30 syyskuuta 2014

Brutaalia terroria Marian suojeluksen päivänä



Sinulle, oi Jumalansynnyttäjä, voitolliselle sotajoukkojen johtajalle, me, Sinun palvelijasi, vaaroista päästyämme kiitokseksi veisaamme voittovirren. Pelasta meidät kaikista vaaroista, sillä sinulla on valta voittamaton, että veisaisimme Sinulle: Iloitse, Morsian, aviota tuntematon.

Tämä tuttu tropari voi saada mielessämme monenlaisia merkityksiä, yksi voi liittyä bysanttilaisen kansallistunteeseen, toinen pieneen tunnelmalliseen tsasounaan, kolmas mahtavaan katedraaliin, neljäs raskaaseen mutta voitettuun sotaan. Tämä tropari liittyy uskossa lausuttuun toiveeseen, maallisen ja hengellisen hädän voittamiseen ja iloon siitä kuinka Jumala on kanssamme.

Pokrovan juhlaa vietetään nimenomaisesti sen muistoksi, kun Konstantinopolin kristikansa pelastui 900-luvulla saraseenien hyökkäykseltä paetessaan kirkkoon rukoilemaan Jumalan suojelusta. Jumala suojeli kansaa ja pyhä Kristuksen tähden houkka Andreas näki yhdessä oppilaansa Epifanioksen kanssa, kuinka Jumalansynnyttäjän ja pyhät ihmiset levittivät suojaavan hunnun kirkkokansan päälle ja kansa pelastui hyökkäykseltä. Tämän Blahernan kirkossa tapahtuneen ihmeen muistoksi on tehty myös akatistos Jumalansynnyttäjälle, voitolliselle sotajoukkojen johtajalle, jonka yhteydessä tuo äskeinen tropari lauletaan.

Ortodoksinen kirkko on rukouksen kirkko. Kirkon pyhää ja mystistä elämää voimme ymmärtää koko täyteydessään vain uskon ja rukouksen kautta. Sama koskee tätäkin juhlaa ja sen merkitystä. Olennaista koko juhlassa on kirkkoon kokoontunut uskova kansa, joka rukoilee Jumalalta suojelusta. Siis usko, rukous ja sitä seuraava suojelus. Läpi aikakausien tämä sanoma kiirii myös meidän kirkkokuntaamme: me kokoonnumme aamulla taas kirkkoon ja rukoilemme yhdessä Jumalansynnyttäjää suojelemaan meidän uskovaista yhteisöämme.

Sen vuoksi Marian suojeluksen muistaminen ei tarkoita vain menneiden aikojen muisteloa vaan tuon saman uskon ja ihmeen vaikutuksen ymmärtämistä myös tänä päivänä. Kaikki hengellisessä maailmassa tapahtuneet ihmeet ovat ainaisia ja ikuisia vaikka ne ajassa tapahtuvatkin. Ne ovat uskomme rakennusaineksia, vahvistusta vaikeisiin aikoihin, lohdutusta ja muistutusta siitä, ettemme ole yksin tässä elämässä.

Pyhä ihme merkitsee aina Jumalan toimintaa meidän ajassamme. Siinä hetkessä me saamme ikäänkuin välähdyksen siitä tulevasta maailmasta, jonne me olemme pyhiinvaellusmatkalla. Nämä ihmeet voivat olla meille hengellinen aarreaitta ja niiden arvo olla elämällemme ikuinen, kun osaamme liittää ne osaksi omaa kilvoitteluelämäämme. Oikein ymmärrettynä niiden muisto säilyy sydämessämme aina eikä niiden vaikutus lakkaa vaikka aikaa kuluisikin.

Mitkä ovat tämän juhlan aarteet sielullemme? Se, että Jumala pitää meistä huolta, jos käännymme hänen puoleensa. Ne kertovat rakastavasta Jumalasta ja hänen hyväntahtoisuudestaan meitä kohtaan.

Rukouksen kautta me voimme paremmin ymmärtää mitä Marian suojelus elämässämme tarkoittaa. Se ei kohdistu vain ulkoisiin asioihin vaan ennen kaikkea hengellisen elämäämme. Sillä mitä me teemme silmällä, jos menetämme sielumme, millä me ostaisimme sen takaisin? Me rukoilemme häntä suojelemaan meitä pahan hengen hyökkäyksiltä, pyydämme häntä valaisemaan ja avaamaan silmämme hengelliseltä sokeudelta, ohjaamaan synninkatumuksen ovelle. Paranna ja uudista minut ja tee minut otolliseksi Jumalan edessä!


Vastoinkäymiset johdatuksena

Miltä Marian huntu meitä suojaa? Jotkut vastoinkäymisen kuuluvat elämäämme ja ne kasvattavat meitä. On Jumalan tahto, että niin tapahtuu.  Siksi jokaisen pitää opetella  näkemään elämän tapahtumat Jumalan johdatuksena ja suojeluksena. Niin hyvät kuin huonotkin asiat. Sillä monesti emme vain ymmärrä niiden merkitystä, ennen kuin katselemme noita tapahtumia Jumalan johdatuksesta käsin. Työpaikan menettäminen voi olla meille jopa siunaus, samoin kuin vaikkapa suuret taloudelliset menetykset ja sairastuminen. Moni on kuullut tarinoita, kuinka lomamatka on peruuntunut ja myöhemmin kuulemme onnettomuuden kohdanneen matkalle lähteneitä. Estonian laivaturmasta kului juuri 20 vuotta ja vain harva pelastui lautalta.

Vastoinkäymisten edessä meidät pistetään vakavasti miettimään elämämme nykytilaa ja suuntaa. Olemmeko kiitollisia siitä, mitä meille juuri nyt tässä on annettu? Rajallinen aika ja mihin sen olemme käyttäneet?  Muuttuuko mikään elämässämme, mistä olen kiitollinen ja mitä kadun? Pyysimme anteeksi koskaan, annoinko tunnustusta, sanoinko toiselle mitä todella ajattelin?

Joskus elämämme menee niin vauhdilla eteenpäin, että unohdamme elää. Siksi Jumala pysäyttää meidät joskus kovastakin vauhdista niin että tuntuu. Kaikki loppuu juuri tuona hetkenä mutta kun pöly laskeutuu, saatamme herätä uuteen todellisuuteen - siihen, joka on totta. Tuhlaajapojalle tuo hetki ei ollut miellyttävä mutta se oli pelastuksen alkusoittoa. Hän ei ollut epäonnistunut ihminen löydettyään itsensä sikojen karsinassa, vaan hänessä me näemme ihmisen joka sai mahdollisuuden tehdä valtavan parannuksen. Ehkä tuo oli viimeinen armon päivä hänelle parannuksen tekoon...

Tästä samassa oli kyse myös Blahernan kirkossa. Kansa jolla oli hätä. Sama kansa joutui vakavasti miettimään mihin uskoo. Tämä kansa turvasi Jumalaan ja se sai vielä mahdollisuuden tehdä oikein. Luulen, että sama rakenne löytyy myös meidänkin elämästämme,

Sillä meitä suojellaan, jotta me saisimme vielä yhden mahdollisuuden tehdä hyvää. Ja jotta me ymmärtäisimme lopettaa pahan tekemisen. Sanoa rakkaillemme niitä oikeita, parantavia, totuudellisia ja ystävällisiä sanoja, jotka voivat pelastaa toisen päivän. Sanoa vihamiehillemme sovinnon sanoja ja ehkä luopua oikeassaolemisesta yhteisen sovun tähden.

Jokainen uusi päivä ja aamu ovat armoa meidän elämässämme. On siunausta, että me saamme tämän päivää käyttöömme mutta samalla me tarvitsemme suojelusta käyttääksemme sen oikein. Ettei paha henki juonillaan tuhoaisi hyviä aikeitamme.


Brutaalia terroria

Millaista on meidän uskonnollisuutemme tänä päivänä? Mihin me turvaisimme hädän hetkellä, menisimmekö kirkkoon pakoon vainoajiamme? Turvaammeko Jumalansynnyttäjän apuun edes vähäisimmässä asiassa ja panemmeko häneen kaiken toivomme vai onko hän ikäänkuin ilmainen taivaallinen lisäturva?

Jumalaan turvaaminen on hyvin konkreettista tällä hetkellä Lähi-idässä, jossa ISIS kylvää kauhua brutaalilla tavallaan. Lukuisia uskonveljiämme on menettänyt henkensä silmittömässä väkivallassa, jota on kohdistettu perheisiin ja pieniä lapsia vastaan. Tuolla järjestöllä ei ole juurikaan inhimillisyyttä tai arvostusta toista ihmistä kohtaan ja niin Kirkkomme saa päivittäin yhä uusia marttyyreja. Vähin ja samalla suurin, mitä me voimme tehdä heidän puolestaan, on rukoilla heidän puolestaan.

Miksi Jumala suojeli kristikansaa silloin, mutta ei nyt? Oliko Blahernan pelastuksessa sittenkin kyse vain sattumasta tai sen ajan ihmisten rukouksen palavuudesta? Tätä emme koskaan saa tietää, voimme vain miettiä hyviä selityksiä. Onko tuolla verilöylyllä tarkoitus? Varmasti, ainakin jokaiselle meille, jotka elämme turvallisessa Suomessa. Herättääkö se meissä myötätuntoa ja halua tehdä jotakin?

Sanoin alussa, että tuolla suojeluksella on ennen kaikkea hengellinen merkitys. Jokin aika sitten Pohjois-Irakista tuli esirukouspyyntö kaikkien niiden perheiden puolesta, jotka ovat tällä hetkellä valmistautuneet marttyyrikuolemaan. Heidän uskonsa koetellaan verellä ja he ovat kestäneet uskollisina loppuun asti. Se mikä meille on tullut teoretisoinniksi, on muuttunut heidän elämässään konkreettiseksi tragediaksi. Meidän olosuhteissamme tuollaiset kohtalot ovat käsittämättömiä mutta vielä viime vuosisadalla se oli hyvin lähellä meitäkin kommunismin aikana. Me emme ole ajallisesti emmekä maantieteellisesti kaukana siitä tilanteesta, että olemme samaan tilanteessa kuin uskova kansa Blahernan kirkossa tai veljemme Pohjois-Irakissa.

Toivottavasti nykyinen rauhamme ja turvallisuutemme täällä Suomessa herättää meissä kiitollisuutta.

Syvimmillään meidän on ymmärrettävä tämä Marian suojelukseen juhla samalla tavalla niin Suomessa kuin Pohjois-Irakissakin. Oppisimme turvaamaan Jumalansynnyttäjän esirukouksin palavasti ja ymmärtämään vaaran, jota hengellinen kuolema ja Kristuksen kieltäminen voikaan merkitä meidän kenen tahansa elämässä. Meille suurin onnettomuus on se, jos sielumme kuolee.

Mikä on näiden veljemme ja sisartemme lohtu tänä päivän kun he kokoontuvat kirkkoon eivätkä kohtaa samanlaista maallista ja taivaallista lopputulosta kuin Blahernan kirkon yhteisö 900-luvulla?  Immanuel. Jumala on heidän kanssaan ja viimeisenä päivänä. Kun kaikki tämä kärsimys on ohitse, me voimme astua Herramme rauhaan.

28 syyskuuta 2014

Jättäisinkö työni ja vaihtaisin nimeni?






















Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." Tähän Simon vastasi: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket." Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.


Se oli kaunis aurinkoinen päivä. Pitkä yö oli takana ja verkkojen selvittämisen ja putsaamisen jälkeen oli aika lähteä kotiin. Mutta kaikki muuttui lopullisesti kun Kristus lähestyi kalastajia. Hän pyysi venettä lainaksi ja jatkoi järveltä tungeksivan väkijoukon opettamista. Jeesus opetti kansaa järveltä ja Pietari kuunteli hänen puhettaan sivukorvalla. Lopetettuaan Jeesuksella oli asiaa Pietarille ja hänen työkavereilleen.

Pietari ei tavannut Jeesusta missään erikoisessa tilanteessa vaan Jumala lähestyi heitä aivan jokapäiväisessä elämässä, niissä olosuhteissa, joissa he elämäänsä elivät. Simon Pietarin ei kerrota palvelleen Herraa temppelissä kuten vaikka Joakim ja Anna eikä lie muutenkaan viettänyt hengellistä elämää millään erityisellä tavalla. Tavallinen mies jokapäiväisessä työssään kunnes Jeesus tuli hänen elämänsä.

Pietari on varmasti kuullut ennenkin "hyviä" neuvoja työnsä hoitamiseen. Hänen vastaus Jeesukselle oli sen mukainen: Herra me olemme kalastaneet jo koko yön eikä järvestä tule mitään vaikka noin meitä neuvotkin. Kai Pietari äskeisen opetuksen jälkeen aavisti, että kyseessä oli Herra ja niin hän päättikin tehdä poikkeuksen ja noudattaa Jeesuksen ohjetta. Ja hän saikin Pietarin kalansaaliin.

- Minä teen teistä ihmisten kalastajia.

Suuri kalansaalis oli ennuskuva sille lähetystyön menestymiselle, jota apostolit alkoivat myöhemmin tehdä. Apostolien teoissa myöhemmin kerrotaan, kuinka tuhansia ihmisiä liittyi varhaiseen kirkkoon ja Bysantin historiasta tiedämme, kuinka kristinuskosta lopulta tuli koko valtakunnan uskonto.


***

En muista sitä päivää, jolloin kuulin kutsun seurata Kristusta. Kenties sellaista päivää ei ole koskaan ollutkaan. Kaikki lie tapahtunut pikku hiljaa ja matkalle lähteminen alkoi hiljakseen asioita harkiten, välillä innostuen ja välillä lannistuen. Vakaumus vahvistui ja kutsu kuului yhä selkeämmin. Moni asia jäi taakseni enkä enää palannut niihin. Luovuin, jotta saisin omasta mielestä parempaa  tilalle.

Samalla taakse jäi paljon sellaisia asioita, joita kadun ja olen onnellinen, että sain niihin etäisyyttä. Moni asia voi olla hyvinkin vaarallista sielullemme vaikka pidämme niitä harmittomina. Hengellinen kuolema saattaa olla yllättävän lähellä meitä, ellemme ole valmiita vastaamaan Kristuksen kutsuun.

Se on kuin häkä.

Se väsyttää meidät, kyllästyttää jo lopulta vaivuttaa uneen. Herääminen on entistä työläämpää ja mahdotonta. Meissä syntyy välinpitämättömyys, toisessa taas piittaamattomuus, toisessa se johtaa kyynistymiseen ja yksi eroaa kirkosta. Mutta kutsu kaikuu edelleen ja siihen voi vastata. Siksi meidän on tartuttava tähän Kristuksen kohtaamiseen ja kutsuun eikä antaa mennä elämän yhtään kauemmas käsistämme.


Juuri tämä hetki

Itse opin Jeesuksen rukouksen kautta ymmärtämään arjen ja pyhyyden läheisen yhteyden toisiinsa. Olen oppinut vuosien saatossa, että ihme on tämä hetki, se on annettu mahdollisuus. Näitä mahdollisuuksia sain enemmän kuin ansaitsin, puoletkin niistä oli liikaa. Jumala on tuhlaavainen siinä, kuinka hän antaa yhä uudelleen meille mahdollisuuksia. Serbian kirkon kultasuu pyhä Nikolaj Velimirović kuvasi tätä piirrettä Jumalassa:

Eläinten tavoin ihmiset eivät kiinnitä huomiota siihen, mikä on olemassa ylenmääräisenä runsautena, vaan räpsyttelevät silmäripsiään ainoastaan sen edessä mikä on harvinaista tai poikkeuksellista.

Oi Herra, minun hengitykseni, Sinua on liikaa, eivätkä ihmiset siksi näe sinua. Oi Herra, minun huokaukseni, Sinä olet liian ilmeinen, minkä vuoksi ihmisten huomio kääntyy pois Sinusta ja ohjautuu kohti jääkarhuja, kohti harvinaisuuksia kaukaisuudessa.  (Käännös Nemanja Balcin ja Aija Sailamäki)

Sama koskee myös pelastuksen hetkeä. Se ei välttämättä ole mikään ihmeellinen aamu, jolloin kaikki on toisin vaan juuri tämä päivä saattaa olla, se jonka Herra teki pelastukseksemme. Meidän vain pitää olla valveilla ja tarkkaavaisia. Herran ääni on hiljainen ja kuullaksemme sitä, meidän on vaiettava ja oltava hiljaa.

Kun Pietari tunnisti rannalla Jeesuksen Herraksi, hän huomasi saman kuin Aadam paratiisissa. Hän oli syntinen eikä ollut kelvollinen tulemaan Luojansa eteen. Hän puhunut mistään tietystä synnistä, jonka hän olisi tehnyt, vaan kyse oli siitä, ettei hän ei kyennyt elämään Jumalan tahdon mukaista elämää.

Kun ihminen tulee valkeuteen, hän näkee itsensä sellaisena kuin hän todellisuudessa on. Hänessä oli hyvyyden siemen ja hän  havaitsi, että hänestä voi taas tulla hyvä ja täysi ihminen, kunhan vain Herra sanoisi mitä hänen pitää tehdä.  Jumala tekee meistä enemmän kuin mitä yksinämme olisimme.

Monesti meidän on vaikea nähdä omaa syntisyyttämme ja etenkin rukouksen äärellä löytää oikean sävyistä ja todellista katumusta. Meillä on pitkä matka katumuksen kyyneleisiin. Hetkellinen katumus löytyy helposti mutta päivästä toiseen kestävä katumuksen mieliala on suuri hengellinen lahja. Todellinen, elämää muuttava katumus on lahja, jonka saamme armosta. Vaikka emme katumusta löytäisikään pitkänkään ajan jälkeen, kannattaa olla kärsivällinen. Kannattaa etsiä niitä pieniä muutoksia, sillä monesti muutos on jo alkanut.

Simon saa vanhan nimensä rinnalle toisen nimen, Pietari. Hänen elämänsä on suuren muutoksen reunalla. Hän ei enää vedä kaloja elämästä kuolemaan, vaan tästä lähin ihmisiä kuolemasta elämään.


Näiden marttyyrien veri

Pietari kumppaneineen jätti suuren kalansaaliin ja lähti seuraamaan Jeesusta. Miksi nämä kalastajat olivat valmiita muuttamaan elämänsä aivan toisenlaisiksi, jättämään kotinsa ja perheensä? Päätös seurata Kristusta oli lopullinen, sillä tiedämme etteivät he palanneet kalastajan ammattiinsa. Tälle matkalle mahtui paljon kuoleman pelkoa, kaaosta, epätoivoa, uskon menettämistä. Määränpäässä odotti lähes jokaisen opetuslapsen marttyyrikuolema.

Jeesuksen tekemän ihmeen ydin ei ollut valtava kalansaalis vaan muutos heidän sisällään. Jeesus tuli heidän luokseen, heidän omaan maailmaansa, ja teki ihmeen, joka ei meille ulkopuolisille näyttäytynyt miltään niin kovin ihmeelliseltä asialta. Samat kalat olisi voinut käydä toriltakin ostamassa. Kyse oli siitä, kuinka Herra kosketti näitä kalastajia heidän omassa elämässään henkilökohtaisella tasolla. Hän loi heidän elämäänsä merkityksen ja sai heidät uskomaan parempaan.

En tiedä mikä sai Pietarin sydämessä suuren muutoksen. Tiedänkö itsekään mitä minussa joskus tapahtui?  Muutoksen saa aikaan se, että kaikella on tämän jälkeen päämäärä ja tarkoitus. Kärsimyksellä ja vastoinkäymisellä on syvempi tarkoitus eikä tämän maailman pinnallisuus jää viimeiseksi sanaksi. Elämäntapahtumista syntyy kokonaisuus ja pienet yksityiskohdat saavat merkityksen kokonaisuuden osana. Ymmärrämme paremmin ihmiskunnan historiaa ja voimme käsittää miksi ihmiset ovat olleet valmiita kärsimään ja kuolemaan uskonsa tähden. Usko heille antoi uskollisuuden voimaa ja miksi toiset luovuttivat.


***

Mikä on sitten motiivi seurata Kristusta? Rikkaus, jonka löytää Kirkkomme jumalanpalveluksista, kun palveluksen jälkeen kaikki on kunnossa, hyvin ja oikein. Kun yöllä käy nukkumaan sielu turvassa ja rauha sydämessä. Kun herää uuteen aamuun ja näkee sen mahdollisuuden, jonka Jumalan siunaus antaa tälle päivälle. Sen tunteen, jonka saa yrittäessä täyttää edes pikkuriikkisen hänen tahdostaan. Silloin kun tuntee pienen eteenpäin nytkähdyksen hengellisessä elämässä.

Mutta ennen kaikkea - tämä hetki. Ambrosius Optinalainen sanoi: me emme tarvitse todelliseen katumukseen vuosia emmekä edes päiviä vaan tämän hetken.

22 syyskuuta 2014

Viisi askelta mystiseen elämään



Varhaiset hengelliset ja lähes mystiset kokemukset lapsuudesta elävät edelleen vahvana mielessäni. Osa kokemuksista liittyy suoraan kirkkomme jumalanpalveluksiin mutta sain myös vahvoja elämyksiä erityisesti Hermann Hessen kirjoista Demian sekä Siddharta. Niiden pelkistetty, lähes askeettinen ja yksinkertainen maailmankuva tekivät minuun vahvan hengellisen vaikutuksen. Kiinnostuin nuorena myös Pekka Ervastin teosofiasta ja luin monia hänen pieniä kirjasiaan paikallisessa kirjastossa. Samaan aikaan olin kiinnostunut myös shamanismista ja Carlos Castanedasta.

Mutta kristinuskossa oli jotakin hyvin erityistä suhteessa kaikkeen muuhun. Se ei ole vain henkistä ja tuonpuoleista vaan hyvin vahvasti tässä todellisuudessa olevaa ja konkreettista. Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset olivat hyvin tärkeässä osassa tätä hengellistä heräämistä ja koin vahvoja uskonnollisia kokemuksia etenkin osallistuessani liturgiaan kotikirkossani. Palveluksessa ei sinänsä kai ollut ulkoisesti mitään poikkeavaa mutta usein etenkin lapsilla on aikakausia, jolloin he ovat erityisen avoimia ja herkkiä ottamaan vastaan ja kokemaan hengellisiä ilmiöitä.

Valamon luostarissa tutustuin ensi kertaa Jeesuksen rukoukseen ja tunsin kuinka se avasi salaisen hengellisen maailman. Rukouksen toistaminen ja hengityksen sitominen sen rytmiin tuntuivat täyttävän koko elämän. Tämä ei ollut kuitenkaan vielä oikea aika aloittaa todellista kilvoitusta. Vielä kerran ennen teologian opintoja harkitsin hetken aikaa uskontotiedettä mutta teologia vei voiton ja muut saivat jäädä. Ajattelin jo tuolloin että olennaista hengellisessä elämässä ei ole vain tutkia asioita vaan lähteä itse matkaan.

Vaikka meillä elämässämme on erilaisia herkkyyskausia, me voimme myös herkistää itsemme kokemaan jumalallisia asioita. Sopivat virikkeet avaavat meille tien mystiseen maailman, jonne ei astuta kerta rytinällä vaan kaikki tapahtuu hiljaa ja hitaasti rakentaen, päivä kerrallaan ja rukous kerrallaan.

Jälkikäteen miettiessäni kaikkea tapahtunutta löydän viisi asiaa, jotka johdattivat minua hengen maailmaan. Ne paljastivat minulle mystisen maailman todellisuuden ja auttoivat minua paremmin ymmärtämään oman elämäni tarkoitusta ja Jumalan suurta suunnitelmaa koko maailman kaikkeudessa. Kaiken tämän tarkoitus kai oli oppia tuntemaan Jumala paremmin ja kasvaa rakkaudessa häneen. Kunnia Jumalalle tälle tielle johdattamisesta!


1) Rukous

Rukoile säännöllisesti, harjoita erityisesti Jeesuksen rukousta. Pyri pitämään Jumala mielessäsi koko ajan kaikissa päivän hetkissä ja toista Jeesuksen rukousta. Hesykastisessa perinteessä puhutaan rukouksen ja hengityksen samanaikaisuudesta - samalla lailla kun hengitämme koko elämämme ajan, pitäisi meidän myös pitää Jeesuksen rukouksen sanat huulillamme.

Ihanne on se, että rukous sanoineen, asenteineen ja ajatuksineen täyttää päivämme. Harva meistä kykenee rukoilemaan lakkaamatta mutta Jumala on hyvä pitää mielessä koko ajan. Tässä mielessä rukous on omaa puhettani omalle itselleni. Päivän mittaan kannattaa muistaa rukouspyyntöjämme, kerrata Jeesuksen rukousta ja siunata itseään ristinmerkillä. Pyydä Jumalaa siunaamaan kaikki toimesi ja tee kaikki hänen kunniakseen.

Mutta ennen kaikkea rukous on puhetta Jumalalle. Hän kuulee rukouksesi ja vastaa siihen, jos se on sinulle pelastukseksi. Rukouksessa ei pidä painostaa Jumalaa, esittää hänelle omia haluamisiamme, kertoa hänelle asioita, joita hän jo tietää tai neuvoa häntä. Rukous osoittaa meille oman paikkamme Jumalan palvelijoina ja herättää meissä katumuksen ja halun täyttää Hänen tahtoaan.

Rukous kertoo, mistä tulet ja minne olet menossa. Kaikki tekstit eivät välttämättä tunnu kertovan sinun elämästäsi mutta ennen pitkää huomaat, että ne asiat ovat sinussa vaikka et ole huomannutkaan. Me olemme monesti kovin sokeita, sille millaisia me oikeasti olemme emmekä helpolla huomaa vikoja ja puutteitamme.

Rukous on ovemme hengellisten maailmaan. Mutta se on samalla ainoa tapa jolle me voimme suojautua kiusaajaa vastaan ja taistella himoja vastaan jotka ajavat meidät kauas kaikesta hyvästä. Rukous on kuin sota-asu, se pitää pukea päälle ennen taistelua, myöhäistä silloin kun taistelu on jo alkanut. Opettele siis turvautumaan Jeesuksen nimeen silloin kun olet vielä turvassa eikä pahempaa ole tapahtunut.


2) Hiljentyminen

Meille jokaiselle on varattu tehtävä tässä maailmassa. Tämä tehtävä on meille usein kuitenkin jäänyt hämäräksi, jos emme ymmärrä Hänen suurempaa suunnitelmaansa.

Emme voi kuulla Jumalan kutsua, jos häly täyttää jatkuvasti elämämme. Me tuskin koskaan saamme nauttia täydellisestä hiljaisuudesta, sillä meitä ympäröi jatkuvasti jokin ääni. Kellon tikitys, ilmastoinnin humina, kolahduksen, narinat, liikenne. Monet asiat vaativat huomiotamme ja meidän reaktioitamme: työelämä, tuttavat, puhelin, sähköposti, tietyn kelloon aikaan tapahtuvat asiat... Aina tavoitettavissa ja saatavilla.

Kerran kuuntelin Lapissa lähes täydellistä hiljaisuutta. Se oli häkellyttävää ja ihmeellistä. Oli syksyinen yö ja istuin kuistilla enkä kuullut käytännössä mitään. Oli vain musta yö, tähtitaivas ja oma hengitykseni. Tuntui, että olin yksin koko maailmassa mutta samalla aikaa koko maailma oli tässä läsnä edessäni. Se oli melkein mystinen kokemus.

Ortodoksisen hengen elämän ydin on hiljaisuudessa, hesykhiassa. Hiljaisuudessa me voimme kohdata itsemme ja Jumalan. Minusta olisi hyvä, että jumalanpalveluksissa hyödynnettäisiin hiljaisuutta enemmän osana rukousta, kuten esim paastoliturgiassa tai Jeesuksen rukouksessa.

Hiljaisuus ei merkitse vain ulkoista hiljaisuutta vaan myös sisäisen keskustelimme vaimentamista ja sen korvaamista lakkaamattomalla rukouksella. Tämä on todella vaativa harjoitus ja siinä helposti menee vuosikausia ellei -kymmeniä. Kaksi apua tähän kuitenkin olen löytänyt, työntekeminen ja rukousnauha. Rukousnauha on pelkästään ulkoinen apuväline mutta olen itse huomannut, että se auttaa paljon keskittymisessä erityisesti Jeesuksen rukoukseen. Joutilaisuuden korvaava työnteko pitää myös turhat ja vahingolliset ajatukset loitolla.

Meitä auttaa paljon myös se, että suljemme kotonamme kaikki äänilähteet. Hiljaisuuden tärkein asia on se, että silloin kuulet oman mielesi puhetta ja ääntä. Millaista ääntä ja keskustelua kuulet, sellainen sinä olet. Hiljaisuus voi aluksi tuntua ahdistavalta ja pelottavalta mutta siitä oppii nauttimaan hyvin nopeasti. Mielen negatiivista puhetta ei kannata pelästyä, sillä sitä on helppo lähteä muokkaamaan ja tervehdyttämään, etenkin alkuvaiheessa.

Ensi askel on oman suun puheen vaientamista. Mieti mitä aiot sanoa ja ennen kuin sanot mitään, mitä onko se tarpeellista, hyödyllistä, parantavaa ja hyvää. Erityisesti kannattaa lopettaa turhanpuhuminen ja juoruilu. Kun tässä onnistuu edes pikkuisen, pääsee nopeasti jyvälle siitä, mitä hengellinen elämä on. Seuraava askel on vaientaa omat tuomitsevat ajatukset.

Mielessä helposti syntyy tuomitsevia ajatuksia mutta alkuun, vaikene. Ensi alkuun älä kiinnitä niihin huomiota, vaan jatka eteenpäin aivan kuin et olisi kuullutkaan sitä. Myöhemmin mieti tarkkaan, miksi sinä haluat tuomita vaikka itse olet syntisistä ensimmäinen ja suurin anteeksisaanut tässä maailmassa. Tuomitsemisen sijaan siunaa joka kerta, vaikka olisitkin jo ehtinyt tuomita. Kiitä Jumalaa tästä ihmisestä, siitä, että hän tulee luoksesi opettamaan sinulle jotakin sellaista, jota et vielä ymmärrä ja pyydä anteeksi tuomitsemistasi.


3) Armahtaminen

Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Armahtava ihminen kaipaa luonnostaan rakastavaa Jumalaa, joka on kaiken armollisuuden lähde. Samalla tavalla me tulemme Jumalan kaltaisistasi, kun opettelemme armahtamaan lähimmäisiämme. Jumala paljastaa itsensä sellaisille jotka kaipaavat hänen läheisyyttään ja jotka uskoen lähestyvät häntä.

Miksi armahtaminen on sitten olennaista? Siksi että ilman sitä me emme kykene aidosti katumaan ja löytämään armoa Jumalan edessä. Katumus, kääntyminen, palaaminen ja uusi elämä on ensimmäinen askel. Jos tämän jätämme tekemättä, kaikki myöhempikin on turhaa.

Me emme myöskään opi tuntemaan armahtavaa ja rakastavaa Jumala ellemme opettele taivaan valtakunnan sääntöjä ja lakeja. Sitä yhteistä kieltä, jota taivaassa puhutaan. Se on rakastamista ja anteeksiantamista.

Anteeksiantamisessa ja -pyytämisessä on vähintään kaksi tärkeää hengellistä ulottuvuutta. Ensimmäinen on hyvin käytännöllinen ja se merkitsee sitä, että me opimme sopimaan ja opimme katumaan. Katuminen on itsemme näkemistä sellaisina kuin todella olemme, se on itseemme menemistä. Kun tämän ymmärrämme me huomaamme seuraavan asian eli sen kuinka nöyryys ja herkkyys enenee meissä ja sieluumme kehittyy paikka jossa on tilaa Jumalalle.

Pyydä ja anna anteeksi monta kertaa päivässä. Ellet kykene armahtamaan, älä tuomitse ja vaikene. Suurin este meidän itsemme ja Jumalan välillä on sopimattomat asiat lähimmäistemme kanssa.


4) Maailman kokeminen hengellisin silmin

Ikonit näyttävät meille häivähdyksen hengellisestä maailmasta. Kaunis rukous voi työstää mieltämme koko päivän ja saada meissä aikaan hyvää muutosta. Kirkkoveisu, jonka kuulimme kirkossa, jää soimaan korvaamme ja pian tapailemme psalmin sanoja kävellessämme kaupungilla. Ehkä liturgiasta jää itu mieleemme ja teemme hyvän työn toiselle ihmiselle.

Herran pyhä ehtoollinen on se Herran rukouksen mainitsema jokapäiväinen leipämme, jota me tarvitsemme. Valmistaudu ehtoolliselle aina huolella paastoamalla edellisenä iltana ja lue ehtoolliselle valmistavat rukoukset. Elämä on parhaimmillaan kaiken näkemistä liturgiasta käsin ja Jumalan rakkauden havaitsemista elämässämme. Kaikella on alkusyy, tarkoitus ja päämäärä. Jokaisella valinnallamme on merkitystä ja vie meidät joko lähemmäs tai kauemmas Jumalaa.

Koko maailma on Jumalan rakkauden ilmentymää. Meille on annettu monia mahdollisuuksia osoittaa tätä samaa jumalallista rakkautta lähimmäiselle, mutta harvoin niin teemme. Sen vuoksi usein elämässä käykin päinvastoin. Sen vuoksi me näemme päivittäin kollektiivisen lankeemuksen seurauksia. Sodat, nälänhädät, sairauksien leviäminen, terrorismi, kuvaavat ihmisen raakuutta ja epäuskoamme Jumalaan.

On monesti sanottu, etenkin Suomessa, että luonto on Jumalan toinen evankeliumi. Tämä on totta niin kauan kun pääpaino on kirkon evankeliumissa ja ymmärrämme luomakunnan suhteessa Raamattuun. Me näemme luonnossa Jumalan luomistyöstä ja tarkkailemalla tätä kaikkea me voimme nauttia sen kauneudesta ja ehkä ymmärtää paremmin oman paikkamme tässä maailmassa.

Luonnossa tapahtuva kiertokulku on ja harmonia ovat meidän elämämme esikuvaa ja ne opettavat meille tämän maailman väliaikaisuutta. Nyt syksyllä puun lehdet kellastuvan ja ne pudottavat lehtensä. Samalla tavalla myös elämämme menee vääjäämättä kohti kuolemaa ja me joudumme joka päivä antamaan osan lehdistämme ja maahan pudottuaan ne kuolevat. Kevät on Suuren paaston ja Pääsiäisen aikaa ja kertoo keille uuden elämän synnystä.

Kaikella, mitä tapahtuu, on tarkoituksensa. Maailman tarkoitus ei ole palvella meitä vaan kasvattaa meistä Jumalan valtakunnan asukkaita. Siihen me tarvitsemme nöyryyttä, kuuliaisuutta ja kärsivällisyyttä, uskoa, toivoa ja rakkautta. Sitä meille vastoinkäymiset opettavat. Älä kapinoi ja nurise kun Jumala tarjoaa sinulle mahdollisuutta kasvaa.


5) Rakasta elämää ja muista kuolemaa!

Ihmisen elinaika on hämmästyttävän lyhyt. Etenkin jos vertaamme tätä elämää iankaikkiseen elämään. Silti vain harva käyttää tämän elämänsä siihen, että valmistaisi sieluaan pelastusta varten. Me menemme mieluummin testaamaan härkiämme, katsomaan ostamaamme maatilkkua. Kyselemme rikkaina miehinä, kuinka voisimme pelastua ja rakennamme suurempaa varastoa, jonne voisi varastoida ylimenevän satomme. Vertailemme itseämme toisiimme kuin fariseus publikaaniin.

Jos kristinusko pitäisi kiteyttää yhteen sanaan, se olisi rakkaus. Eikä mikään muu rakkaus kuin sellainen, joka on valmis lähtemään meistä itsestämme uhrautumaan toisen puolesta, vuodattamaan oman verensä, ja antaman kaiken anteeksi ilman ehtoja. Pelkästä rakkaudesta. Ja tämä rakkaus on valmis antaman kaiken ja tämä kaiken antaminen osoittautuu niin suureksi, että se voittaa kuoleman käsittämättömän vallan. On erikoista, että meidän kykymme tuntea Jumala on sidottu pelkästään rakkauteen. Jumalan voi oppia tuntemaan vain rakastamalla.

Kristus käski meitä ristin sunnuntain evankeliumissa kadottamaan elämämme, jotta me pelastaisimme sen. Onko tämä ristiriidassa sen kanssa, että elämää pitäisi rakastaa? En usko. Elämä on Jumalan antama lahja meille, joka kertoo Pyhän Kolminaisuuden ylitse vuotavasta rakkaudesta. Siksi meidän elämällämmekin on suuri tarkoitus: löytää rukouksen ja kilvoitukseen kautta tie pelastukseen.


Hengen maailma on merkinnyt minulle elämänpituista matkaa, jolta ei ole ollut paluuta. Kun kerran on aistinut mitä tämän näkyvän todellisuuden toisella puolella, on vaikea tyytyä vain tähän todellisuuteen. Väitän, että se on ainoa todella olemassa oleva todellisuus. Tämä todellisuus, jossa me elämme, on pelkkää heijastusta tuosta tosimaailmasta.