Kohtaamisia

Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: »Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.» Jeesus sanoi: »Minä tulen ja parannan hänet.» Mutta sadanpäällikkö vastasi: »Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.»

Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: »Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.»

Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: »Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.» Sillä hetkellä palvelija parani. (Matt 8:5-13)

Jeesus kohtaa Matteuksen evankeliumin 8. luvussa roomalaisen sotilasosaston johtajan. Asetelma on herkullinen. Kertomus on lyhyt mutta kannattaa huomioida jokainen pieni yksityiskohta tarinassa, siellä on paljon mielenkiintoista.

Sadanpäämies ilmaisee vahvaa uskoa, kääntyessään Jeesuksen puoleen. Jollain lailla hän ilmeisesti ylittää sen normaalin roomalaisen sotilaan tavan elää ja uskoa. Centurion, sadan miehen osaston johtaja: eikö hän olisi voinut käskeä yhden sotilaistaan hakemaan Jeesuksen luokseen? Silloin valta-asetelma olisi muuttunut, kuten muistamme Jeesuksen kohdatessa Pilatuksen.

Ellei kohtaaminen olisi ollut vapaaehtoinen ja tasaveroinen tuota taianomaista hetkeä ei olisi syntynyt.

Kotona palvelija makaa halvaantuneena. Eikö sadanpäällikön olisi ollut helpompi etsiä toinen palvelija? Anteeksi ajatukseni, mutta tuohon aikaan tämä oli tavallista. Palvelijan täytyi olla hänelle erityinen, koska päällikkö näki vaivaa. Ehkä hän oli erityisen luotettava tai hyvin koulutettu, joka toimi kuin ajatus. Vai kertooko tämä jotakin sadanpäälliköstä, vähintäänkin hänen hyväsydämisyydestään?

Roomalaiset olivat yhtä uskonnollisia kuin tuon ajan ihmiset yleensä ja he helposti kääntyivät Marsin, Jupiterin ja muiden jumalien puoleen. Mutta eivät he kuitenkaan minkä tahansa jumalan puoleen kääntyneet. Miksi hän kääntyi juutalaisen rabbin puoleen? Ajatteliko hän Jeesusta jonain yleisenä parantajana, taikuuksien tekijänä vai todellakin Jumalan poikana? Tuskin Jeesus olisi reagoinut sadanpäällikön pyyntöön, jos olisi huomannut miehen pitävän itseään jonain puoskarina. Kysymys on nyt jostain suuremmasta kuin vain palvelijan parantamisesta.

Toisesta näkökulmasta katsottuna: Miksi Jeesus näki tässä mahdollisuuden? Miksi Jeesus mtään kyselemättä suostui lähtemään sadanpäämiehen kotiin parantamaan palvelijaa? Toisessa kohtaa hän yksinkertaisesti kieltäytyi ja sanoi tehtäväkseen pelastaa vain Israelin kadonneet lampaat. Kaiken lisäksi myöhemmin nämä samat Jerusalemin valtaajat ristiinnaulitsivat hänet. Mikä oli Jeesuksen motiivi tässä avuntarjoajana? Tuoda palvelijassa esille Jumalan voima ja kunnia? Vakuuttaakseen roomalaiset omasta jumaluudestaan? Tämä jää avoimeksi koska evankelista ei sitä avaa sen enempää.

Jokin merkillinen yhteys näillä kahdella oli. Evankeliumin kirjoittaja haluaakin kiinnittää huomiomme varsinaiseen kohtaamiseen ja keskusteluun. Evankeliumin tarkoitus ei ole tuoda ilmi Jeesus Nasaretilaisen historiaa vaan opettaa meille jotakin Jumalan valtakunnasta.

Se oli kahden miehen usko toinen toisiinsa. Ei vain niin että sadanpäällikkö uskoi Jeesukseen, Jeesus myös uskoi tähän mieheen. Kuten kehen tahansa joka vilpittömin mielin lähestyy häntä. 

Ensinnäkin, sotajoukkojen johtaja pani toivonsa Jeesukseen. Tähän mieheen, joka kierteli opetuslapsineen ympäri maita ja mantuja: osa uskoi hänen olevan tuleva Messias, toiset etsivät tilaisuutta tappaa hänet.

Toiseksi, Jeesus näki miehen uskon ja lujan vakaumuksen. - Tätähän mekin toivomme, kun käännymme Herramme puoleen: Herra kuule minun rukoukseni ja täytä minun pyyntöni. Usko ja luja vakaumus on kaiken lähtökohta. Tämä mies todellakin, ei vain rukoillut, vaan ihan konkreettisesti kääntyi Jumalan puoleen ja haki apua. 

Mikä Jeesusta hämmästytti tämän miehen puheissa? Kerta toisensa jälkeen hän oli tuskastunut siihen, ettei edes juutalaiset uskoneet häntä, keskeinen teema koko ajan Jeesuksen ja juutalaisten kohtaamisessa. Tällä kertaa Jeesuksen ei edes tarvitse kysellä uskoa vaan vakaumus on päivän selvä. Tämä mieshän uskoo häneen! Eikä edes Jeesuksen läsnäoloa halvaantuneen palvelijan luona tarvita vaan pelkkä sana riittää.

Riittäisikö pelkkä Jumalan lupaus sinulle ja minulle? - Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan... Jumalan sanan on riitettävä meille, muuta emme saa.

Luulen, että tässä on se rajapinta tai kosketuspiste minun ja tämän tarinan välillä: Meiltä odotetaan samaa uskon vakavuutta kuin sadanpäälliköltä. Rohkeutta myös!

Särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää

Yhtenä teemana kertomuksessa on myös asenteemme Jumalan edessä. Tässä kertomuksessa asetetaan esikuvaksi sydämen nöyryys.

"- Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle." Sadanpäämies nöyrtyy vilpittömästi Jeesuksen edessä. Mutta miksi? Siksi, että mies tarvitsee armahdusta.

Tietyssä kohtaa elämää - asiat tulevat pisteeseen, jossa elämän lainalaisuuksien pitää muuttua tai meille käy huonosti. Tässä kertomuksessa maallinen valta ei riitä asioihin, jotka ulottuvat kuoleman tuolle puolen. Sanonnan mukaan ateistikin rukoilee, kun helikopteri putoaa.

Pyydämme Jumalaa, että sen minkä pitää lain mukaan tapahtua, ei missään nimessä tapahtuisi. Se mikä on selvää, ei enää olisikaan selvää. Vääjäämätön jäisi tapahtumatta. Että tapahtuisi ihme - jotain pientä, joka pelastaisi meidät.

- Armahdus. Olemme nähneet, miten ihminen on pelastunut varmalta kuolemalta. Miten pieni Hengen kosketus on kantanut läpi koko elämän, kun toisen ihmisen huulille kohosi hymy, keveä kosketus poskella.

Mielestäni tämä sadanpäällikön nöyrtyminen on yksi keskeinen elementti tämän evankeliumin opetuksessa ja se toi hänelle valtavasti kaipaamansa avun: särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää (Ps. 51:19).

Sieluni katon alle

Evankeliumi antaa tulkita itsensä myös allegorisella tavalla eikä tämän ymmärtäminen oli kovin vaikeaa. Me ymmärrämme helposti, miten sadanpäämies haluaa lähestyä Jeesusta ja hengellisessä mielessä hän on valmis avaamaan sielunsa oven Herralle. Sotilas kuitenkin huomaa, ettei hänen sielunsa oli valmis Herran tuloon ja siksi hän sanoo, että pelkkä sana riittää. Uskoa sanan voimaan hänellä kyllä riittää. Mikä on tuo sana? Se on evankeliumi tai laajemmin jokainen sana, joka lähtee Jumalasta. Halvaantunut palvelija kuvaa yksinkertaisesti meitä itseämme, synti on halvauttanut meidät. Ehkä sadanpäämies kuvaa pappia, joka lähestyy esirukouksin Jumalaa ja rukoilee puolestamme. 

Pyhä Johannes Krysostomos kuvaa tätä kauniista ehtoolliselle valmistavassa rukouksessa:

Herra, minun Jumalani, tiedän, etten ole otollinen, enkä kelvollinen saapuaksesi kattoni alle, sieluni majaan, sillä se on aivan autio ja sortumaisillaan, etkä löydä minusta kelvollista paikkaa, johon pääsi kallistaisit (Matt. 8:20.)

Toisessa rukouksessa hän jatkaa:

Valtias Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit sieluni katon alle, mutta koska sinä, ihmisiä rakastava, tahdot asua minussa, uskallan lähestyä sinua. Sinä käsket minun avata ovet, jotka olet itse tehnyt, ja sinä astut niistä sisään, koska olet ihmisiä rakastava Herra. Sinä astut sisään ja valaiset pimentyneet ajatukseni.

Lähestyminen vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä: Haluanko todella sitä, että hän muuttaa minun elämäni? Onko sieluni koti puhdas, voinko majoittaa arvovieraan tähän lähes sortuneessa tilassa olevaan paikkaan? Ja mitä tuo Herran tuleminen sitten voisi myös tarkoittaa? Eittämättä Herran pyhää ehtoollista. Olenko valmis lähetymänään myös uskolla ja nöyryydellä Herraamme jota hän oman uhrinsa kautta parantaisi minut, halvaantuneen palvelijansa.

Lopussa oli sana

"Sano vain sana, ja palvelijani paranee."

Koko kristillinen usko perustuu sanan voimaan. Meillä on pyhät kirjoitukset, joiden varassa on pelastuksemme.

Tänä päivänä me puhumme liikaa ja monia turhia asioita. Samalla hetkellä ortodoksisen kilvoituksen keskeinen sanoma on hiljentyminen. Meille joskus muistutetaan: Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi. (Matt 12:36-37)

Kautta aikojen sanalla on ollut valtava merkitys. Jopa suurempi kun pystymme edes kuvittelemaan. Jumala luo maailman Sanallaan, Jumalan pelastaa Sanallaan. Me siunaamme sanalla, me kiroamme sanalla. Valehdella voi vain sanoin. Sanoilla luodaan todellisuutta: kun meille kerrotaan tarpeeksi usein ja säännöllisesti valheellisia asioita, me alamme uskoa niitä. Valehtelemalla voidaan luoda maailma, jota ei itse asiassa ole edes olemassa ja silti saatamme tyytyväisinä elää siinä.

*** 

Armo ja anteeksiantamus on osa meitä. Se kuuluu meidän luontoomme. Jos me olemme valmiita antamaan toisillemme armoa ja anteeksi niin miksei valtava ihmisrakas Jumala tekisi meille samoin?

Ja samaan aikaan, armo ja anteeksiantamus ei ole osa meitä: Me saamme sen Jumalan lahjana. Me saamme sen lahjana ja jos käytämme sitä niin se yhdistää meidät Luojaamme. Meistä tulee silloin pieneksi hetkeksi Jumalan kaltaisia. Hetkeksi meistä tulee jumalia.

Nöyryyden ja kärsivällisyyden koulu

Tänä iltana kirkko ryhtyy viettämään Marian syntymän juhlaa. Juhla on kirkkovuoden ensimmäinen ja se kuuluu 12 suureen juhlaan. Marian syntymän varjoon jää usein kertomus lapsettomasta pariskunnasta, joka kärsi vuosikymmeniä ihmisten halveksunnasta. Marian vanhemmat, Joakim ja Annan viettivät hurskasta elämää mutta yrityksistään huolimatta he eivät saaneet lapsia.

Koko tämä tapahtumaketju on täynnä koskettavaa inhimillisyyttä. Ulkopuolisten heittämä epäilys Annan ja Joakimin päällä lapsettomuuden takia: mihin syntiin he olivat syyllistyneet, koska eivät voineet saada jälkeläistä?  Et ole sen arvoinen, että voisit uhrata Jumalalle noilla lapsettomilla käsilläsi. sanottiin Joakimille kun hän oli temppelissä uhraamassa. He omistivat kaikesta huolimatta elämänsä Jumalalle vaikka heistä varmasti välillä tuntui kuin Jumala oli ikäänkuin kääntänyt kasvonsa pois heidän hädästään. Silti heidän uskonsa säilyi kuin vanhurskaalla Jobilla.

Ehkä Anna kertoi myöhemmin Marialle tästä pitkästä odotuksesta ja kenties tästä tarinasta kumpusi Mariassa ihailemamme nöyryys ja kärsivällisyys. Kaikkina noina vuosina, kun Joakim ja Anna kävivät läpi tätä häpeäänsä ja kilvoittelivat, Pyhä Henki oli heidän kanssaan. Se lohdutti ja piti yllä heidän uskoaan. Aika ja ikuisuus kohtasivat heidän elämässään: he tiesivät kuinka Jobia koeteltiin ja ehkä he muistivat kuinka Jumala oli suojellut kansaansa erämaavaelluksen aikana ja johdattanut heidät luvattuun maahan.

Tuo temppelissä tapahtunut nöyryytys ajoi Joakimin erämaahan ja Annan puutarhaan rukoilemaan entistä palavammin. Pian ylienkeli Gabriel tuo heille ilouutisen ja he vapautuvat lapsettomuudestaan. Joakim palasi Jerusalemiin ja joissakin ikoneissa on kuvattu, kuinka Joakim kietoo Annan syliinsä kaupungin porteilla. Joissakin Joakimia ja Annaa kuvaavissa ikoneissa me näemme kuinka Joakim ja Anna syleilevät toisiaan sängyn edessä, tämä syleily johtaa tämän avioparin rakasteluun ja Annan hedelmöittymiseen. Tästä syntyvä rakkauden hedelmä on Maria ja tätä hedelmöitystä kirkossamme juhlitaan joulukuun 9. päivä, yhdeksää kuukautta ennen Marian syntymää. Anna ei tullut raskaaksi Pyhän Hengen kautta vaan hän sai lapsen miehensä Joakimin kanssa samalla tavalla kuin kuka tahansa meistä saa lapsia vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Kaikki nuo tarinat, joita vanhurskaiden ihmisten uskollisuudesta kerrottiin, konkretisoituvat heidän elämässään. He elivät myös itse noita kohtaloita ja tunsivat mitä tarkoittaa epävarmuus ja toisaalta luottamus, toivo paremmasta ja kärsivällisyys. Missä tuska oli suurinta, siellä myös toivo ja lohdutus oli suurinta. Myötätunto kärsiviä kohtaan on koko jumalallisen rakkauden perusta tänäkin päivänä.

Marian syntymä oli Jumalan vastaus lapsettoman avioparin rukouksiin. Pyhät Herran esivanhemmat Joakim ja Anna kärsivät lapsettomuuden häpeästä ja olivat jo tulleet vanhaksi, kunnes Jumala vastasi heidän rukoukseensa. Anna tuli raskaaksi ja synnytti Joakimille lapsen,  Marian. Häpeä väistyi heidän elämästään ja saivat suuren siunauksen tyttärestään Mariasta, josta tuli Elämän äiti.

Tänään lapsettomuuden siteet heltiävät, | sillä kuultuaan Joakimin ja Annan rukoukset | Jumala antaa heille, jotka eivät toivoa omanneet, | totisen lupauksen, että he synnyttävät jumalallisen lapsukaisen, | josta Hän itse, kuvaamaton, oli syntyvä. | Hän ihmiseksi tuleva antaa enkelien veisata hänelle: || Iloitse, armoitettu, Herra on sinun kanssasi. Joulukuun yhdeksännen päivän tropari


Lapsettomuus

Joakimin ja Annan lapsettomuudesta kärsitty tuska on tätä päivää, se on samaa tuskaa niin silloin kuin tänäänkin. Torstain Hesarissa oli pitkä artikkeli lapsettomuudesta otsikolla: Pitäisikö erota, jos puoliso ei voi saada lapsia?

Lapsettomuus on vaikea asia. Sitä leimaa usein joko itsensä  tai toisen syyllistäminen. Lapsettomuuden tuskaan liittyy vertailu toisiin perheisiin, mielialan vaihtelut, epäonnistumisen tunne miehenä tai naisena, hedelmällisyyshoitojen synnyttämät paineet, toiveet ja turhautumiset, sukulaisten ja ystävien odotukset, yhteiskunnan normit perhellisten elämänmuodosta, jota pidetään ainoana "oikeana". Asiasta tulee tunnekysymys vaikka asialla ei välttämättä ole mitään tekemistä tunteiden kanssa tai toisen ihmisten elämän valintojen kanssa.

Aikuisilla on luontainen tarve saada jälkikasvua ja nähdä oman elämän jatkuminen omissa lapsissa. Vanhemmuus on yksi ikiaikaisista tarpeistamme ja vieteistämme kulttuurista ja aikakaudesta riippumatta. Annan ja Joakimin aikaan oli siten erilainen, että heidän pärjääminen liittyi olennaisesti lapsiin ja yhteisöön, jossa he elivät. Juutalaisessa kulttuurissa lapset olivat Jumalan lahja ja Herran erityinen siunaus pariskunnalle. Ilman lapsia vanhuus saattoi olla hyvinkin vaikeaa, koska lapset takasivat toimeentulon ja selviytymisen vanhuudessa.

Mutta he eivät hylänneet uskoaan eivätkä nousseet toisiaan vastaan. He varmasti epäilivät Herransa olemassaoloa kaikkein vaikeimpina hetkinä mutta tuo epäily vain todisti heidän elävästä uskostaan. Ehkä he paremmin olivat sisäistäneet Jumalan katselmuksen ja huolenpidon elämässään ja osasivat tyytyä siihen, mitä heille oli annettu. He eivät eristäytyneet tai muuttuneet katkeriksi toisia ihmisiä kohtaan. Kerrotaan, että he antoivat tuloistaan kolmanneksen temppelille ja toisen kolmanneksen hyväntekeväisyyteen.

Mikä oli kaiken sen odotuksen lopputulos Joakimin ja Annan elämässä, ja toivottavasti ylös meidänkin elämässämme? Me voimme erilaisten kärsimysten kautta oppia tuntemaan myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan. Olemaan kiitollisia niistä pienistä asioista, joita meillä jo on. Ehkä opimme laittamaan elämämme asiat tärkeysjärjestykseen, meillä on koti, läheisiä, oma seurakunta, me olemme terveitä.  Ehkä me pitkän odotuksen kautta löydämme nöyryyden ja kärsivällisyyden - tien, joka vie Kristuksen luo.

Apostoli Paavali kirjoittaa Rooman seurakunnalle: Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä,  kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen. (Room. 5:3-5)


Lupauksen lapsi - Maria syntymä

Mutta mitä sitten tapahtui? Miten hänestä tuli sielujemme pelastaja? Maria kasvoi taivaiden valtiattareksi uskosta ja Jumalan armosta. Maria tuotiin kolmen vanhana temppeliin ja hänet kasvatettiin siellä. Joakimin kerrotaan kuolleen 79 vuoden ikäisenä ja Anna 80 vuoden ikäisenä.

Maria kasvoi rukouksessa ja paastossa ja salaisella tavalla hän valmistautui ottamaan vastaan Jumalan sanaa ja hän ottikin vastaan Sanan. Maria, eikä kukaan meistä, tiedä lopullista syytä kilvoitukselle, eikä kukaan meistä tiedä sitä, mihin tilanteisiin tämä nykyinen hetkemme meitä valmistaa. Kaikki on Herran kaitselmuksessa, kaikella voi olla tarkoituksensa, jopa lankeemuksillammekin. Tärkeintä on oppia rukoilemaan, että ymmärrys sielussamme kasvaisi ja tulisimme otollisiksi vastaamaan Jumalan pelastavaan kutsun myöntävästi.

Sinun syntymäsi, Jumalansynnyttäjä Neitsyt, | toi ilosanoman koko maailmalle, | sillä sinusta koitti vanhurskauden aurinko, Kristus, meidän Jumalamme, | joka tehtyään tyhjäksi kirouksen tuotti siunauksen | ja poistettuaan kuoleman antoi meille iankaikkisen elämän. Juhlan tropari

Maria valmistui sanomaan, että hän on Herransa palvelijatar, marttyyrit olivat valmiita olemaan uskollisia kuoleman hirvittävyyksien edessä, jumalankantajat olivat valmiita kestämään kaikkea mahdollista jotta evankeliumin liekki ei sammuisi autiomaassa pahan hengen kiusatessa heitä. Tähän kaikkeen nämä pyhät valmistautuivat. Ja kun me niin helposti voimme turmella elämämme pyhän tarkoituksen viettämällä välinpitämätöntä ja joutilasta elämää.

Maria on suurin pyhistä ja hän on kaikkein kunnioitetuin kaikista luoduista, jopa enkeleitäkin ylempi. Kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi... Marian kunnioitus liittyy aina Kristukseen, samoin kuin kirkko saa arvonsa vain Kristuksen kautta. Hän on Kristuksen valtaistuin ja arvoasteikoltaan seuraava Pyhästä Kolminaisuudesta. Hän istuu Kristuksen oikealla puolella. Maria on ensimmäinen ja suurin kristitty. Hän on meidän kaikkien esirukoilija ja esikuva. Maria on liiton arkki, koska hän kantaa sisällään uutta lakia, Kristusta. Maria on kaikki superlatiivit.

Maria, meidän puolustajamme

Karkaako Maria ylisanojen myötä jonnekin kauas hengellisiin sfääreihin vai voimmeko tuntea hänet rakkaaksi puolustajaksemme Jumalan edessä, joka tuntee erityistä hellyyttä ihmisiä kohtaan? Se riippuu meistä. Meidän on rohkeasti lähestyttävä häntä ja ottava hänet omaksemme. Kaikista ylisanoista ja superlatiiveista huolimatta hän on meidän hengellinen äitimme ja tärkein esirukoilijamme. Hän parhaiten tietää äitinä mitä on inhimillinen heikkous, mitä on maailman pahuus ja miten se raatelee meidän elämäämme. Maria on tuntenut omassa elämässään hyvin konkreettisesti, mitä on epäoikeudenmukaisuus, nöyryys ja kärsivällisyys.

Marian kohdalla on olemassa koko ajan se vaara, että me menetämme inhimillisen Marian, joka oli samanlainen kuolevainen kuin kuka tahansa meistä. Hän todella syntyi ihmiseksi ja kuoli apostolien ympäröimänä. Koko kristinuskon suurin voima on heikkoudessa ja kaikkein suurin pyhyys ja jumalallisuus on inhimillisyydessä ja nöyryydessä. Kristinusko on vastakohtien uskonto sanan merkityksestään, koska Kristus yhdisti itsessään kaiken.

Maria rakasti eniten Kristusta ja Kristus rakasti eniten häntä, omaa äitiään. Hän oli kaikkein läheisin Herrallemme. Maria on siunatuin meistä kaikista, mutta hän myös kärsi eniten meistä kaikista. Jumala antoi ainokaisen poikansa meidän elämämme edestä. Maria antoi myös ainoan poikansa meidän puolestamme. Sen takia Maria todellakin on meille tiennäyttäjä. Hän osoittaa kädellään Kristusta, joka ei ole vain päämäärä, jota kohti me kuljemme vaan hän on myös kanssakulkijamme, veljemme.


Lopuksi

Koko kristinuskon historia on rukouksen ja kilvoituksen tarinaa. Se on täynnä kertomuksia ihmisistä, jotka avaavat, kun Kristus kolkuttaa heidän sielunsa ovea. He oppivat hiljentymään ja löytämään tästä tyhjyydestä sen olennaisen tarkoituksen elämälleen, Jumalan tahdon mukaisen elämän. He löytävät elämälleen tarkoituksen ja vaikka maailma yrittäisi sen kukistaa, he pysyvät siinä kiinni rukouksen voimalla.

Miksi Maria oli otollinen synnyttämään Vapahtajamme? Pitkällisen kilvoituksen seurauksena hän taivutti oman tahtonsa Jumalan tahdon alaiseksi. Hän jalostui kilvoituksessaan ottamaan vastaan Jumalan sanan, tutkiskeli sitä ja hyväksyi sen. Hänen vastauksensa on ilosanoma, koska siitä syntyi tapahtumaketju, josta meille koitti pelastus synnistä ja kuolemasta.

Mitä väliä tällä kaikella on tänä päivänä? Tuo myönteisen vastauksen mahdollisuus on meidän kaikkien sielussa odottamassa. Ei meistä kenestäkään Mariaa tule mutta jokaisesta voi tulla se ainutlaatuinen Ristin kantaja. Silloin ihminen kirkastaa Jumalan kuvan itsessään ja kasvaa siihen kauneuteen joka hänen sisässään siemenenä on. Tällä tiellä me tarvitsemme samaa uskoa, nöyryyttä ja kärsivällisyyttä, jota Joakimilla ja Annalla rukouksen lahjana.