitä me tarvitsemme tullaksemme toimeen tässä elämässä. Halut taas ovat ylimääräistä, joista luopumalla me tulemme toimeen. Toki juhlalla on sijansa vuoden kierrossa mutta ilman kohtuullisuutta ja pidättyväisyyttä juhla menettää merkityksensä. Halujemme jatkuva tyydyttäminen johtaa kyllästymiseen, kyllästyminen turhautumiseen ja turhautumisen keskellä me huomammme yhä suuremman tyhjyyden.

Tätä varten meille on paastoaminen.

Paaston tarkoitus on järjestää elämämme niin, että voimme täyttää inhimilliset tarpeemme. Paaston tarkoitus on karsia turhat halut mielestämme. Turhat halut ovat monesti sellaisia asioita, jotka tulevat meidän ja Jumalan väliin. Me haluamme jotakin maallista ja samassa siiitä tulee meille päämäär. Samalla unohdamme oman Jumalan ja elämämme pyhän tarkoituksen. Halumme kohteesta tulee meille siis päämäärä, vaikka se alkuaan olikin vain väline, jonka kautta Jumala osoittaa meille hyvyyttään.

Ortodoksisessa kirkossa me emme koskaan paastoa yksin tai omaksi iloksemme. Kristillisen elämän tarkoitus on lopulta käyttää vain se mitä tarvitsemme ja jakaa toistemme kanssa se mikä jää ylitse. Meillä on oikeus tarpeidemme tyydyttämiseen mutta halujen täyttäminen voi tarkoittaa sitä, ettei lähimmäisemme kykene täyttämään omia tarpeitaan. Siksi on olennaista, että me käytämme yli tarpeen jäävän osan lähimmäistemme auttamiseksi.

Kun me lähdemme kohtuuden tielle, meidän on taisteltava vanhoja tottumuksiamme vastaan. Tämä taistelu on kuitenkin hyvin vapauttava kokemus. Monesti tuntuu siltä, ettei ruoka tai juoma tai viihde sido meitä vaan me voimme itse päättää niiden käytöstä. Sen kautta opimme huomaamaan, miten meille on syntynyt riippuvuuksia, jotka ovat aivan turhia ja tarpeettomia. Tämä oivallus lisää meissä elämän tarkoituksen ja aitouden ymmärtämistä.

Siunattua paaston aikaa kaikille lukijoille!

Kymmenen spitaalista

Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?" Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut." (Luuk. 17:12-19)

  

Kymmenen miestä tien vieressä tuomittuina kuolemaan. Vasta sairaus sai heidät ymmärtämään, että me kaikki olemme kuoleman omia ja elämä kulkee vääjäämättä kohti loppuaan. Tämä maailma ei heitä auttanut, päinvastoin, se karkotti heidät luotaan, ajoi ulos kaupungista. He havahtuvat, kun kuulevat Jeesuksen olevan heidän lähellä.  

Miksi Jumala lähestyy näitä sairaita ja syntisiä ihmisiä, jotka kaikki muut ovat karkottaneet luotaan? Siksi, että Jumala tuli ihmiseksi, jotta syntisistä voisi tulla pyhiä. Kristus tulee sairaan luo parantaakseen hänet, hän tulee kadonneen luokse viedäkseen hänet takaisin Taivaalliseen kotiin.  Jumalan rakkaus on sitä että vaikkei ihminen etsi Luojaansa niin silti Jumala on uskollinen liitolleen ja etsii kadonneen luotunsa!

Mitä me sanomme ja ajattelemme kun sairaudessamme käännymme Jumalan puoleen? Tässä kertomuksessa miehet rukoilivat armoa ja saivat jälleen elämänsä takaisin. Tässä kohtaa on tärkeää havaita se että Jeesus ensin teki ihmetyön ja vasta sen jälkeen kyseli heidän uskonsa perään. Tavallisesti tämä menee toisinpäin. Muuttiko tuo ihmeteko näiden miesten uskoa ja elämää. Ei, vain yksi palasi kiittämään. Jumalan päämäärä ei ole antaa meille vuosia toisensa jälkeen vaan hän antaa meille mahdollisuuden parannukseen ja pelastukseen. Siksi vastaus siihen, mitä me sanomme Jumalalle, vaihtelee.

Jumala voi myös osoittaa ihmeellisen voimansa ja parantaa meidät sairaudesta. Ehkä tuossa tapauksessa tunnusteon koettuamme teemme parannuksen ja palaamme Jumalan luo. Mutta kuinka monesti me olemmekaan olleet kuin nuo yhdeksän muuta jotka eivät palanneet? Ehkä olemme hetken olleet kiitollisia Jumalalle hänen ihmeestään ja jaksaneet hetken olla kiitollisia mutta sitten unohtaneet kaiken. Tuo ihme oli suuri mutta se ei aiheuttanut muutosta elämässämme.

Mutta ymmärrämmekö me lopulta mitä me pyydämme? Tiedämmekö paremmin mikä on meille hyväksi ja pelastukseksi? Sairaudella voi olla monta erilaista tarkoitusta ja se voi koitua myös sielumme pelastukseksi. Se saa meidät kääntymään Jumalan puoleen ja luottamaan hänen apuunsa. Vaikka ruumiimme kuolisi tuon sairauden takia, me voisimme saavuttaa sielullemme iankaikkisen elämän uskollisuuden ja nöyryyden kautta.

Siksi on monesti parempi pyytää, että me saisimme Jumalalta riittävästi voimaa ja kärsivällisyyttä kantaa ristimme jonka olemme saaneet. Tämä kuuliaisuutta ja kaiken antamista Jumalan haltuun. Tätä kautta nöyryys kasvaa sydämessämme ja ymmärrämme mitä Herramme tarkoittaa sanoillaan:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11:28-30)

Nöyryys on sitä, että me luovumme omasta tahdostamme ja pyrimme löytämään kaikessa Jumalan tahdon. On suuri lahja oppia ymmärtämään se opetus, jonka vanhurskas Job kiteytti: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! (Job 1:21)

Kyse ei ole siitä mitä meille tapahtuu vaan siitä, miten me asennoidumme siihen ja kuinka kunniallisesti me tuon ristin kannamme. Uskon vahvasti, että kaikella tässä elämässä on tarkoituksensa. Oikein ymmärrettynä jokainen elämämme tapahtuma johtaa meitä kohti pelastusta, jos osaamme asennoitua siihen oikein. Siihen tarvitsemme nöyrää asennetta Herraamme kohtaan ja kykyä hiljentyä ja kuunnella hänen sanojaan.

Jokainen noista kymmenestä miehestä päätyi lopulta kuolemaan. Siksi meidän on ymmärrettävä koko elämämme kokonaisuus ja ymmärtää, ettei Jumalan tarkoitus ole pelastaa katoavaa ruumistamme tässä maailmassa. Jumala on sen tehnyt maasta ja Jumalan käskyn mukaan maahan palaava. Hänen tarkoitus on saada meidän katoamaton ja ikuinen sielumme pelastumaan.