tiistai 29. huhtikuuta 2014

Suomi24 - harkinnan paikka











Ja minä nautin suuresti nähdessäni sinun kärsimyksesi kun et saa mistään otetta ja kieriskelet omassa narsistisessa raivossasi ja epätoivossasi kun mikään temppusi eivät saa toivomaasi tulosta :) Nimimerkki "Epitimia" Suomi24 Ortodoksisuus - sivustolla

Tämä ihminen kertoo nauttivansa toisen ihmisen kärsimyksestä. Mitä tämä tekstin pätkä kertoo kirjoittajasta ja mitä tähän voisi vastata? Tämä sitaatti kertoo pahasta olosta, jota ihminen työntää ulos itsestään, koska se satuttaa sen kantajaa ja sitä on mahdotonta padota sisälle. Hedelmistään puu tunnetaan. Kun himot ja synti kasvavat ja tekevät työtä sisällämme, tässä näemme sen hedelmiä.

Onneksi tämä sitaatti oli erikoisin, jonka ensisilmäyksellä löysin. Suurin osa sivuston keskustelijoista yrittää toimia ja vastata asiallisesti mutta työ näyttää Sisyfoksen urakalta. Aina kun kivi on työnnetty vuoren laelle, se vierii alas vuoren juurelle, ja työ alkaa alusta. Syystäkin moni keskustelija turhautuu ennemmin tai myöhemmin ja alentuu samalle tasolle provosoijien kanssa. Harvemmin nämä keskustelut tuovat meissä esille parhaita puoliamme.

Meidän jokaisen sisällä on olemassa tämä henki mutta harva antaa sille äänen. Pyhän Siluanin Athosvuorelaisen (1866-1938) yksi käännekohdista oli uni, jossa hän näki käärmeen luikertelevan hänen suuhunsa. Hän tunsi suurta vastenmielisyyttä vanhaa elämäänsä kohtaan ja oli valmis muutokseen. Jokaisessa meissä voi olla tuo sama myyttinen käärme, mutta annammeko sen elää meissä ja annammeko sille äänemme?


Sivuston sosiaalinen tilaus

Minun on vaikea uskoa, että Suomi24-sivustolla käyvät ortodoksit olisivat yhtään erilaisempia ihmisiä kuin muillakaan keskustelupalstoilla käyvät kanssaihmisemme. Anonymiteetin taakse meneminen nostaa meissä alhaisen minämme esille ja sen jälkeen toimimme toisin kuin normaalissa vuorovaikutustilanteessa. Keskustelu putoaa provokaatioiden seurauksena samalla tavalla pohjalle kuin muuallakin ja käytöstavat unohtuvat.

Mutta silti se harmittaa, koska tilanne on ristiriitainen. Me olemme kristillinen yhteisö ja meidät pitäisi tuntea keskinäisestä rakkaudestamme. Meille on annettu tuolla sivustolla mahtava tilaisuus olla vieraanvaraisia ja ymmärtäväisiä, inspiroivia, ystävällisiä ja kohteliaita toisiamme kohtaan mutta kerta toisensa jälkeen jokin menee pieleen. Toki sivustolla vierailee myös muitakin kuin kirkkomme jäseniä mutta heidät on melko helppo tunnistaa sanojen käytöstä.

Jokainen meistä hakee hyväksyntää ja jokaisella on tarve kuulua ryhmään. Jokainen toivoo, että hänen mielipidettään arvostettaisiin ja että sitä myös jotenkin kannatettaisiin. On hyvä, että asioista keskustellaan ja kritiikkiä esitetään. Ihmisillä on luontainen tarve jakaa ja vertailla kokemuksia ja olla yhteydessä toisiinsa.

Me luonnostamme hahmottamme ympäristöämme tekemällä siitä havaintoja, vertailemalla ja kommentoimalla niitä toisillemme. Käytämme tämän apuna omaa kokemusmaailmaamme ja arvotamme tapahtumia luonteemme mukaan. Samalla tulemme kertoneeksi mikä meille on tärkeää, miten toivomme toisten ihmisen toimivan ja mitä toivoisimme tulevaisuudessa tapahtuvan.

Sivustolla on selvästi olemassa tilaus, joka johtuu tiedonhalustamme ja tarpeestamme ymmärtää paremmin maailmaa. Ihmiset tietävät, että asioita tapahtuu mutta usein vuorovaikutuksellinen, luotettava ja kattava tiedon saaminen on jäänyt vajaaksi. Kun kokonaisuus jää vajaaksi, me muodostamme itse kokonaisuuksia, jotta tämä kokonaiskuva olisi ymmärrettävä. Nämä täydennykset kokonaiskuvaan päätellään itse tai sitten aukot täytetään huhuilla ja kuulopuheilla.

Paras lääke tätä vastaa olisi avoimuus ja yhteisöllisyys, jossa kaikki osapuolet voisivat paremmin osallistua keskusteluun ja uudistaa yhteisöämme. Mutta se vaatii meiltä kaikilta todella paljon rehellisyyttä ja alttiutta nähdä myös omat vajavaisuutemme eikä pelätä niitä. Jos edelleen yritämme takertua aikaan, jolloin kirkkokunnastamme kerrottiin pelkästään positiivisia uutisia, ei edistystä tapahdu.  Seurakunnissa elää edelleen vahvana käsitys, ettei seurakuntaa kohtaan saa olla kriittinen, koska se merkitsee oman pesän likaamista.

Ero kuitenkin kritiikin, keskustelun ja pahansuopuuden välillä on selvä. Jos kirkon ilmiöt nähdään vain negatiivisessa valossa ilman rakentavia vaihtoehtoja, se ei johdata meitä mihinkään. Papeilla ei ole aikaa, seurakunnan työntekijät eivät välitä ihmisistä ja kirkossa kävijät syyllistyvät ylpeyteen ja syrjintään. Tämä usein aiheeton kritiikki on mahdollista siksi, että anonymiteetti antaa siihen mahdollisuuden ja osa lankeaa sen houkutukseen.


Suomi24 kertoo heikkoudestamme

Suurin vastuu tietenkin on jokaisella keskusteluun osallistujalla ja että hän on valmis seisomaan sanojensa takana. Miksi ihminen haluaa olla joku muu kuin on tai miksi hän haluaa piilottaa itsensä nimimerkin taakse? Jostain syystä nimimerkki antaa meille lähes rajattoman vapauden sanoa mitä tahansa ja siksi uskomme, ettemme ole vastuussa sanoistamme. Jos vertaamme anonyymia Suomi24-sivustoa Facebookiin, niin ero on suuri.

Miksi pelkäämme omia mielipiteitämme ja emmekä esiinny omana itsenämme? Meille on ensinnäkin annettu mahdollisuus henkilöllisyytemme salaamiseen vaikkei siihen mitään syytä olisikaan. Pelkäämme liikaa toisten ihmisten reaktioita ja luulemme, että kaikki hyvä päättyy, jos olemme eri mieltä muiden kanssa. Tämä käytös estää avoimuutta tehokkaasti. Varsinainen sanottava asia on toki tärkein eikä sen esittäjä, mutta miksi sitten nimettömyys johtaa joidenkin kohdalla usein ala-arvoiseen keskusteluun? Siksi, että vastuu velvoittaa seisomaan sanojensa takana.

Usein keskustelu alkaa näennäisellä asiakysymyksellä mutta siirtyy pian henkilökohtaisuuksiin ja toisen ihmisen tuomitsemiseen. Varmistimia ei tässä aseessa tunneta. Päämääränä ei ole ymmärryksen kasvattaminen, positiivisen vuorovaikutuksen synnyttäminen tai tiedon selvittäminen vaan mahdollisimman suuren kannatuksen saaminen ja oikeassaoleminen.

Joku provosoi ja toiset provosoituvat. Kyse on ikäänkuin pelistä, jolla haetaan reaktioita, erilaisia tuntemuksia, adrenaliinia, jännitystä. Keskustelussa on tämän ensimmäisen provosoijan lisäksi kolme muuta ryhmää: ne jotka provosoituvat, ne jotka yrittävät tehdä oikein ja ne jotka seuraavat vieressä.

Systeemi on samankaltainen kuin koulukiusaamisessa. Prosessi vaatii aina yhteisön ympärilleen, tuo yhteisö voi aloittaa kiusaamisen hyväksymällä huonon käytöksen. Mutta se voi myös lopettaa sen, sillä ettei lähde mukaan tai vahvista huonoa käytöstä. Ärsyttämisen ja provosoimisen ainoa päämäärä on huomion saaminen. Ellei huomiota saada, niin huomion hakeminen häiriköinnillä loppuu. Tarvitaan vain sanaton sopimus, ettei mukaan lähdetä vaikka toinen provosoikin. Meillä kaikilla on vastuu asiasta, vaikka vastuunmäärä vaihteleekin.


Meissä on suuri potentiaali

Koittaisiko joskus sellainen ihmeellinen päivä, että kaikki tuo sisällämme olevan käärmeen puhe lakkaisi ja tilalle tulisi kirjoituksia, jotka ohjaavat hyvään, puhuvat anteeksi antamisesta, lohduttavat ja tukevat? Vaikeitakin asioita käsiteltäisiin monipuolisesti ja lopputuloksena on jokaisen keskustelijan ymmärryksen kasvaminen. Sen jälkeen voisimme olla ylpeitä tuosta palstasta ja lähettää vaikka kirkkoonliittyjiä lukemaan sitä.

Pitäisikö papiston ja seurakunnan työntekijöiden osallistua aktiivisesti Suomi24- sivuston keskusteluihin? En tiedä miksi meidän pitäisi. Sheriffiksi? Ehkä moni osallistuukin, nimimerkin turvin. Lähes kaikki seurakuntapapit on palkattu palvelemaan seurakuntalaisia omassa paikallisseurakunnassaan. Kyse tuskin on myöskään papiston laiskuudesta tai ylimielisyydestä vaan todellisen kohtaamisen hakemisesta, joka tapahtuu aina kasvotusten. Papiston pääasiallinen työ seurakuntalaisten kanssa on sielunhoitoa ja diakoniaa, jota ei voi hoitaa muuten kuin tapaamalla näitä ihmisiä kasvokkain.

Miten me saisimme kaikki ne valmiudet käyttöön, jotka meissä luonnostaan on? Oppimalla aiemmista erehdyksistämme ja oppimalla luottamaan. Luottamalla itseemme hyvinä ihmisinä, luottamalla toisiin keskustelijoihin vaikka se aikaa viekin, ja luottamalla Jumalaan. Kiusaus huonoon käytökseen on usein suuri mutta se on aina huono valinta, joka kostautuu pahiten meille itsellemme.


Kilvoittelun paikka

Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Emme provosoi emmekä provosoidu. Toinen vaihtoehto on jättää koko sivusto Suomi24. Koska tiedän, ettei tämä sivusto katoa käyttäjien sieltä poistuttua, meidän pitää tehdä työtä itsemme kanssa. Samalla tavalla kuin teemme työtä jokapäiväisessä elämässä lähimmäistemme kanssa.

Kuinka me kunnioitamme Jumalan luomaa erilaisuuden rikkautta tässä maailmassa? Huonosti, jos olemme halukkaita tuomitsemaan lähimmäisiämme. Ortodoksinen kirkko on aina ollut luonteeltaan monikulttuurinen eikä erilaisuutta ole koettu uhkana. Kuitenkin meissä elää vahvana erikoinen vakaumus, että moneen asiaan on olemassa vain yksi ainoa oikea vastaus ja muut ovat vääriä. Toki asia on näin jos puhumme kirkon ydindogmeista, mutta jos puhumme traditioista, seurakuntaelämän arjesta tai muista tavoista, niin moninaisuus on pikemminkin siunaus.

Me tarvitsemme rakkautta tässä kilvoituksessa yli kaiken. Toisen sydäntä ei kannata yrittää voittaa väittelemällä ja oikeassa olemisella vaan etsiä ja ymmärtää toisen motiiveja niin pitkälle kuin se on mahdollista. Usein löydämme haavoja, pahaa oloa, huonoa kohtelua, hylkäämistä, ryhmästä sulkemista, huonoa kohtaamista toisen ihmisen kanssa. Me löydämme ihmisen, joka kaipaa tukea ja ymmärtäjää. Takalauta varmaan on se että, vaikkemme suoranaisesti pystyisi auttamaan toista, niin emme ainakaan pahenna hänen vammojaan.

Me emme koskaan voita väittelyä saatanan kanssa. Mitä enemmän me keskustelemme ja intämme sen kanssa, sitä tukevamman otteen se saa meistä. Sen sijaan jos me lopetamme kommunikoinnin sen kanssa samantien ja vaikka aloitamme Jeesuksen rukouksen, me voitamme tuon taistelun heti. Takaan sen.

Kuinka olla sävyisä ja armahtava tämän sivuston äärellä? Pitää muistaa, että me lähdemme harvoin samalta viivalta ja samoista olosuhteista kilvoittelemaan. Toisen ymmärrys on suurempi, matka pidempi ja elämänkokemukset voivat olla hyvinkin erilaisia. Kun me pidättäydymme hermostumasta ja käännämme katseemme pois toisten vajavaisuuksista, me emme anna ääntämme käärmeen käyttöön.

Kaiken hengellisen kamppailun ja kilvoittelun perustus on kärsivällisyydessä ja pitkämielisyydessä. Ellemme tähän pysty, niin kannattaa vaieta. Hengellinen prosessi oman itsemme kanssa on pitkä ja se kesti suurimmillakin kilvoittelijoilla vuosikymmeniä. Siksi meillä on katumus, tuo toinen kaste ja rakastava Isä, joka rohkaisee meitä juuri silloin, kun sitä vähiten odotamme tai ansaitsemme. Jos lankeamme,  nouskaamme ylös ja jatkakaamme matkaa yhtä kokemusta viisaampana.

Suomi24-sivustolla on paljon hyvää tarkoittavia ihmisiä vaikka he eivät monestikaan onnistu kääntämään keskustelua kohti hyvää. Tämä ei johdu heidän puutteistaan vaan toisen osapuolen haluttomuudesta nöyrtyä. Vanhojen luostarien ohjaajavanhukset törmäävät tähän samaan ongelmaan jatkuvasti. Toista ihmistä ei voi muuttaa ja se pitää vain hyväksyä. Ainoa tie on silloin lopettaa ja siirtyä sellaiseen oppilaaseen, joka välittää.

Kosmas Aitolialaisen veljestö teki siunatun työn kääntäessään pyhän ohjaajavanhus Porfyrioksen kirjan Rakkauden haavoittama suomeksi. Lainaan lopuksi siitä katkelman, joka antaa hyvän ohjeen aiheellemme.

Jos vertaamme hyvää puutarhaan, joka on täynnä kasveja, kukkia ja puita, pahaa ohdakkeisiin ja voimaa puolestaan veteen, silloin käy näin: kanavoidessamme veden puutarhaan, kaikki kasvit kasvavat, viheriöivät, kukkivat, uudistuvat. Samaan aikaan ohdakkeet ilman kastelua kuihtuvat ja kuolevat. Jos taas vesi kanavoidaan ohdakkeisiin, ne kukoistavat.  Teidän ei siis tarvitse askaroida ohdakkeiden kanssa. Älkää ryhtyykö kitkemään pahaa pois kaikin voimin. Ei Kristus tahdo huomiomme kiinnittyvän himoihin ja vastustajaan. Suunnatkaa vesi - siis koko sielunvoimanne - kukkiin ja te saatte iloita niiden kauneudesta, hyvästä tuoksusta ja virkeydestä.

13 kommenttia:

  1. XB! Rippi-isäni kehotuksesta en enää kyseisellä foorumilla vieraile. Surullista on, että siellä käy ihmisiä, jotka oikeasti haluaisivat vastauksia kysymyksiinsä uskosta ja kirkosta. Sitten "keskustelu" on aivan ala-arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti nousi! Kiitos palautteesta.

      Kannattaa todellakin harkita sekä punnita hyötyjä ja haittoja. Onko motiivimme uteliaisuus? Tunnemeko sivustovierailumme jälkeen itsemme kokonaisemmaksi, rauhallisemmaksi, levollisemmaksi vai ärtyneeksi, hermostuneeksi ja turhautuneeksi?

      Minusta tuntuu että Suomi24-sivusto palvelee jotain samaa tarkoitusta kuin iltapäivälehdet. Pinnallisuuteen ja räväkkyyteen pohjautuvia juttuja, jotka luetaan nopeasti ja kerran ja sitten siirrytään seuraavaan. Emme kummemmin jää miettimään ilmiöiden syitä, seurauksia ja taustoja vaan kiinnostus haihtuu usein samantien. Tilanne on vähän samanlainen kuin valkoisen sokerin käyttö, nopea energiapiikki josta seuraa väsymys ja tarve saada lisää.

      Toivottavasti mahdollisimman moni ortodoksisuudesta kiinnostunut etsii vastauksia esim. Ortodoksi.net-sivustolta, sen blogeista ja omasta paikallisesta seurakunnasta.

      Hyvää pääsiäisjuhlan jatkoa!

      Poista
  2. Tämä kirjoitus muuten hyvässä blogissa hämmästytti minua. En ole käynyt kyseisellä keskustelupalstalla, mutta tietysti tekstin innostamana menin lukemaan. Ja surullista luettavaahan sieltä löytyi. Voi olla, että ajatukseni ovat epäortodoksisia, mutta en ajattele ihmisen ahdistusta ja mielenterveysongelmia saatanan tekosina. Tässä blogikirjoituksessa minua hämmästytti suora sitaatti keskustelupalstalta, eikä tuntunut oikealle, että sen kirjoittaja tuomitaan, koska emme tiedä taustoista tarkemmin. Tuntui, että tämä blogikirjoituskin oli osittain sitä samaa kiusaamisen jatkumoa kuin suomi24 palsta. Olihan tässä kirjoituksessa hyviäkin huomioita ja totta, mutta silti jäi hämmentynyt olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rehellisestä ja avoimesta palautteestasi!

      Anteeksi, jos annoin tuomitsevan vaikutelman, koska se ei ollut tarkoitukseni. Kehotin itse vaikenemiseen ja ehkä minun itsekin olisi pitänyt vaieta. En tiedä, en todellakaan, koska vaikeneminen voi merkitä myös hyväksymistä ja sallimista (esim. keskitysleirit). Minua vain harmittaa se, että ortodoksisuuden nimissä käydään tämänlaisia keskustelua.

      Suhtaudun jatkossakin negatiivisesti toisen ihmisen tuomitsemiseen ja pahojen asioiden toivottamiseen. Meidän tehtävämme ei ole toivoa toisillemme kärsimystä vaan kärsiä toistemme puolesta.

      On oikein tuomita synti mutta syntistä meidän tulee rakastaa. Tätä samaa tuomitsemisen teemaa yritin tuoda esille myös kirjoituksessani "Ihminen kannanottojen takana", joka lienee yksi suosituimmista kirjoituksista. En tuomitse tämän sitaatin kirjoittajaa vaan toivon hänen havahtuvan tuosta hengestä, jossa hän on tekstin kirjoittanut.

      - Kirkon ajattelussa mielenterveysongelmien monesti uskotaan johtuvan pahan hengen työstä ja tämä on vaikea asia postmodernille ajattelullemme. Itse laajentaisin tämän ajatuksen koskemaan ylipäätään sairauksia, koska kirkon opetuksessaan tämä laajennus tehdään. Sairauden teologiaa on liian vaikea alkaa tässä käsittelemään edes puutteellisesti, joten tiivistän hyvin lyhyeen.

      Usko pahan osallisuuteen sairaudessamme liittyy synnin todellisuuteen tässä maailmassa. Langenneessa maailmassa meillä on sairauksia, jotka ovat meille kuin esimakua kuolemasta. Toki Raamatussa sairaudet voivat olla myös Jumalan koettelemuksia, joissa uskomme punnitaan (esim. Jobin kohtalo). Siksi rukous kaikkien sairastavien puolesta on olennainen osa kirkon rukouselämää.

      Sairastamisen ydin, olkoon se pahasta tai Jumalasta, on siinä, että hädän hetkellä turvautuisimme Jumalaan ja ymmärtäisimme sen olevan osa kilvoitustamme. Me olemme saaneet Jumalalta lahjaksi lääketieteen, jota meidän tulee aina käyttää kun terveytemme on vaarassa. Tästä olen täysin vakuuttunut. Tietääkseni kirkko ei ole suhtautunut kielteisesti tähän jaloon tieteenalaan ellei kyseessä ole ollut selvästi kirkon vastainen ajattelu (esim. abortti).

      Hämmennys voi olla hyvin hedelmällinen olotila mutta en kirjoituksillani pyri tietoisesti siihen. Toki ympäripyöreitä fraaseja voi aina kirjoittaa herättämättä tunteita, mutta virkaa niillä on? Sen sijaan olen tyytyväinen, jos teksti herättää lukijassa ajatuksia ja kommentteja!

      Kristus nousi kuolleista!

      Poista
    2. Totisesti nousi!
      Tuo mielen sairauksien perinteinen kirkon lähestymistapa on todellakin vaikeaa ymmärtää, ehkä se hieman pehmentää asiaa, jos kaikkien sairauksien ajattelee olevan samaa alkuperää.
      Ihminen ei kuitenkaan aina vapaasta tahdostaan valitse, että miten käyttäytyy ja toimii – siis tekeekö syntiä. Jotkut sairaudet, esimerkkinä vaikkapa yleistymässä oleva muistisairaus, voivat saada ihmisen käyttäytymään todella arvaamattomasti ja tekemään sellaisia asioita, joita voisi pitää syntinä. Minä kuitenkin ajattelisin, että ihminen voi joissakin tilanteissa olla sellaisessa vastuuttomuuden tilassa, että hänen syntiään ei voi pitää syntinä. Mitä kirkko ajattelee tästä? Minusta on hyvä, että tiedämme sairauksille myös lääketieteellisen taustan. Välillä tuntuu, että se on vähän mutkien oikomista suoriksi, jos sanomme, että kaikissa sairauksissa on kyse saatanan vaikutuksesta tai ihmisen huonossa käyttäytymisessä synnistä. Lääketiede ja tiede ovat olemassa ja tuntuisi todella hankalalle sulkea ne tietoisuuden ulkopuolelle, kun asioita tarkastelee.
      Viittasit tuossa vastauksessasi ”Ihminen kannanottojen takana” –kirjoitukseen, joka käsitteli homoseksuaalisuutta. Synti tuomitaan, mutta ei tekijää, homoseksuaalisuudessa on kyse aika erilaisesta asiasta kuin tässä, enkä nyt tuohon homokeskusteluun halua enää tässä mennä. Kuitenkin ajatuksessa, että tuomitsemme synnin, mutta rakastamme syntistä on se hankaluus, että pitäisi muistaa, että olemme kaikki syntisiä. Miten ihminen voi löytää tasapainon oman syntisyyden ja synnin tuomitsemisen välille? Sehän on varmasti kaikille selvää, että synti on paljon helpompi nähdä muissa kuin itsessään. Kuinka synnin erottaminen onnistuu sen tekijästä, sekin on hankalaa.
      Siitä olen erittäin samaa mieltä, että ei pitäisi olla niin kiinnostunut siitä, että miltä kirkkomme näyttää ulospäin vaan puhua asioista – vaikeistakin.

      Poista
    3. Kiitos kommentistasi ja aika vaikeista kysymyksistäsi. Niihin on haastavaa vastata näin suppeassa tilassa mutta yritän kuitenkin.

      Meillä on todellakin suuri vastuu siinä, miten tulkitsemme tänä päivänä kirkon opetusta nykyisessä elämäntilanteessamme. Helppoa se ei ole meille kenellekään. Blogini nimi pyrkii kuvaamaan tätä historian ja nykyisyyden jännitettä, jossa elämme ja teen parhaani, vaikka usein huomaankin sen olevan kovin työlästä. Esirukouksianne siis tarvitaan!

      On tärkeää, että olemme nöyriä kirkon opetuksen edessä ja kuuntelemme tarkalla korvalla sen sanomaa. Siksi kuulemma ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu! Meidän tehtävämme ei ole muokata kirkon opetusta mieleisekseni vaan kirkon opetuksen tehtävä on muokata meidät sellaisiksi, että voisimme kirkastaa Jumalan kuvan meissä ja kasvaa kohti hänen kaltaisuuttaan. Kuuliaisuus ja uskollisuus perinteelle on siis tärkeää, vaikka se välillä voikin haastavaa olla. Mutta siitähän kilvoittelussa on kysymys.

      Kuten jo tuossa toisessa vastauksessa sanoinkin, niin en halua missään muodossa sulkea lääketieteen lahjaa kirkon opetuksen ulkopuolelle. Uskon vakaasti, että se on Jumalan lahja meille ja sitä tulee sen vuoksi arvostaa paljon.

      Me helposti ajattelemme syntiä länsimaisin käsityksen, legalistisena rikoksena Jumalaa vastaan joka pitää sovittaa. Ortodoksisen kirkon ajattelu pikemminkin näkee synnin epäonnistumisena ja harhaanosumisena.

      Syntiinlankeemus toi sairaudet maailmaan ja sen kautta ymmärrän, että ihminen on äärimmäisen haavoittuva tässä maailmassa. Siksi meidän tulee vahvasti tukeutua Jumalaan rukouksen kautta. Synti ei ole vastaus sairauksien biologiseen syntyyn mutta se on vastaus siihen, miksi maailmassa on sairauksia ja kuinka me voimme kestää niitä. Itse olen ainakin saanut paljon voimaa uskostani sairauden keskellä. Tätä en olisi kokenut ellen olisi ollut todella huonossa kunnossa. Onneksi nuo ajat ovat takana mutta sairauden hengellisen ymmärryksen kanalta ne olivat hyvin opettavia hetkiä.

      On selvää, että meillä on olemassa mielen sairauksia (esim aivojemme rappeutuminen), jotka eivät johdu synnin tekemisestävaan esim. perimästämme. Mutta on myös sairauksia, joita aiheutamme omien valintojemme seurauksena: alkoholismi mielenterveysongelmien aiheuttajana lienee melko kiistaton asia.

      Tasapaino oman synnin ja toisen tekemän synnin tuomitsemisessa? Se jos mikä on vaikeaa ja usein sen pitäisikin hiljentää meidät. Samalla jotenkin tiedostaa kuitenkin se, että synnintekoja me emme saa hyväksyä eikä ole oikein katsoa vieressä kun toinen tekee selvästi pahaa. Siksi tuomitseminen on aina vaarallista ja kannatta välttää sitä viimeiseen. Sen sijaan meidän pitäisikin aina tukea synnintekijää kun hän ponnistelee eroon huonolta tieltä, esirukoilla hänen puolestaan ja varjella häntä tekemästä lisää vääriä tekoja.

      Poista
  3. Kävinpä vilkaisemassa ko.palstaa. En olisi ikinä uskonut sen olevan noin surullisen ala-arvoista. Suht tuoreena ortodoksina kuvitelmani on ollut hiukan ruusuinen, että meillä olisi yritystä hiukan enemmän. Ortodoksisuuden henki on sellainen.. Mutta, raadollisiahan me kaikki olemme. Minusta oli hyvä, että toit täällä asian päivänvaloon. Voimme itsekukin miettiä toimiamme. Toivoisin kuitenkin, että tuolla palstalla viihtyvät suuntaisivat kiinnostustaan myös tänne suuntaan, myös tämänkin tekstisi äärelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja kommentista!

      Kyllähän meidän tosiaan pitäisi parempaankin pystyä. Meissä jokaisessa se parempi puoli on olemassa kunhan vain antaisimme sille mahdollisuuden. Me kaikki olemme heikkoja synnin edessä ja sehän tuo raadollisuutemme tuo esille. Ja samalla me kaikki olemme Kristuksen ylösnousemuksen kautta saaneet voiton synnistä!

      Työkalut ortodoksinen uskomme varmasti kyllä antaa juuri rukouksen, kilvoituksen ja hiljentymisen kautta. Puhummeko ja kirjoitammeko Jumalan kunniaksi ja lähimmäistämme rakastaen? Toivottavasti entistä kovemmin yrittäen ja ongelman tiedostaen. Tarpeen tullen hiljentymiseen turvaten.

      Onneksi palstalla on myös hyvää tarkoittavia vastaajia, joilla on usko parempaan dialogiin. Ehkä tässä on yksi uskon salaisuus: ei anneta periksi pahalle vaan käännetään katseemme siihen hyvään, jota kuitenkin on olemassa ja muistetaan toisiamme esirukouksin.

      Kristus nousi kuolleista!

      Poista
  4. Mistä oikeastaan voikaan tietää mitä kaiken tuon takana oikein on?Rekisteröidylle nimimerkillehhän voisi vaikka laittaa yksityisen viestin ja kysyä mistä on kyse?Toisaalta onhan tuo tainnut tulla tuolla selväksi että mistä siellä on kysymys jos viestejä lukee hieman pidemmälle.Keskustelin kerran erään ulkomaalaisen seminaarin pastorin kanssa eräästä keskustelupalstan keskustelijasta ja hän oli sitä mieltä että jos papisto ei esimerkiksi kykene puuttumaan jonkin ihmisen käytökseen joka vaikuttaa pahan hengen toiminnalta kuin ihmisen toiminnalta tulisi asia ottaa piispan kanssa puheeksi.Ehkä emme kuitenkaan tiedä kovinkaan paljoa näiden keskustelijoiden todellisesta elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän ollaan varhain liikkeellä! Kiitos kommentista, tämä oli hyvä täydennys!

      Keskusteluyhteys on aina hyvä olla olemassa ja niin kauan kuin asioista puhutaan ja niitä nostetaan esille, niinä muutoksia voi tapahtua. Tämä koskee kaikkia kriisejä, Venäjä/Ukraina mukaanlukien.

      On hyvä, että tähän huonoon käytökseen puututaan ihan yleiselläkin tasolla ja keskustelua siitä pidetään esillä, koska se kertoo yhteisömme arvomaailmasta ja rajoista. Hiljaisen enemmistön hyväksyntä huonolle käytökselle usein on se huonoin vaihtoehto.

      Oman kokemukseni mukaan ihmisen on kypsyttävä muutokseen. Olen itse saanut näpeilleni pari kertaa, kun olen mennyt auttamaan ihmistä, joka ei ole vielä apua omasta mielestään tarvinnut. Avuntarvitsija voi tulkita oman tilansa kovin toisella tapaa kuin avunantaja. Silloin leijonan haavoja sitovalle voi tulla pikainen juoksun paikka lähimpään puuhun.

      Minä luulen, että kärsivällisyydellä ja esirukouksilla on suurin merkitys asiassa. Mutta jos olet aikeissa keskustella asiasta nimimerkin kanssa, niin tuen lämpimästi yritystäsi!

      Kristus nousi kuolleista!

      Poista
  5. Laitoin sinulle yksityistä sähköpostia kirkon osoitteseesi.
    Totisesti nousi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteen jo vastasinkin, mutta odotellaan jos lisää tulee!

      Poista
  6. Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut ortodoksisuudesta.

    Etsiessäni tietoa törmäsin mm.suomi.24 sivustoon. On todellakin harkinnan paikka.

    Onneksi hyviä sivuja löytyy, kuten mainitsemanne ortodoksi.net sivut, Valamon luostarin kotisivut ja Ylen palvelut.

    Myös Teidän blogianne on mukava lukea.

    Hyvää kesää.

    VastaaPoista